Uusi mukavuusalue
Törmäsin Helsingin Sanomien nettisivuilla niin osuvaan artikkeliin, että naurattaa. Muistaakseni Trendissäkin kirjoittava Elina Tanskanen ( Kyllä, TANSKANEN) kirjoitti miltä tuntuu liikkua oikealla epämukavuusalueella. Artikkeliin tiivistyy jokainen ajatukseni viimeisen kahden kuukauden ajalta. Osui niin syvälle sydämeen 🙂
Mun tekisi mieli linkittää koko teksti tähän mutta en tiedä onko se ihan sääntöjen mukaista, joten yritän väkisin tiivistää muutamaan lainaukseen.
”Oikealla epämukavuusalueella ei kierretä kehää vaan mennään – välillä ryömitään – välillä syöksytään – eteenpäin, kohti tuntematonta. Se on territorio, jonne päädytään kun elämä pakottaa, kun sielu kutsuu, kun mukavuusalue käy niin ahtaaksi ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä muita maita.”
Tässä on mun vuoteni tiivistettynä. Elämä Turussa on selkeästi tullut ainakin hetkeksi tiensä päähän vaikka en sitä haluaisikaan. Se on sellainen turvallinen kotisatama, jossa voisin viettää mukavaa, helppoa ja yllätyksetöntä elämää. Mutta, harbours are not what ships are made for..
”… Välillä itkettää, oksettaa, ketuttaa, uuvuttaa…” ”.. Silti on liian myöhäistä kääntyä takaisin, sillä paluuta entiseen ei ole, vaikka palaisit sinne mistä lähdit, jokin on liikahtanut.”
”.. Tylyintä on, että kannustavistakin tukijoukoista huolimatta ihminen joutuu puristamaan itse itsestään ne viimeiset pisarat.”
”… Mutta meissä on yllättävän paljon puristettavaa. Sitä ei mukavuusalueella köllötellessään vaan tajua.”
” Se mikä pistää jatkamaan, ovat rakkaidesi kasvot mielessäsi, outo uhma sydämessäsi ja usko siihen että elämä kantaa.”
Tässä on se mitä olen itsekin tajunnut mielessäni ja mitä olen yrittänyt kuvailla blogiin. Voi kun osaisin kirjoittaa yhtä taitavasti. Vastassa on sekä sellaisia haasteita mitä ei koskaan turvapaikassaan kohtaa, (viime viikollakin alkoi taas itkettää tanskantunnilla kun oma ääneen lukeminen kuulosti niin järkyttävältä) mutta myös sellaista iloa mitä ei ainakaan yhtä helposti ja usein kotoa löydä. Joskus on tietty löytänyt. Voimaa kaikkeen vaan tulee jostain loputtomasti, koska läheiset ovat mielessä päivittäin.
Ja sitten maailman ihanin lopetus:
”Tuntematon maaperä muuttuu tutuksi, jopa omaksi, kun sitä jaksaa tarpoa tarpeeksi kauan. Kun huomaat jo vähän oppineesi maastosta ja ilmastosta, asetu aloillesi, merkkaa tonttisi ja rakenna pieni tönö ja viljele maata. Olet juuri valloittanut uuden mukavuusalueesi.
Tämä on ihanin ajatus elämästä mitä olen ehkä koskaan lukenut. Mukavuusalueita voi löytää loputtomasti, ensin vaan on rämmittävä monta suota. Tämä ei nyt siis välttämättä tarkoita vaan kaupungista toiseen muuttamista, vaan sopii myös mielen sisäisiin asioihin, mikä nyt itselle onkaan mukavaa ja mikä epämukavaa. Ihana ajattelutapa.
Mä voisin oikeasti printata tuon koko tekstin tauluksi seinälle, minkä ehkä teenkin kun omistan taas vähän pysyvämmän kämpän.
Elämä = Kaunis taistelu.