Uusiituulii.

En enää synkistele yhtään niin paljon kuin vielä vkl. 

Oon nyt aloittanut harjoittelun joka vaikuttaa tosi lupaavalta, ihmiset on mukavia ja sijainti Punavuoressa ei enää vois parempi olla. Olen sellainen ihminen joka vaan tarvitsee aivoille välillä jotain uutta, että ne toimisivat oikeasti. Oon tavannut monta uutta ihmistä ja käynyt monessa uudessa ravintolassa ja kahvilassa, ja ne ei edes tuota mulle mitään ihmetystä, tuntuu vaan maailman luonnollisimmalta asialta kohdata uusia asioita.

Kyllä tämä tästä.

Me mietittiin parin kaverin kanssa mitä elementtejä me oltaisiin. Yksi kaverini on ihan selkeästi tuuli, koska hän vaihtaa aina villisti suuntaa tuosta noin vain ja katoaa välillä kirjaimellisesti taivaan tuuliin ja heiluu muutenkin täysin yläilmoissa. Yksi kaveri aina niin varma ja vakaa, kuin kallio, eli maa. Minä taas olisin vesi, koska mulle on niin luonnollista virrata eteenpäin ja paikalla olo ahdistaa ja tekee tunkkaiseksi.

Ainoa oikea huolenaihe on lihominen nyt porukoiden luona! Äitini kantaa kotiin ihan liikaa kaikkia herkkuja ja oon sellainen ihminen että jos kaapissa on jotain herkkuja niin ne kyllä katoaa sieltä aika nopeasti. Ja kun ei ole tilaisuutta käydä salillakaan ennen kesäkuuta. Jestas. 

https://www.youtube.com/watch?v=AI-bSJwicXE

En kauheasti pidä Jenni Vartiaisesta, mutta pari vanhempaa biisiä jaksaa koskettaa mua aina. Esimerkiksi tämä.

Murheisille sydämille

Kärsiville, kaipaaville

Petetyille, jätetyille

Raskaan taakan kantajille

 

 

PS. Google Analyticsin mukaan tässä blogissa vierailee noin 300 ihmistä viikoittain, joista noin 40% on uusia. TÄH. Toi yllätti mut ihan täysin, veikkasin jotain muutamaa kymmentä kävijää :D mahtavaa tyypit!