10 vuotta sitten Ligurian auringon alla – tällaista oli työskennellä Italiassa

Tuleviin postauksiin näin syyskesällä ajattelin listata kesällä lukemiani kirjoja ja esitellä kesän 2021 parhaat jutut tv-sarjastoista retkikohteisiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin palata ajassa vuosikymmenen taaksepäin ja muistella tähän mennessä pisintä ulkomailla viettämääni aikaa. Asuin ja työskentelin kesän 2011 Italian Liguriassa, tuon maakunnan pääkaupungissa Genovassa. Tuohon kesään lempimaassani mahtui oikeastaan tunteiden koko kirjo. Opin työelämästä ja ihmisistä luultavasti enemmän kuin koskaan aiemmin noin lyhyessä ajassa.

Kerrostaloja Genovassa kaupunginosassa, jossa asuin.

10 vuotta sitten olin matkailun restonomiopiskelija amk:sta ja opintojeni loppupuolella. En halunnut lähteä vaihtoon opintojen aikana, mutta työkokemusta halusin ulkomailta, mieluiten lempimaastani Italiasta. Halu parantaa kielitaitoani oli myös yksi syy lähteä saapasmaahan. Olin viettänyt edellisenä kesänä yhden vuorokauden Genovassa – ja todennut, että se oli kamala kaupunki. Todistin mm. Porto Anticossa, kun turistilta vietiin lompakko shortsien takataskusta. Amerikkalainen matkakumppanini lähti varkaiden perään ja minä jäin ihmettelemään satamaan, miten hän voi olla niin hölmö ja yrittää leikkiä sankaria (hän ei saanut varkaita kiinni, onneksi). Genova vaikutti lyhyen pyrähdyksen perusteella myös likaiselta ja jopa jotenkin epäitalialaiselta kaupungilta. Itseasiassa mikään muu kaupunki ulkomailla ei ole tehnyt vastaavaa ensivaikutelmaa. Tästä kaikesta huolimatta alle vuosi myöhemmin löysin itseni asumasta tuosta kamalasta kaupungista. Ensivaikutelma oli siinä mielessä oikea, Genova on paikoitellen likainen ja jopa dekadentti kaupunki – ja jollain lailla myös epäitalialainen (mitä italialaisuus nyt sitten tarkoittaakaan. Mitään yhtenäistä Italiaa ei ole olemassakaan, vaan puhutaan maakunnista ja niiden erityispiirteistä).

Via Venti Settembre, Genovan pääkatu ja yksi tärkeimmistä ostoskaduista.

Ligurialaisia sanotaan pihiksi porukaksi ja se kävi selväksi heti alussa. Minä ja neljä muuta palkatonta amk-harjoittelijaa pyöritimme suomalaisen naisen ja italialaisen miehen perustamaa matkanjärjestäjätoimistoa yhdessä palkatun henkilökunnan kanssa. Toimistossa oli töissä suomalaisia ja italiaanoja. Sen lisäksi, ettei kukaan harjoittelija saanut palkkaa, ei kukaan harjoittelija saanut yhtään mitään muutakaan. Ei joukkoliikenteen lippuja, ei lounasetua, ei mitään. Koko elämä kaupungissa oli kustannettava omasta pussista. Kela maksoi kesän ajan kahdeksalla eurolla korotettua opintotukea. Muistan kirjoittaneeni tuolloin Facebookiin, että jee, heti Guccille shoppailemaan! 😀

Tässä sitä ollaan Guccin ikkunan alla kuolaamassa 😉

 

Kun jo lähtökohdat olivat nämä, ei ihme, että kesästä ei käänteitä puuttunut. Oikeastaan koko kesä oli melkoista surkeiden sattumien sarjaa, vaikka toki hienojakin hetkiä elin ja koin. Heti ensimmäisenä yönä uudessa kotikaupungissani puhkesi valtava ukkosmyrsky. Genova on meren ja vuorten väliin pakkautunut pitkä ja kapea kaupunki. Ukonilmat siellä olivat sellaisia, ettei Suomessa ole vastaavia koskaan. Ne kaksi ukkosmyrskyä, jotka kaupungissa koin, ovat ainoat ukonilmat, joita olen aikuisena pelännyt – vaikka kerrostalossa asuinkin.

Kevättalvella 2011 minulla puhkesi atopia ja se ajoi minut lääkäriin heti ensimmäisinä päivinä Genovassa. Ihoa, erityisesti silmäluomia kutitti ihan älyttömästi ja ne turposivat heti ekan yön aikana aivan järkyttävän näköisiksi. Suomalainen kollegani lähti lääkäriin tulkiksi, koska oma kielitaitoni ei vielä siinä kohtaa riittänyt selostamaan lääkärille, mikä minua vaivasi. Onneksi sain hyvät tropit ja atopia pysyi aisoissa kesän ajan – kunnes villiintyi syksyllä Suomessa uudelleen. Ja taas tarvittiin ihotautilääkäriä.

Kesä oli hädin tuskin edennyt juhannusviikkoon, kun alkoi kuulua huhuja siitä, että koko toimisto olisi menossa konkurssiin. Tirautin töissä pienet kyyneleet, että kaikki tämä vaivannäkö ja nytkö tämä kosahtaa heti alkuun. Huhut osoittautuivat vain myrskyvaroitukseksi, mutta kesän lopulla toimisto tosiaan meni konkurssiin ja toiminta ajettiin alas.Ennen alasajoa suomalainen kollega, joka oli myös yksi kämppiksistäni, sai potkut. Hän jäi kiinni varastamisesta. Niin minun kuin erään toisen kollegan pussista oli hävinnyt rahaa. Niin oli hävinnyt myös italialaisen pomon pussista. Tätä oli jatkunut kuukausikaupalla ja jo kauan ennen kesää. Varas jäi kiinni, vaikka hän ei syyllisyyttään koskaan myöntänytkään. Lopulta hän pakkasi tavaransa ja palasi Suomeen. Siinä kohtaa muistan ajatelleeni, että mitä vielä! Mihin ihmeen paikkaan olen oikein joutunut kesäksi!

Merinäköalat omalta pervekkeelta. Myös osa Genovan lentokentän kiitoradoista näkyy kuvassa.

 

Kuuman kesän aikana minulla oli sentään kaksi ihanaa kämppistä ja vapaa-aika, viikonloput ja pidennetty juhannusviikonloppu (Genovassakin juhannusaatto oli vapaa päivä, sillä se on kaupungin suojeluspyhimyksen juhlapäivä) oli parasta koko kesässä. Lähes joka viikonloppu reissasimme tyttöjen kanssa jonnekin uuteen paikkaan. Kesän aikana tuli käytyä Torinossa, Sanremossa, Alassiossa, Portofinossa, Santa Margherita Liguressa, Cinque Terren kylissä. La Spezzian ja Viareggion kautta menimme Toskanaan ihanaan Luccan pikkukaupunkiin. Upeita paikkoja ihan kaikki! <3 Osaan noista kohteista haluaisin ehdottomasti uudelleen, eritoten Torinoon ja Toskanan rannikkokaupunkeihin. Luccan matka oli ikimuistoinen jo sen takia, että väärään junaan nousemisen jälkeen aikataulu petti täysin ja siitä seurasi vaikka mitä muuta kommellusta, mutta mitäpä se olisi lämpimässä kesäyössä lopulta haitannut. Jälkeenpäin saimme hyvät naurut kaikista päivän tapahtumista. Tyttöjen kanssa retkeilimme myös Genovan sisällä. Kaupungista löytyy onneksi myös kauneutta, kuten Nervin upea kaupunginosa. Keskustassa sen sijaan on kujia ja alueita, joille ei pidä eksyä. Ei varsinkaan yksin liikenteessä olevan nuoren naisen.

Päiväretkellä Portofinossa. Tämä rikkaiden matkakohteena profiloitunut pikkukaupunki ei sykähdyttänyt.

 

Loppukesästä toimisto tosiaan ajettiin alas. Sieltä myytiin keittiötä myöten kaikki irtaimisto. Harjoittelija toisensa jälkeen oli palannut kotiin pitkin kesää. Minä olin viimeiseksi tullut ja myös viimeisenä lähdin. Viimeisen kahden viikon aikana oli päiviä, jolloin olin toimistolla suurimman osan työpäivästä yksin. Sen lisäksi asuin neliössä yksin. Tuo aika tuntui niin paljon pitemmältä, mitä se oikeasti oli. Täydellinen turvaverkkojen puute ahdisti. Toimistossa oli töissä enää johtaja ja talousjohtaja, eivätkä he olleet kuin joitakin tunteja päivästä töissä. Koska meillä ei ollut täydellistä yhteistä kieltä (kaikkien italiaanojen englannin taito oli surkea), enkä minä osannut italiaa silloin niin hyvin, jäi kohtaaminen pinnalliselle tasolle. Koskaan elämässäni yksinäisyys ei ole tuntunut yhtä vastenmieliseltä, jopa pelottavalta, kuin noiden pitkien ja ahdistavan kuumien elokuun viikkojen aikana. Vastenmielisyyttä lisäsi se, että samaan aikaan Suomessa perheemme rakas koira kuoli, enkä saanut hyvästellä häntä. Se oli heittämällä koko kesän kamalin tapahtuma, konkurssi ei ollut mitään sen rinnalla. Erittäin rakkaan perheenjäsenen menestystä surin vielä pitkälle syksyyn ja talveenkin. Genovassa minulla ei ollut ketään, kenelle purkaa suruani. Vaikka toimiston omistajapariskunnalla oli koira, joka oli aina välillä meidän iloksi myös toimistolla paikalla, en halunnut vollottaa suruani pomolle. Se ei vain tuntunut luontevalta.

Vaikka kehittelin itselleni kivaa ohjelmaa viimeisiksi viikoiksi Genovassa ja listasin paikkoja, joissa vielä halusin kaupungin sisällä käydä, yksin se kaikki tuntui valjulta. Menin kuitenkin kaikkiin listaamiini paikkoihin ja se sai ajatukset hetkeksi muualle.

Kolumbuksen kotitalo Genovassa, yksi kaupungin kuuluisimmista turistinähtävyyksistä Graalin maljan lisäksi.

Syyskuun alussa palasin Suomeen. Kokemus italialaisesta työpaikasta, tai oikeastaan suomalais-italialaisesta, oli pettymys. Kesän aikana kävi selväksi, että toimiston sisäinen viestintä on surkeaa. Oikeastaan mistään ei viestitty työntekijöille suoraan ja rehellisesti. Se ärsytti todella paljon. Lopulta jäi  sellainen olo, että ilmaiset harjoittelijat pyörittivät omalta osaltaan toimistoa, eikä sekään riittänyt pitämään päätä pinnalla ja taloutta hallinnassa. Toimiston perustanut suomalainen, nykyisin tv:stäkin tuttu nainen, reissasi toimiston opasmatkoilla maanisesti. Hän oli kesän aikana vain hyvin harvoin paikan päällä. Ihmettelin alunperinkin, miten hänen humanistisella koulutustaustallaan oli päädytty perustamaan matkoja ympäri maailmaa järjestävä toimisto.

Piazza della Vittorian upeita kukkaistutuksia Genovan keskustassa.

Vaikka tuo kesä koostui surkuhupaisista ja myös surullisista tapahtumista, unelmaani asua ja työskennellä ulkomailla joskus pidempään se ei vienyt. Joskus tulevaisuudessa, kymmenen vuoden sisällä, haluaisin asua Keski-Euroopassa, mieluiten saksan kielisessä maassa. Nuorena tyttönä olin lyhyen aikaa au-pairina Itävallassa ja niiltä ajoilta jäi rakkaus saksankieliseen kulttuuriin. Vaikka Italia on lempimaani ja rakastan monia asioita tuossa maassa, on saksalainen kulttuuri monella tapaa miellyttävämpi. Kukaan ei tule iholle, eikä saa sellaista huomiota, jota ei kaipaa. Suomalaisissa ja saksalaisissa on jotain samaa, suomalaisissa ja italialaisissa ei niinkään (riippuu toki, mistä päin Italiaa tullaan). Kaikenlaiset lyhyetkin työkokemukset ulkomailla joka tapauksessa opettavat elämästä, maailmasta ja ihmisistä todella paljon. Huonot kokemukset vasta opettavatkin. Kun tulee tilaisuus poistua mukavuusalueeltaan, se kannattaa käyttää.

Onko sinulla kokemusta työnteosta toisessa maassa ja kulttuurissa?

Hyvää viikonloppua! <3

Love,

Maija

XO

ps.Genovaan haluan matkustaa uudelleen joskus tulevien vuosien aikana. Olisi ollut hauskaa käydä siellä 10 vuoden jälkeen, mutta korona muutti nekin suunnitelmat.

tyo-ja-raha tyo matkat syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *