Hiihdosta, ravinnosta ja koskettavasta kirjasta
Vielä on hiihtokautta jäljellä, vaikka sää lämpenee ja kevät etenee reippaalla vauhdilla. Näin maaliskuussa on oikeastaan ollut jäljellä se paras osuus, kevättalven hiihtolenkit! Viime viikolla hanki kantoi Itä-Helsingissä ja sai maistaa sitä parasta hiihtoa edes pienen palasen. Viikonloppuna aurinko oli jo sulattanut hiihtobaanan parista kohtaa poikki Sipoonkorvessa Bisajärven reitillä, mutta sen ohitettua jatkui runsaslumisena metsän keskellä. Kevään merkkejä sekin.
Tänä vuonna olen elänyt hyvin yksinkertaista elämää. Olen lähinnä vain hiihtänyt, kirjoittanut ja käynyt ruokakaupassa – ja se on ollut ihanaa. Hiihtäessä korona ei pyöri mielessä, eikä kyllä minkään muunkaan urheilun aikana. Bongasin viime viikolla ratikkapysäkiltä mainoksen, jossa kiitettiin liikuntaa siitä, että se on olemassa nyt kun sitä eniten tarvitaan. Olen totaalisen samaa mieltä! Miten tästä vuoden kestäneestä poikkeusajasta olisi voinut selviytyä ilman liikuntaa ja urheilua?
Koska hiihdän viikossa parhaimmillaan useita kymmeniä kilometrejä, on energiankulutus aikamoista. Syöminen on entistä tärkeämpää, kun urheilee paljon. Tänä talvena on useampaan kertaan käynyt niin, että olen syönyt liian vähän kulutukseen nähden. Siitä seuraa nälkävelkaa, väsymystä ja huonoa fiilistä. Ärsyttää, jos hyviä hiihtopäiviä menee hukkaan siihen, ettei kehossa ole tarpeeksi energiaa! Olen aina ollut melko pieniruokainen ja lapsena sain vähän liiankin usein kuulla, miten ”Maija on niin huono syömään”. Ehkä siitä tulikin jonkinlainen itseään toteuttava profetia? Vielä aikuisenakaan en aina osaa syödä tarpeeksi, mikä sitten ajoittain kostautuu. Aina välillä tulee mieleen Vesterinen yhtyeineen-bändin biisi, jossa lauletaan ”Kauanko se kestää, että oppii elämään?”Monesti olen lauleskellut sitä sanoilla: ”Kauanko se kestää, että oppii syömään?” 😀
Tämän upean hiihtotalven aikana ja Finlandia hiihdon jälkeen minulle kirkastui uusi tavoite ensi kaudelle (tai mahdollisesti vasta sitä seuraavalle, aika näyttää) ja se on Engadin Ski marathon Sveitsissä. Maastohiihdon maailmancupin loppukilpailut hiihdettiin juurikin Engadissa pari viikkoa sitten ja kun näin tv:ssä niitä maastoja, päätös oli sillä selvä! Tältä vuodelta tuo maratonhiihto jouduttiin perumaan, mutta toivo elää, että vuoden päästä maailmassa asiat olisivat jo paremmin. Kyseinen hiihtotapahtuma on ollut mun tiedossa jo vuosia, mutta vasta nyt on sellainen fiilis, että todellakin sen vielä hiihdän! 42 kilometriä luisteluhiihtoa helpoissa maastoissa kuulostaa haasteelta, jonka otan iloisena vastaan! Pisin matka, minkä olen hiihtänyt on 41 kilometriä, ja juurikin vapaalla hiihtotyylillä. Tiedän siis mihin olen ryhtymässä.
Tänä talvena luin myös erään koskettavan maastohiihtoon liittyvän kirjan. Kilpahiihtoa seuraavat tietävät Mona-Liisa Nousiaisen (os. Malvalehto), joka menehtyi vatsasyöpään kesällä 2019. Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman saattoi Mona-Liisan tarinan kansien väliin. Työ alkoi jo Mona-Liisan eläessä ja päättyi, kun hän oli poistunut tästä maailmasta.
Kirjaan tarttuessani ajattelin, että huh, kuinkahan surullinen lukukokemus tästä tuleekaan. Mutta eihän kenenkään elämä ole vain surullinen loppu, vaan kaikki vaiheet, ilot ja notkahdukset. Mona-Liisa oli lahjakas oikeastaan kaikessa, mihin ryhtyi. Hän oli moninkertainen maailmanmestari nuorten MM-hiihdoissa sekä Kultainen ja Hopeinen Harmonikka-kilpailut voittanut muusikko. Hän menestyi myös koulussa erittäin hyvin. Hiihtomenestys ei kuitenkaan enää kantanut samanlaisena aikuisten kilpailuihin ja todellinen potentiaali jäi realisoitumatta. Vääränlainen valmennus hiihtäjän ominaisuuksiin nähden sekä pahaan ylikuntokierteeseen ajautuminen olivat kirjan mukaan syitä tähän. Luonnostaan nopean hiihtäjän olisi kannattanut panostaa sprintteihin distanssimatkojen sijaan.
Kyyneleet tulivat vasta kirjan lopussa, toista syöpää käsittelevää lukua ja Mona-Liisan elämän viimeisistä hetkistä lukiessa.Istuin sohvan nurkassa ja itkin. Mietin samalla, miten itse olisin ikinä kestänyt sitä, jos olisin menettänyt äitini 9-vuotiaana, kuten Mona-Liisan tyttärelle kävi. Maailma ei tosiaan ole reilu paikka. Mona-Liisan viimeisistä vaiheista oli jopa kylmäävää lukea. Se käsittämätön ristiriita, miten ensin olet huippukuntoinen urheilija ja lyhyessä ajassa täysin sairauden rampauttama.
Kirjassa moitin ajoittaista sekavuutta, etenkin Mona-Liisan aikuisiän urheilu-uraa käsittelevissä luvuissa. Uraa voisi kuvata kronologisessa järjestyksessä, eikä ensin aloittaa vuodesta x ja sitten hypätäkin ajassa heti taaksepäin. Näiden lukujen ”urheiluruutukieli” myös hieman häiritsi. Kielen kohdalla ärsytti myös muutamat Mona-Liisan miehen Villen kryptiset lainaukset, joita olisi voinut hieman tarkentaa. Kirjoittavana toimittajana olen tottunut siihen, miten toimituspäällikkö käy jutun suurennuslasilla läpi ennen lehden menoa painoon. Tekstiin ei saa jäädä mitään epäselvyyksiä, epäloogisuuksia, saati kirjoitusvirheitä (toki niitä joskus jää silti). Yhdenkään haastateltavan lainauksia ei voi kirjoittaa sellaisenaan lehtijuttuun, vaan niistä pitää karsia epäselvyydet pois niin, että sanoma on selvä. Niin luulisi olevan myös kirjojen kohdalla. Suomen kielen ammattilaisena puistattaa joskus myös kuluneet ja huonot ilmaisut ja kielikuvat. Arffman kuvaa kirjassa Floridassa kuumalla hiekalla pelattua lentopallo-ottelua, josta hän itse selvisi kuivin jaloin. Onko kustannusmaailmassa niin kova kiire, ettei kustannustoimittajakaan paikanna moisia Jyvät ja akanat-palstalle sopivia mokia? Kyseessä on toki Arffmanin esikoisteos. Jos hän vielä päätyy kirjoittamaan lisää, kielikin todennäköisesti kehittyy.
Joka tapauksessa tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea! Se on mittaamattoman arvokas teos kaikkia Mona-Liisan läheisiäkin ajatellen, erityisesti hänen tytärtään.
Nyt toivotan jokaiselle hyvää Hiljaista viikkoa, pääsiäinen lähestyy! <3
Love,
Maija
XO
Ps. Toivon mukaan mulla on vielä tämänkin tekstin jälkeen kirjoitettavaa maastohiihdosta, ennen kuin lumet sulavat kokonaan. Tarkoituksena olisi suunnistaa Kainuuseen hiihtämään, mutta saa nähdä onnistuuko se sittenkään uusien rajoitusten puitteissa :/