Maratonhiihto tähtäimessä – miten harjoittelen?

Hiihtohullu täällä hei! Tämä on jo toinen vuosi putkeen, kun hiihto täyttää vapaa-aikani lähes täysin. Ja onhan hiihto myös asia, jota pandemiatalvina on ollut täysin turvallista tehdä. Laduilla ja baanoilla riittää tilaa kaikille. Tämän vuoden puolella omaa hiihtoaharjoittelua on leimannut vain yksi asia: Engadin Skimarathon. Joka kerta, kun laitan sukset jalkaan, ajatuksissani pyörii lähinnä vain tämä tapahtuma, johon ilmoittauduin viime kuussa. Tämän kauden kaikki tekeminen tähtää elämäni ensimmäiseen maratonhiihtoon. Välillä on vähän mietityttänyt, että tuleeko lenkeistä edes nautittua kuten ennen, kun yksi ja sama asia pyörii mielessä. Mutta eikö se juuri ole sitä henkistä valmistautumista, mikä on ainakin minulle todella tärkeää. 42 kilometriä suksilla on pitkä matka ja mielen pitää pysyä sen matkan ajan tyynenä ja positiivisena. Ja toisaalta, aina kun pääsee luontoon sukset jalassa, nautinto kauniista ympäristöstä ja fyysinen tekeminen kyllä vaimentavat turhat mietinnät.

Luojalle kiitos, että lunta saatiin Etelä-Suomeenkin jo viime vuoden lopulla. Oma hiihtokausi pääsi käyntiin marraskuun lopulla Rukalla ja jatkui siitä Etelän lumille ja on jatkunut näihin päiviin asti pidemmittä keskeytyksittä. Lauha talvi on kyllä kiristänyt hermoja – ja saanut Helsingissä ladut ja baanat tammikuussa hetkeksi hiihtokelvottomaan kuntoon. Samoin eilen, kun satoi vettä aamusta iltaan, alkoi kyllä todella masentaa. Mikä ihmeen jatkuva matalapaine täällä oikein pyörii? Keskitalven täydellisiä timanttihankia ja aurinkoisia päiviä ei ole ainakaan täällä rannikolla ollut tänä vuonna ollenkaan :/

Joskus kuutisen vuotta sitten ostin alesta kirjan Tavoitteena pitkän matkan hiihto (tekijänä Mattias Svahn). Sen lopussa esiteltin lyhyesti erilaisia pitkiä hiihtotapahtumia Suomesta ja maailmalta. Minussa resonoi vain yksi tapahtuma, juurikin Engadinin maraton. Myönnän suoraan, ettei mulla ole minkäänlaista mielenkiintoa 65-90 kilometrin hiihtoihin. Monissa tapahtumissa hiihdetään siis paljon pitempään, kuin perinteisen maratonin mitta. Viisikymppiä on itselle aikalailla maksimimatka. Sehän on myös arvokisojen kuninkuusmatka maastohiihdossa. Engadinissa kiinnostaa helppo rata, Sveitsin maisemat ja luistelutyyli. Aiemmin tämä tapahtuma oli nimenomaan vain vapaan eli luistelutyylin hiihtäjille, mutta ilmoittautuessa oli nyt vaihtoehtona myös pertsa.Luisteluhiihto on nopeampi, mutta myös raskaampi tapa hiihtää. Se on myös tekniikaltaan vaativampi. Siitä lähtien, kun ala-asteikäisenä opin ihan itseksi tämän tyylin, se on ollut mulle pertsaa paljon mieluisempi tyyli. Varsinkin mäkien luisteleminen ylös ja kunnon wassuttaminen (= Wassberg-tyyli eli yksipotkuinen luistelu) ovat luisteluhiihtoa parhaimmillaan).

Millä tavalla sitten harjoittelen tälle maratonmatkalle? Ensinnäkin, pisin matka, jonka olen elämässäni suksilla taittanut on 41 kilometriä. Tämän matkan olen hiihtänyt Äkäslompolon keväthangilla Lapissa kahteen otteeseen, edellisestä kerrasta on jo kahdeksan vuotta aikaa. Se oli retkihiihtoa se, istuttiin kuumalla mehulla ja pullalla taukomajoissa, kun siltä tuntui. Muistan hyvin, että varsinkin ensimmäisellä kerralla matka tuntui pitkältä, mutta sen jälkeen oli voittajafiilis! Olen siis jo pari kertaa elämässäni hiihtänyt kilometriä vaille maratonin, se antaa uskoa tekemiseen. I can do it!

Tämä kausi alkoi lyhyiden matkojen hiihtämisellä, niinhän se on viisainta joka vuosi aloittaakin. Viime kesänä kävin rullahiihtokurssilla, mutta omat sukset jäivät hellekesänä hankkimatta. Tänä vuonna haluan ehdottomasti rullat alle, varsinkin jos kävisi niin huonosti, että Etelän talvi loppuu lyhyeen. Tänä talvena huomasin melko nopeasti, että viime kaudella hiihdetyt 630 kilometria auttavat minua nytkin. Sen ikään kuin tuntee omassa hiihdossa, että kilometrejä kertyi viime kaudella enemmän kuin koskaan ennen.

Kun talvi etenee ja hiihtokunto kohenee, on pitempien lenkkien aika. Sellainen noin 20 kilsaa on viime viikkoina ollut peruslenkki, noin joka toinen päivä. Tietenkin tähän vaikuttaa keli. Esim. tämän viikon tiistaina oli todella raskas keli, kun räntää oli satanut baanoille, eikä luistanut oikein mihinkään. Wassuttaminen piti unohtaa kokonaan. Siinä kelissä rämpiessä reilu 10 km oli aika lailla maksimi. Hartioissa ja olkapäissä tuntui seuraavana päivänä, mikä on itselle harvinaista.

Tarkoitus olisi hiihtää yksi noin 30 km lenkki ennen maratonia. Maratonia edeltävä viikko on ohjelmassa kevyt viikko, joten pitempi hiihto pitää hoitaa alta pois jo ensi viikolla. Tuleeko tässä vielä kiire, ensi viikko kun on melkein kokonaan täynnä muuta ohjelmaa…

Syöminen on tietenkin osa harjoittelua. Jos ei syö tarpeeksi, ei palaudu ja tämä on mulle välillä ongelma. Kun ei vain pysty syömään liikaa! Syömisen kannalta tärkeintä on tietenkin maratonviikko. Silloin pitää syödä ja levätä hyvin, ja paria päivää ennen hiihtoa saa tankata hiilareita enemmän. Svahnin kirjassa on ihan perushyviä neuvoja tähän.

Viime vuonna perinteinen Finladia-hiihto hiihdettiin Virtual Finlandia– tapahtumana. Matkan (20-65 km), hiihtopaikan ja tyylin sai itse päättää. Ennen lähtöä vilkaisin Svahnin kirjasta henkinen valmistautuminen -osiota. Sen tärkein viesti oli tämä lause: ”Pojat, saatiin ihanteellinen kilpakeli!”Positiivinen mieli on lopulta paras ohje pitkään hiihtoon ja muutenkin elämässä oikeastaan ihan kaikkeen. Negailulla mistään ei tule yhtään mitään. On myös hyvä muistaa, että negatiivinen ajattelu aktivoi aivoissa samoja alueita, kuin pelko. Ja turhaa pelkoahan kukaan ei tarvitse mihinkään.

Toinen tärkeä henkisen puolen neuvo on minusta sitoutuminen ja keskittyminen. Kun olet maksanut osallistumisesta, lennoista ja majoituksesta, niin silloinhan olet sitoutunut jo rahallisesti koko juttuun. Itse tapahtuman alkaessa muistutan itseäni, että vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, keskityn vain omaan tekemiseeni. Finlandiaan lähtiessä olin täysin latautunut ja keskittynyt ja niin aion olla Engadininkin starttiviivalla. Varmasti jännittää, koska minulla ei ole aiempaa kokemusta massahiihdosta. Enhän edes tiedä, onko se oma juttu ollenkaan. Jännitys kuitenkin laantuu, kun saa kropan töihin ja matka lyhenee jokaisella luistelupotkulla. Ja kun saa samalla nauttia aivan varmasti yhden maailman kauneimman maan maisemista! Olen ihan varma siitä, että tuolla matkalla jo maisemat auttavat jaksamaan!

Joten nyt ei auta muu, kuin pysyä terveenä. Startti kajahtaa 13.maaliskuuta ja sitten se on menoa! :)

Hyviä hiihtokelejä viikonloppuun ihan jokaiselle!

Love,

Maija

XO