Vuosikymmenen opinto- ja urapolkuni – missä onnistuin, mitä tekisin toisin

Näin uuden vuosikymmenen alussa on hyvä katsella hetkeksi taaksepäin omaa opinto- ja urapolkua. Linkedinissä on pyörinyt vuosikymmenen ura- ja opintopostauksia ja eräästä Lilyn blogista löysin mielenkiintoisen postauksen kirjoittajan omasta polusta (valitettavasti blogin nimi on nyt hukassa minulta). Ajattelin muistella omaa polkuani matkailun restonomiopiskelijasta filosofian maisteriksi ja toimittajaksi.Miten olen saapunut tähän pisteeseen? Kuvitukseksi kaivoin kuvan vuosikymmenen jokaiselta vuodelta. Oli hauskaa selata valtavaa määrää vanhoja kuvia ja muistella mennyttä vuosikymmentä kuvienkin muodossa.

2010

Viime vuosikymmenen alussa olin 25-vuotias matkailun restonomiopiskelija. Talvella 2010 opiskelin Haaga-Heliassa toista vuotta. Kevätlukukaudella kävimme opintomatkalla Berliinissä, hajoilimme intensiiviviikolla porukalla, kun koko viikko oli pelkkää ruotsia ja varausjärjestelmäopintoja. Kun ruotsin opettaja kysyi eräänä iltapäivänä, onko NN (opiskelukaverini) ollut koko päivän poissa, ajattelin, että olemmeko tehneet paluun yläasteelle?

Kesällä tein receptionistin töitä Otavan kirjakustantamossa. Perinteinen kustantamo oli upea paikka olla töissä! Ovesta saattoi koska vain astua sisään kuuluisia kirjailijoita (kuten vaikka idolini ja voimanaiseni Lenita) tai muita julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Ruokalassa selkäni takana saattoi jonottaa Mauri Kunnas. Tein Otavalle duunia myös silloin tällöin saman vuoden syys-talvella. Tein vuoroja myös muiden firmojen respoissa.

Syyslukukaudella muistan erään kurssin alussa, miten yksikään solu minussa ei ollut kiinnostunut käsillä olevasta asiasta. Epätoivoisena ajattelin, että mistä hemmetistä löydän motivaatiota? Kenties opettaja luki ajatukseni, sillä hän julisti, että jos teillä ei ole yhtään motivaatiota, älkää aloittako tekemään opinnäytetyötä, älkääkä vamistuko! Rajuja sanoja siinä valossa, että jokainen oppilaitos saa rahaa sieltä valmistuvista opiskelijoista. Samana syksynä tulevaisuuden aikeeni olivat jo toisaalla: keksin tulevan graduni aiheen. Tiesin jo siinä vaiheessa, että amk ei todellakaan jää ainoaksi korkeakoulukseni. Yliopisto oli ollut tähtäimessäni jo ekan välivuoden jälkeen: opiskelin avoimessa yhteisöviestintää ja sen jälkeen journalismia. Mutta monen mutkan kautta päädyin ammattikorkeaan opiskelemaan vaihtoehtoa B. Se osoittautui melko nopeasti huonoksi valinnaksi. Ala ei tuntunut omalta oikeastaan missään kohtaa.

Syyslukukaudella sain voimaa vapaaehtoisesta journalismin kurssista Pasilassa (matkailuopintojen pääpaikka oli Porvoo). Tein HH:n oppilaskunnan lehteä Helgaa journalistiopiskelijoiden kanssa. Nautin joka hetkestä, kun sain haastatella ihmisiä ja kirjoittaa juttuja. Osallistuin kesällä kirjoituskilpailuun ja tekstini valittiin mukaan erääseen kirjaan. Syksyllä 2010 myöhemmin koittavan elämänmuutokseni siemen oli kylvetty.

2011

Olin suorittanut kaikki pakolliset kurssit Porvoon kampuksella (joitakin rästitenttejä oli jäljellä) ja kevätlukukaudella opiskelin vain Pasilan toimipisteellä. Tämä oli ehkä amk-aikojen kivoin lukukausi, kun ohjelmassa oli vain vapaavalintaisia kursseja: italiaa, jota ei Porvoossa voinut opiskella, ruotsia riikinruotsia puhuvan aidon ruotsittaren Britt-Marien johdolla. Syksyllä otin vielä saksan kursseja. Aloitin myös tehdä opparia Pasila-vetoisesti.

Kesän 2011 vietin Italian Genovassa. Tein opintoihin kuuluvaa pakollista harjoittelua matkanjärjestäjän toimistossa, jonka omisti suomalainen nainen ja italialainen mies. Toimistossa oli töissä muutama suomalainen nainen ja loput olivat italiaanoja. Toimistossa moni asia pyöri palkattomien harjoittelijoiden voimin. Kun yksi lähti, toinen tuli. Tuon kesän aikana toimisto myös meni konkurssiin. Olin viimeiseksi harjoitteluun tullut, joten myös lähdin viimeisenä. Loppukesän asuin yksin neliössä ja olin suuren osan päivistä myös toimistolla yksin. Koko loppukesä oli aikamoista kaaosta. Tuo aika on ollut elämässäni ainoaa aikaa, jolloin yksin oleminen on ollut vastenmielistä. Laskin päiviä, että pääsen Genovasta takaisin kotiin.

Joitakin vuosia myöhemmin luin toimiston ex-omistajan haastattelun lehdestä. Hän valehteli toimittajalle suut ja silmät täyteen siitä, miten kaikki oli mennyt. Se oli hyvää oppia toimittajaksi haaveilevalle: ole varma siitä, että haastateltava puhuu sinulle totta.

2012

Vuosi alkoi toisella pakollisella harjoittelulla Finavian VIP-palveluissa. Olin siellä kaksi kuukautta. Työssä parasta oli kansainvälinen miljöö ja asiakkaaat, sekä jokaisen päivän erilaisuus. Olin niin lähtöselvittäjä, roudari, buukkaaja, saattaja, personal-shopper, tarjoilija ja kaikkea siltä väliltä. Päätehtävä oli siis saattaa VIP-asiakkaat lennoille tai olla heitä vastassa, kun he tulivat Suomeen ja koordinoida kaikki valmiiksi ennen sitä. Työajat vaihtelivat asiakkaiden aikataulujen mukaan. Saatoin mennä töihin aamukuudeksi tai vasta iltapäiväkahteen. Tein töitä (palkatta) usein myös viikonloppuisin. Jossain kohtaa harjoittelua se alkoi v*tuttaa. Tein samanpituista työpäivää kuin vakkaritkin, mutta en saanut palkkaa. Jouduin nipistämään rahaa säästöistäni. Todellista orjatyötä siis! En saanut edes lounasetua. Genovassa asia oli ollut aivan samoin. Talo ei tarjonnut harkkareille yhtään mitään! Päätin, että tämä oli tasan tarkkaan viimeinen palkaton työ, mitä koskaan tulen tekemään! (pois lukien puhtaat vapaaehtoishommat). Ja se on pätenyt! On käsittämätöntä, miten ammattikorkeakoulut suostuvat tällaiseen systeemiin. Täysin palkattomat harjoittelut korkeakoulutasolla pitää kerta kaikkiaan saada kitkettyä pois! Yliopistollahan ohjeena on se, ettei palkattomiin töihin pidä suostua.

Keväällä, kesällä ja syksyllä tein edelleen receptionistin töitä, vaikka motivaatiossa oli hakemista. Jotkut kyselivät, että vieläkö sinä teet respahommia? Totuus oli, että olin melkoisen hukassa tulevaisuuteni kanssa. En oikeastaan edes halunnut työllistyä matkailualalle.Lähes alusta lähtien oli selvää, ettei se ole minun alani. Tämän asian kanssa kipuilin lähes koko opintojeni ajan.  Yritin vaihtoa HH:n journalismipuolelle, mutta se torpattiin siihen, ettei minulla ollut tarpeeksi opintoaikaa jäljellä. Koko peruste kuulosti tekosyyltä, ja valitin päätöksestä. Kaikella oli kuitenkin tarkoituksensa, jonka tulisin näkemään hyvinkin pian.

Syksyllä irtisanouduin receptionistin töistä ja joulukuussa valmistuin matkailun restonomiksi. En juhlinut tätä saavutusta mitenkään. Sen sijaan otin pienen aikalisän ja aloin tosissani miettiä, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä.

2013

Alkuvuosi 2013 elää muistoissani jonkinlaisena kulta-aikana. Minulla oli aikaa ottaa happea ja miettiä elämääni. Hiihdin paljon, sillä lunta riitti. Maastohiihto on siitäkin ihana laji, että lenkkkien aikana on aikaa kelata asioita. Luin paljon unelmista ja tavoitteista. Elvytin vanhan unelmani media-alan yliopisto-opinnoista. Unelma kirkastui tavoitteeksi ja aloin lukea yliopiston pääsykokeisiin. En kertonut tästä tavoitteestani kuin muutamille ihmisille. Samalla hain töitä ja sain. Tein toimistotöitä perheyrityksessä ennen kuin syksyllä muutin Turkuun mediatutkimuksen opintojen perässä. Olin päässyt ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan haluamaani alaa!

2014

Opinnoissa kaikki sujui hyvin. Alkukankeuden arvosanatkin nousivat ja sain siitä lisää virtaa. Opinnoissa oli siis kaikki hyvin, mutta Helsingistä Turkuun sopeutuminen oli vaikeaa. Kaikki parhaat ystäväni olivat jääneet Helsinkiin, ja perhekin oli paljon kauempana. Kuuman kesän 2014 olin kesätyötön, mikä riepoi minua. Sain PR-töitä samalla viikolla, kun toinen lukuvuosi käynnistyi. Tein PR-töitä kivalla porukalla messuilla, lätkämatseissa ja muissa tapahtumissa. Aloin kirjoittaa myös mediatutkimuksen lehteen ja kirjoitin siihen opintojeni loppuun asti.

2015

Tämä oli tähän astisen elämäni vaikein vuosi. Mutta edes paniikkihäiriö ei hidastanut opintojani. Suoritin kaiken, mikä piti, mutta osan suorituksista tein itsenäisesti osallistumatta kursseille. Kesällä olin jälleen työtön, mutta sinä kesänä en edes olisi jaksanut tehdä töitä, ainakaan mitään kasista neljään viitenä päivänä viikossa. Lepäsin kesän ja keräsin voimaa kandisyksyyn. Syksyllä tein taas PR-töitä ja kirjoitin kandin valmiiksi parissa viikossa suorastaan hurmiossa! Oli älyttömän kivaa tutkia aihetta, jonka olin saanut itse valita ja joka kiinnosti 100%. Aloin miettiä myös uraa yliopistolla. Loppuvuonna tunnelini päässä oli jo valoa. Asiat olivat alkaneet mennä parempaan suuntaan kuukausi kuukaudelta.

2016

Opinnot rullasivat eteenpäin ja tänä vuonna otin kandin paperit ulos. Keväällä hain maisteriopintoihin Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen tiedekuntaan, mutta jäin varasijalle. Kesällä tein töitä vaateliikkeessä myyjänä ja pukeutumisneuvojana. Olen niin iloinen, että ennen valmistumista ja asiakaspalvelutöiden lopettamista sain kokemusta vielä myyjän töistä. Rakastan vaatteita ja tyyliä, joten oli ihanaa päästä tekemään töitä muodin alalla. Työ opetti ainakin kärsivällisyyttä! Syksyllä aloitin maisterivaiheen opinnot ja graduseminaarin.

2017

Opiskelin, tein gradua ja kirjoitin vuoden lopussa ilmestyvään kirjaan kolme tekstiä. Keväällä ja kesällä tein töitä vaatekaupassa, mutta kesällä kriiseilin tulevaisuudestani ja oman alani töistä. Kaipasin jo kipeästi oman alan töitä. Syksyllä myös opiskelu alkoi tympiä ja halusin elämässäni palavasti eteenpäin. Kartoitin harjoittelupaikkoja, kävin Linkedin-kurssin ja istuin yliopiston rekryn työelämätilaisuuksissa ahkerasti.

2018

Helmikuussa kävin A-lehdillä haastattelussa harjoittelupaikasta ja loppu on historiaa! Aloitin palkallisessa harjoittelussa A-lehtien terveystoimituksessa huhtikuun alussa ja jäin sille tielle. Harjoittelu vaihtui kesätoimittajuuteen ja sopimustani jatkettiin kaksi kertaa. Kun sitä ei enää jatkettu, se oli tietenkin pettymys, mutta aloin tekemään töitä freenä samalle taholle. Unelmani oli toteutunut, olin päässyt tavoitteeseeni: minusta oli tullut toimittaja ja journalistiliiton jäsen.

Koko syksyn pakersin gradua valmiiksi. Graduprosessista jäi minulle hieman huono maku suuhun. Minussa oli vikaa, mutta niin oli kyllä ohjauksessakin. Jos itse sokeutuu työlleen, sokeutuu myös ohjaaja sille. Joulukuussa palautin gradun hirveän stressipiikin saattelemana (ps. en tehnyt graduani siitä aiheesta, joka mieleeni putkahti syksyllä 2010. Aiheena se olisi ollut muuten käyttökelpoinen, ainoastaan ei enää kovin ajankohtainen).

2019

Helmikuussa valmistuin filosofian maisteriksi. En saanut gradusta tavoittelemaani arvosanaa ja se kaihersi vähän aikaa. Koko graduprosessi kaihersi mieltäni, mutta minä sentään sain gradun tehtyä ja valmistuin! On niin paljon gradua vailla olevia maistereita. Tein koko vuoden töitä freenä. Oli hyviä aikoja, oli laihempia aikoja. Sain uusia toimeksiantajia. Syyskesällä liityin Mediakuntaan ja myös sitä kautta olen saanut uusia töitä. Vuoteen mahtui myös monia turhauttavia hetkiä ja pettymyksiä. En saa kuitenkaan unohtaa, että olen vasta tämän taipaleen alussa ja monella tapaa vuosi 2019 oli opettelua. Minulla ei tietenkään voi olla samanlaisia verkostoja, kuin 10 vuotta alalla olleilla. Pitää muistaa olla itselleen armollinen. Syksyllä asetin itselleni uusia tavoitteita. Uskon, että ne kantavat pian hedelmää.

 

Vuosikymmenen aikana valmistuin kahdesta korkeakoulusta ja siitä olen erittäin ylpeä. Vasta amk:n jälkeen tajusin, että minulla ei ole varaa heittää vuosia sellaisiin opintoihin tai mihinkään muuhunkaan, mikä ei kiinnosta tarpeeksi. En halunnut elämää, missä tekisin töitä, joissa sydän ja sielu eivät ole mukana. Sellainen johtaisi lopulta vain masennukseen tai burn outiin. Työ on tietenkin vain yksi osa elää, mutta se on niin iso osa, että täytyy tykätä siitä mitä tekee. Joskus pitää kulkea se vaikea tie loppuun, jotta vapautuu tilaa ajatella seuraavaa askelta.

En ole ihminen, joka jää jossittelemaan ja katselemaan taakseen loputtomiin. Elämä menee kuitenkin vain yhteen suuntaan, eteenpäin. Jos jotain kuitenkin tekisin toisin, olisin Turun vuosina aktiivisempi etsimään oman alani töitä jo opiskeluaikana. Yritystä oli, mutta yritykseksi se jäi. Jo muuttaessa minulle oli täysin selvää, että palaan Helsinkiin saman tien, kun opinnot ovat sopivassa vaiheessa. Halusin työelämään Helsingissä, sillä täällä ovat kaikkien merkittävien lehtien toimitukset. Kukaan ei tietenkään enää kysele minulta, mitä töitä tein opiskeluaikoina, vaan mitä teen NYT. Viimeisimmät näytöt puhuvat puolestaan.

Jos voisin muuttaa jotain vielä isompaa, jättäisin restonomiopinnot kokonaan välistä. En ole tehnyt päivääkään matkailualan palkkatöitä. Minä tarvitsin kuitenkin yhden huonon koulun, jotta ymmärsin tosissaan hakea parempaan.

”Growth is painful. Change is painful. But nothing is as painful as being stuck somewhere you don’t belong.” -Mandy Hale

Mitä sinä arvostat omalla opinto- tai urapolullasi? Mitä jättäisit tekemättä, jos voisit?

Love,

Maija

XO