Uuden kutsumuksen löytämisestä, voimalauseista ja kuluneesta keväästä

Joskus talvella hain kirjastosta varauksesta Oprahin kirjan The Path Made Clear – Discovering Your Life’s Direction and Purpose. Olin lukenut kirjaa joitakin kymmeniä sivuja eteenpäin, kun tajusin, että tämä kirja minun pitää hankkia ikiomaksi. Tajusin nopeasti, että kyseessä on teos, jonka pariin voin palata aina silloin, jos suunta on vähän hukassa tai jos tarvitsen inspiraatiota (työ)elämään tai todellisia voimalauseita.

Nyt kesän kynnyksellä sain kirjan omakseni. Palasin uudelleen joihinkin kohtiin, jotka olivat puhutelleet minua jo ensilukemalla. Yksi itselle merkityksellisimmistä kohdista oli alla kuvassa näkyvät lauseet. Ne todella kolahtivat. Tämän päivän maailmassa ei kannata ajatella niin, että itselle on vain yksi kutsumus, ja jos se menee pieleen, romahtaa elämältä pohja. Samaistun täysillä lauseisiin I have a number of different callings. And it’s possible to be called away from things I have been called to in the past. Juuri tuolta minusta on tuntunut tänä keväänä, ja jo hieman aiemmin. Se vanha kutsumus näytti mädän puolensa, eikä se ainakaan tällä hetkellä ole enää sitä, mitä haluan työkseni tehdä.

Moni ihminen on menettänyt työnsä tai tullut lomautetuksi tänä keväänä. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. Aivan varmasti moni myös joutuu etsimään ihan uutta suuntaa (työ)elämälleen. Minä olen ottanut uutta suuntaa pikkuhiljaa jo ennen koronaa. Keväällä itselleni viimeistään kirkastui, etten halua enää yrittää epätoivoisesti haalia lantteja kasaan journalismista. Jossain minulle on jotain muuta ja jotain paljon parempaa.

Kaksi vuotta toimittajana opettivat todella paljon. Vielä alkuvuodesta tein uusia aluevaltauksia ja koin onnistumisia. Mutta on toimittajuuteen mahtunut myös isoja pettymyksiä. Sellaisten pettymysten kohdalla miettii, onko itse sitten niin huono, jos minun kanssa ei enää halutakaan tehdä töitä. Tällaisten ajatusten pyöriessä päässä silmiini osui taas niin lohduttavia ajatuksia Oprahin kirjasta. Best-seller kirjailija ja toimittaja Mitch Albomille sanottiin aikoinaan suoraan, ettei kustantamo, jossa hän oli käymässä aio kustantaa hänen kirjaansa. ”Et voi kirjoittaa mitään tuollaista, sinähän olet urheilutoimittaja!” ja ”Anna kun keskeytän sinut. Emme kustanna tätä kirjaa. Ja totta puhuakseni, et taida edes tietää, mitä muistelmat tarkoittaa. Tule takaisin 20 vuoden päästä ja ehkä silloin olet tarpeeksi vanha kyetäksesi kirjoittamaan hyvät muistelmat.” Kirjassa Albom kertoo, että kuuli kustantamosta vielä myöhemmin. Siellä oltiin kiinnostuttu nyt siitä, mitä hän teki, koska oli saanut menestystä. Oprah kysyi Albomilta, muistutitko heitä edellisestä kerrasta. Ja tämä on se paras kohta: ”I did not remind them. I also didn’t go with them.” Tasan oikea asenne! Vaikka joskus tuntuu siltä, että ei kelpaa mihinkään, aivan varmasti löytyy se taho, jolle sinun kässärisi/juttuideasi/työsi kelpaavat. Sinä kelpaat. Yksi yksittäinen ihminen, joka ei edes tunne sinua, ei voi määritellä arvoasi. Hah, katsoin juuri viime viikolla Gilmoren tytöistä sen 5. kauden jakson, jossa Roryn työnantaja ja poikaystävän isä tylytti häntä isosti. ”You just don’t have it what it takes to be a journalist.”Kuka muistaa tuon jakson? :) Toisia huonosti kohtelevien ihmisten voi vain antaa olla omassa arvossaan. Ja ajatella vaikka niin, että karma is a f*cking bitch! Aina löytyy myös ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä kanssasi ja haluavat sinulle pelkkää hyvää!

Koska tässä maailmassa odottamattomat basillit iskevät ja työpaikat ja toimialat katoavat, kannattaa jokaisen miettiä, ei vaihtoehto B:tä, vaan uutta A:ta. Mitä työtä olisit halukas tekemään, jos oma ala kamppailee kuolinkouristuksissa? Mitkä muut alat kiinnostavat? Missä olet hyvä? Mitä sinä osaat? Mitä harrastat? Minä haluan kirjoittaa työkseni, se ei ole muuttunut miksikään. Journalismin lisäksi on onneksi muitakin vaihtoehtoja, jotka eivät enää tunnu vaihtoehto B:ltä. Kirjoitustöiden lisäksi mielessäni on ihan toinen ala, joka ei jätä haaveissa rauhaan. Ehkä sen aika koittaa vielä joskus?

En halua olla töissä alalla, jossa joutuu ajamaan taksia tai myymään omaisuuttaan, jotta saa varsinaisen TYÖN LISÄKSI elämänsä maksettua. En myöskään jaksa alaa, joka on täynnä negatiivisuutta päivästä ja vuodesta toiseen. En tiedä, miten ylipäätään kukaan jaksaa tällaista. Suomessa journalismissa on ajauduttu tilanteeseen, jossa toimittajan työtä toimituksissa tekee järkyttävän kiireen ja stressin kourissa yhä pienempi määrä ihmisiä. Freelancereiden palkkiot tippuvat. Voittoa tekevä lehtitalo alkoi lomauttaa työntekijöitä heti, kun korona iski Suomeen. Samat negatiiviset asiat koskevat myös valokuvaajia. Tänä keväänä eräs työtuttavani sanoi minulle, ettei voi suositella valokuvaajan uraa enää kenellekään. Saman olen kuullut työkeikoilla valokuvaajien suusta. On tosiaan helpompiakin tapoja saada leipä pöytään, kuin toimia näissä ammateissa.

”What are you here to do? What are you uniquely good at? Add to that the importance of doing it persistently, being dogged. There are massive returns to doggedness.” -Daniel Pink

Aurinkoista viikkoa!

Love,

Maija

XO