Lidlin vaatekohu sai voimaan pahoin – milloin muotiteollisuudessa herätään?
Viime vuosina muotiteollisuudessa on riittänyt kohuja. Rana Plazan romahdus 2013, Zaran vaatteiden teettäminen Turkissa täysin epäeettisesti, muotiteollisuuden julistaminen maailman 2. saastuttavammaksi alaksi. Maailma hukkuu muoviin, roskaan ja huonolaatuisiin vaatteisiin, joita käytetään jopa maan täytteeksi. Luulisi, että muodin ammattilaisia ahdistaisi. Minua ahdistaa pelkkä uutisten lukeminen.
Viimeinen niitti oli toissapäiväinen uutinen Lidlin vaatteista ja oloista, joissa niitä valmistetaan. Uutinen suorastaan kuvotti! Muotiteollisuuden pitäisi räjäyttää itsensä ja aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä. Kukaan tässä maailmassa ei tarvitse yhtään huonolaatuista riepua, joka on teetetty epäinhimillisissä olosuhteissa. Jos työntekijä ei saa käydä vessassa työpäivän aikana ja häntä pahoinpidellään työpaikalla, ollaan tultu pisteeseen, josta alemmas ei enää voi päästä. Ei kerta kaikkiaan. Nyt on peiliin katsomisen paikka. Asioiden täytyy muuttua! Niin halpismerkeillä kuin designertaloissa (koska ollaanpa rehellisiä, designermuoti ei ole sen eettisempää tai ekologisempaa. Eurooppalaiset hikapajat vain ovat tabu. Siinäpä tutkivalle journalistille töitä!). Vaikka maailmassa lopetettaisiin vaatteiden tuotanto vuosikymmeneksi, jaksan uskoa, ettei kukaan silti jäisi ilman vaatteita.
Päävastuun on oltava muodin suuryrityksillä. Vaatteiden teettäminen alihankkijan alihankkijalla on vienyt siihen pisteeseen, ettei kukaan ota vastuuta mistään. Tähän tarvitaan myös lainsäädäntöä. Täysin luokattoman huonolaatuisten vaatteiden ja asusteiden valmistaminen on ympäristörikos ja tehtävä mahdollisimman vaikeaksi, mieluiten mahdottomaksi toiminnaksi. Jos merkki ei täytä tiettyjä laatustandardeja, on aika laittaa lappu luukulle. Miten jonkun halpamuotiketjun toimitusjohtaja voi nukkua yönsä? Tai suunnittelijat? Jokuhan ne kaikkein huonolaatuisimmatkin vaatteet suunnittelee! Mitä halpaketjut aikovat tehdä sen eteen, että maailma pelastuu? Heiltä pitäisi alkaa vaatia konkreettisia toimia viherpesun sijaan. Maailma ei tarvitse Conscious-mallistoja, vaan paljon vähemmän ja laadukkaampaa tarjontaa.
Sitten me kuluttajat. Niin kauan kuin me shoppailemme kaikenmaailman primarkeissa, henkkamaukoissa ja ginatricoteissa, mikään ei muutu. Jos ekologiset vaatteet ovat vain pienen piirin näpertelyä, se ei maailmaa muuta. Minun tajuntaan ei ole koskaan mahtunut se, miksi ostaa vaatteita, jotka jo uutena näyttävät ja tuntuvat kamalilta. Tai sitä, miksi ostaa vaatteita joita käyttää kaksi kertaa ja sitten heittää ne Uffin laatikkoon/roskiin. Ymmärrän sen, että parikymppisillä ja sitä nuoremmilla oma tyyli vasta hakee muotoaan. Kun vaatteet ovat halpoja, kynnys ostaa niitä on liian matala. On helppo tehdä hutiostoksia, jos t-paita maksaa 2 euroa tai mekko 9. Mutta mitä vanhemmaksi tulee, pitäisi oman tyylin löytyä. Ostamiseen pitäisi tulla enemmän järkeä ja harkintaa. Kaikkien kannattaisi ensin tutkia, saisiko tietyn vaatteen tai asusteen käytettynä jostain. Jos ei, osta sitten paras, jonka omalla rahalla saat! Osta vain vaatteita, joita rakastat niin paljon, ettei niitä tarvitse heittää pois! Jos jokin vaate kyllästyttää, laita se kaappiin odottamaan hetkeä, jolloin sen näkee uusin silmin. Muodissa harvoin keksitään enää mitään uutta. Siksi vaate, joka ei juuri nyt olisi ajankohtainen, tulee kyllä muotiin taas uudelleen.
Näin 34-vuotiaana muotia ajattelee myös hieman eri tavalla, kuin 24-vuotiaana. Olen huomannut, että muoti ja etenkin pintatrendit ärsyttävät mua vuosi vuodelta enemmän. Seuraan tiiviisti muutaman kotimaisen ja muutaman ulkomaisen brändin mallistoja, sellaisia joiden linja miellyttää minua. Muuten muoti on minulle nykyisin aika yhdentekevää. Ihmetyttää, miten moni jaksaa juosta muodin oravanpyörässä. Myös viimeisen noin neljän vuoden muotivirtaukset ovat lähinnä kauhistuttaneet. Rumuuden ylistys ala Vetements. Alessandro Michelen Gucci, jossa kaikkia kuoseja voi (mukamas) yhdistää keskenään ja lopuksi kuorruttaa look jättimäisillä logoilla. Rumuuden ylistystä se sekin on! Kaipaan palavasti Frida Gianninin ajan Guccia. Silloin merkin mallistoja tuli seurattua tarkasti, mutta Michelen tulon jälkeen Gucci lähinnä kuvottaa. Pahinta on se, että Michelen Gucci on mielestäni roskaa, jolla ei ole tulevaisuudessa arvoa. Se on vain ylikuumentunut kupla, joka poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Jos nyt ei ole vielä poksahtanut, niin ainakin alkanut vuotaa.
Myös muotilehdistö tympii. Yhdellä sivulla rummutetaan kestävän kulutuksen puolesta ja seuraavalla esitellään krääsää ja halpoja vaatteita (kuten eräissä suomalaisissa lehdissä). Aika mielenkiintoinen ristiriita. Mikä on muotilehtien tulevaisuus? Nykyisin ohitan yhdellä vilkaisulla kansainvälisten muotilehtien rivistön kaupassa ja keskityn mieluummin meditointiin, joogaan, mindfullnesiin ja henkisyyteen keskittyviin julkaisuihin. Näistä aiheista kirjoitan toki jo työnikin puolesta, joten ne kiinnostavat. Totta kai ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuuvat matkan varrella. Ehkä sekin on aikuisuutta, että pinnallisemmat asiat kiinnostavat yhä vähemmän.
Ja vielä lopuksi: tämän postauksen kuvatkin ovat kierrätyskamaa muutaman vuoden takaa. Päälläni näkyvä mekko on Ivana Helsingin mallistosta. Olen myös yrittänyt myydä sitä. Mekkoa pitäisi hieman lyhentää. Ehkä sitten käyttäisin sitä enemmän.
Maija
XO