Älä lähde ikävien tunteiden kelkkaan – joulun ja vuodenvaihteen tunteista

Terveellistä, onnellista ja menestyksekästä vuotta 2021 ihan jokaiselle! Olkoon tämä uusi vuosi täynnä mielenrauhaa, pandemian pois kuihtumista ja tervejärkisiä johtajia maailman kärkipaikoilla (Joe Biden!). Talouden elpymistä, töitä kaikille, jotka töitä haluavat tehdä, ja tietenkin rakkautta.

Joululoma on ihan pian ohi ja viimeistään maanantaina yritän tehdä mahdollisimman tehokkaan paluun minulle normaaliin arkeen. Tämän risaisen viikon olen vielä ottanut rennosti ja täyttänyt päiväni juuri niillä asioilla, joilla haluan. Se on tarkoittanut kirjoittamista, maastohiihtoa (LUNTA, JEE!!!), Tour de Skin ja Keski-Euroopan mäkiviikon tiivistä seuraamista. Eilen kävin myös katsomassa, onko tämän kaupungin keskusta vielä paikoillaan. Oli se. En vain ollut viikkoihin siellä käynyt. Sellainen kumma juttu viime vuodelta, kun aika usein ei tarvinnut liikkua lähinurkkia pidemmälle.

 

Tänään pointtina on kuitenkin kirjoittaa tunteista, koska niitä mahtui joululomaan jos minkälaisia. Jonkinlaista surua ja väsymystä vuodesta 2020. Toki myös iloa ja naurua. Tyytyväisyyttä, että pääsi joululomalla hiihtämään täällä etelässäkin. Mielessä käväisi myös haikeuden tunne. Vaikka oli jo hyvissä ajoin selvää, ettei jouluksi voi matkustaa Alpeille, tunsi sitä silti hieman haikeutta, ettei päässyt matkaan. Siellä on minulle monta rakasta kohdetta, mutta ei auttanut kuin jäädä kotimaahan ja selvitä joulunpyhistä perinteisen kaavan mukaan.

Kuten olen täällä blogissa joskus aikaisemminkin kertonut, en ole ns. jouluihminen. Jouluun liittyy asioita, joista pidän ja sitten sellaisia, joita en voi sietää. Perhejouluihin liittyy myös monia vaaranpaikkoja ja ärsytyksen aiheita. Kun kokoonnutaan yhteen ja pahimmillaan taannutaan lapsiksi, kahahduksilta ei aina voi välttyä.

Elämäni ensimmäiset 29 joulua vietin samassa paikassa suunnilleen samojen ihmisten kanssa. Mitä lähemmäs kolmeakymppiä mittari näytti, sitä enemmän joulujen vietto aina saman kaavan mukaan alkoi puuduttaa. 29-vuotiaana päätin, että ensimmäisen kolmosella alkavan joulun vietän Alpeilla hyvässä pienessä porukassa ja niin tapahtui. Sen jälkeen olen viettänyt kolme joulua Alpeilla ja yhden viikon Loppiaisen ympärillä Israelissa rannalla maaten (sekin oli oikein mukavaa!).

Nyt menneenä jouluna lähes kaikki tuntui jälleen vanhan toistolta. Mukana oli toki uuttakin, kun sai todistaa siskon lapsen ensimmäistä joulua. Silti, kun jouluaattona päivällä valmistin jälkiruokaa ja tv:ssä joku järkyttävä laulaja jollotti suomalaista itsemurhajoululaulua, piti suunnilleen pidellä päätään paikoillaan, ettei se räjähtäisi :D  Siinä kohtaa ei todellakaan naurattanut, mutta samalla päätin, etten lähde ikävien tunteiden vietäväksi.

Joskus menneisyydessä lähdin, ja aivan liian monta kertaa. Annoin suoranaisen jouluvitutuksen tulla, sain itseni aivan järkyttäviin negatiivisuuden tiloihin. Tämä oli kymmenisen vuotta sitten, kun en vielä ollut perillä Mindfulnessista enkä meditoinut säännöllisesti. Vuoden 2013 jälkeen säännöllinen jooga ja meditaatio ovat kuuluneet elämääni, enkä päästä niistä enää milloinkaan irti. Ne ovat elämäntapa, eivät harrastus. Nyt haluaisin sanoa nuoremmalle itselleni, että pysähdy ja hengitä hetki. Mieti, missä kohtaa kehossa nämä ikävät tunteet tuntuvat. Ne ovat vain tunteita, eikä niille tarvitse tehdä mitään. Niiden voi vain antaa olla, eikä ikäviä tunteita varsinkaan kannata omilla ajatuksillaan vahvistaa.

Jouluaattonakin tarvitsin meditointiharjoituksen kautta muistutuksen tästä kaikesta. Sitten laitoin kaiken vielä teoriasta käytäntöön ja loppupäivä menikin ihan mukavasti. Jokainen varmasti tietää, kuinka helppoa on luisua vanhoihin huonoihin tapoihin,varsinkin sellaisiin, joilla on pitkät perinteet. Tällä kertaa minä päätin, etten aio lähteä ikävien tunteiden kelkkaan ollenkaan.

Joululomalla oli aikaa miettiä elämäänsä ja saada asioihin etäisyyttä. Kerta kaikkiaan sai unohtaa kaiken ikävän, turhauttavan työnhaun ja muun arkisen. Laitoin myös median seuraamisen jäihin. Kuulihan sitä väkisinkin uutisia, kun vanhempien luona oli tv päällä, mutta minkäänlaisten (korona)uutisten ääreen en todellakaan hakeutunut.

Joskus on myös hauskaa muistella mennyttä. Elää hetki menneissä hyvissä ajoissa päiväkirjojen ja muiden vanhojen töherrysten sivuilla. Miettiä what if…Miten oma elämä olisi voinut mennä jossakin toisessa mahdollisessa maailmassa. Menneeseen on silloin tällöin hyvä palata myös sen vuoksi, että voi tarkistaa mistä joskus haaveili. Onko jokin toteutumaton haave kenties jäänyt kaihertamaan? Jos ei, onko täysin selvää mistä juuri nyt haaveilee? Ja miten aikoo saavuttaa sen? Päiväkirjat ja ajatuskirjat (kutsun kirjoja, joihin syvemmin kirjoitan ajatuksistani ajatuskirjoiksi) todella palauttavat mieleen asioita, jotka olisi ilman kirjoittamista unohtanut jo ajat sitten. Joskus lukiessa suorastaan hätkähtää, että noinko jokin asia menikin, ajattelinko jo tuolloin tästä asiasta näin? On mieletön rikkaus, kun on tallentanut omaa elämäänsä kirjalliseen muotoon!

Asetan itselleni juuri uusia tavoitteita tälle vuodelle. Listaan asioita, joita haluan tehdä. Mielessäni on myös erittäin kirkkaana viime vuodelta ne asiat ja ihmiset, joita en enää elämääni halua. Tiettyihin tapahtumiin liittyvät negatiiviset tunteet todella ovat jo historiaa! Kun on päästänyt vanhasta ja negatiivisesta irti, on polku auki uusiin, hyviin asioihin. Ehkä sellaisiin, joita ei vielä osaa edes aavistaa. Loppuun vielä lause Svensk Damtidningin vuosihoroskoopista: ”För det är bara du som kan ändra det som inte riktigt fungerar i livet, ingen annan.”

Niin totta!

Vielä kerran onnellista ja hyvää vuotta 2021!

Love,

Maija

XO