Hyvän mielen lukemista ja ajattelemisen aihetta kevääseen

Käsillä oleva kevät on ollut varmasti jokaisella raskas tavalla tai toisella. Lukeminen on onneksi keino, jolla pääsee matkaamaan aivan toisiin maailmoihin. Maailmoihin, joissa kiinalaisten basillia ei edes tunneta. Filosofian termein mahdollisiin maailmoihin, joita on lukemattomia (kirjaimellisesti). Luen tavallisesti noin kirjan viikossa, eikä tämä kevät ole ollut poikkeus. Tosin aina välillä lukuvuoroon osuu tietokirja, jossa riittää vaikeita termejä tai asiaa pureskeltavaksi ja sulateltavaksi. Tai paksu, yli 500 sivun elämäkerta.  Silloin viikko ei riitä, eikä tarvitsekaan. Lukeminen ei saa olla mitään kilpajuoksua, jossa nopeus ratkaisee.

Tänä keväänä lukulistalle on valikoitunut kirjoja, joista tulee hyvä mieli. Ja niitä, jotka löytyvät omasta hyllystä. Eräänä päivänä laskin hyllyni lukemattomat kirjat ja totesin, että vaikka poikkeusolot jatkuisivat vuoden, minulta ei kirjat lopu (siitä huolimatta tilasin pari lisää). Toissa viikolla yritin aloittaa peräti kolmea kirjaa, kaikki hyllyssäni jo useita vuosia roikkuneita. Yksi oli heti alkuun liian negatiivinen. Toisen lähtöasetelma ja supisuomalaisuus eivät napanneet yhtään. Kolmatta luin peräti 76 sivua, kunnes totesin, etten pidä tyylistä, jolla tarina on kirjoitettu. Enkä itse asiassa koko tarinasta. Saavat mennä naapureille lahjoitettaviksi. Onneksi on myös tarinoita, ja tietokirjoja/psykologiaa/henkistä kirjallisuutta, jotka ovat imaisseet mukaansa. Tässä niistä viisi + yksi bonuskirja, joka ei ole hyvän mielen teos. Kaikki postauksessa esitellyt teokset ovat myynnissä edelleen. Helpottaa kummasti nyt kun kirjastot ovat ainakin kesäkuun alkuun kiinni.

Joel Haahtela on yksi kotimaisista lempikirjailijoistani. Ihastuin hänen kauniiseen kieleensä tasan 10 vuotta sitten. Olin tuolloin kesätöissä Otavalla ja Haahtela oli Otavan tallissa, on edelleen. Adélen kysymys on Haahtelan viime vuonna julkaistu pienoisromaani. (Häneltä on myös juuri ilmestynyt uusi teos.) Adélessa mies lähtee ranskalaiseen luostariin tutkimaan pyhimykseksi julistetun naisen tarinaa, ja samalla alkaa matka hänen omaan menneisyyteen. Mitä Adelelle tapahtui 900 vuotta sitten? Miten on tutkijamiehen oman elämän laita? Haahtelan teoksissa usein etsitään jotain, kadonnutta ihmistä tai ollaan jonkin mysteerin äärellä. Niin tässäkin teoksessa. Osa kirjan lauseista jäi soimaan mieleen, kuten Haahtelan kirjojen kanssa tapaa käydä. Adélessa on alle 200 sivua, joten tämän lukee nopeasti, mutta kaunista kieltä ei halua hotkaista liian nopeasti.

”Katselen kahta pipopäistä miestä ja ajattelen, että meissä kaikissa on lommo valmiina. Lommo ei koskaan oikene, mutta meidän tehtävämme on löytää paikka, jossa sen kanssa voi elää. Ja kerätä ympärillemme ihmiset, jotka eivät välitä sen olemassaolosta, tuomitse meitä.”

Näyttelijä ja teatteriohjaaja Jussi Nikkilän Näyttelijä-niminen esikoisteos ilmestyi viime vuoden lopulla. Tämä oli teos, jonka halusin ehdottomasti lukea. Se oli myös odotusten arvoinen. Nautin Nikkilän kielestä, samoin huumorista. Tarinassa on oma haikeutensa ja päähenkilöllä ongelmia mielenterveyden kanssa. Tarina on kuitenkin kerrottu jotenkin kepeästi, siinä on ilmaa ja tilaa. Mielenterveysongelmissa ei tarvitse rypeä. Koska tarinan päähenkilö on näyttelijä, kuvittelee väkisinkin päähenkilön Jussi Nikkilän näköiseksi mieheksi. Ja yrittää etsiä jotain yhtymäkohtia Nikkilän omaan elämään, vaikka se on täysin vastaan sitä, mitä kirjallisuustieteen peruskursseilla opetetaan ;)

Pääsiäiseksi olin varannut lukuvuoroon Raija Orasen Takaisin Onnelaan– romaanin. Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1997, ja se on jatkoa 1990-luvun hittisarjalle Puhtaat valkeat lakanat. Luin tämän tarinan ekan kerran keväällä 2000 (olin silloin ysiluokkalainen), tasan 20 vuotta sitten siis. Oli hauska huomata, että muistin siitä yhden kohdan melko hyvin!

Takaisin Onnelaan on tarina, jota ei koskaan televisioitu, kiitos erään narsistisen kanavapomon, jonka mielestä Oranen oli jo saanut aivan tarpeeksi suosiota ja huomiota. Ja sitäpaitsi jatko-osien kuvaaminen olisi kuulemma ollut myös todella kallista. Sääli Orasen kannalta, sääli sarjan valtavan yleisön kannalta. Suomessa oli vuonna 1997 kolme tv-kanavaa, neljäs kanava eli Nelonen aloitti saman vuoden syksyllä. Suositut kotimaiset tv-sarjat keräsivät jättiyleisön, jollaisia ei enää ole eikä tule. Jotenkin mulla on välillä ikävä yhtenäiskulttuurin aikaan, sitä kun kaikki katsoivat samaa sarjaa. Televisioimatta jättäminen oli sääli myös tarinan kannalta. Puhtaat valkeat lakanat loppui aikoinaan todella surullisesti ja traagisesti. Tarinalle olisi tehnyt kunniaa se loppu, jonka tämä 2.osa antaa.

Oranen on kirjoittanut Onnelaan myös lisäjatkoa yli 100 sivun verran, joten pelkkä uusintapainos tämä ei ole. Tämän tarinan kanssa oli ihanaa viettää pääsiäistä! Pidän tarinassa eritoten siitä, miten hyvät ja kiltit antavat läpimätien ihmisten maistaa omaa lääkettään. Sellaisesta kerta kaikkiaan nauttii, oli tarina mikä tahansa. Ehkä siinä samalla tulee prosessoitua omaa kiltteyttään ja otettua mallia mahdollisia eteentulevia tilanteita varten. Kiltit ihmiset eivät ole mitään kynnysmattoja, joita voi kohdella miten sattuu.

Myös tarinan ensimmäinen osa, sarjan tavoin nimeltään Puhtaat valkeat lakanat, ilmestyi viime vuonna uudelleen pokkarina. Pitääpä lukea sekin vielä joskus uudestaan!

Vielä lopuksi pari muuta kirjaa. Terapeutti, luennoitsija ja kirjailija Tommy Hellsten on mies, jota olen seurannut median ja hänen kirjojensa välityksellä niin kauan kuin muistan. Moni tietää ainakin nimeltä hänen klassikkoteoksensa Virtahepo olohuoneessa ja Saat sen mistä luovut. Alkuun hänen uusin teos Enää en pelkää tuntui hieman sanojen pyörittelyltä ja siltä, ettei tämä teos kerta kaikkiaan anna minulle mitään uutta. Onneksi olin väärässä. Teos antaa ajattelemista. Ajatuksia, joita pitää hieman pureskella. Sivuilta saattaa tunnistaa itsensä, tai jonkun tuttunsa. Tässäkin teoksessa on vähän sivuja, 137. Sivumäärästä huolimatta se on kaikkea muuta kuin helposti hotkaistava pikakirja. Lue pari kolme lukua kerrallaan ja sulattele sitten lukemaasi, tai keskustele siitä. Tämä kirja vaatii myös kunnollista keskittymiskykyä.

Ja vielä lopuksi bestselleristi Mark Manson.Hänen esikoisteoksensa Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan antoi minulle jotakin ajateltavaa. Edellinen oli mielestäni myös parempi kuin tämä, Kaikki menee päin h*lvettiä.

”Olemme vapaampia, terveempiä ja vauraampia kuin koskaan. Samaan aikaan kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Ilmastonmuutos etenee, demokratia murenee, talous notkahtelee ja väki viettää päivänsä loukkaantumalla somessa. Mikä meitä oikein vaivaa?”

Kirjassa Manson ravistelee käsityksiä uskosta, toivosta ja onnellisuudesta. Kirja on synteesi kaikesta hänen sisäistämästään. Mitään uutta se ei oikeastaan tarjoa. Kirjan jälkeen jäi myös olo, että pitäisikö tämä lukea toiseen kertaan, jotta ymmärtäisi paremmin, mitä hän haluaa sanoa? Lue sinä ja kerro, mitä mieltä olit.

Siinä minun tämän hetkiset lukuvinkit kevääseen!

Voi hyvin! <3

Love,

Maija

XO