Kirjarakkaus: Elena Ferranten Napoli-sarja
”Ajattelin: kun Lila nyt ilmoitti itsestään näin suoraan, minun on alistuttava ajatukseen, etten enää näe häntä.”
Tähän lauseeseen päättyi Elena Ferranten huikean hieno Napoli-sarja. Fiilis on jotenkin samanlainen, kuin hyvän tv-sarjan tullessa päätökseen. Haikea.
Hankin sarjan ensimmäisen osan itselleni heti kun se ilmestyi suomeksi vuonna 2016. Säästelin kirjaa kesälomalukemiseksi. Teen usein näin, säästelen oikeaa kirjaa oikeaan hetkeen. Ennen maisteriopintojeni alkua minulla oli muutama viikko lomaa ja silloin tartuin Ferranteen.
Ensimmäinen osa ei vielä niin sykähdyttänyt, siinä kun kuvattiin päähenkilöiden Elenan ja Lilan lapsuutta.Moni on ekaa osaa lukiessaan tuntenut samoin. Lisäksi jos Napoli ei ole tuttu paikka millään tasolla, voi olla vaikea ymmärtää, että se on ihan oma maailmansa maassa nimeltä Italia. Napolin murretta on vaikeaa, ellei mahdotonta ymmärtää, vaikka osaisi italiaa. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten sarjan alkukielisessä versiossa on murteen kanssa menetelty.Onko osa repliikeistä kirjoitettu murteella? Ymmärtävätkö kaikki italialaiset Napolin murretta? Tuskin. (enhän minäkään ymmärrä kaikkia Suomen eri murteiden yksittäisiä sanoja, enkä välttämättä edes lauseita).
”—Ehkä miesten kanssa muu ei ole mahdollistakaan – heidän kanssaan elää hetken, saa lapsia ja se on siinä. Jos he olivat pinnallisia kuten Nino, he lähtivät tiehensä tunnontuskia tuntematta; jos he olivat kunnollisia kuten Pietro, he huolehtivat velvollisuuksistaan ja antoivat tarvittaessa parastaan. Joka tapauksessa uskollisuuden ja pysyvän yhteiselon aika oli ohitse niin miehiltä kuin naisiltakin.”
Sarjan toinen osa veti mukaansa ihan eri tavalla. Sitäkin säästelin kesälomalle, tällä kertaa lomalle Etelä-Italiassa. Kakkososaa luin Napolissa, mutta mihinkään kirjassa esiintyviin paikkoihin en sentään hakeutunut. Napoli on sen verran uuvuttava kaupunki, etteivät mitkään löytöretket kiehdo. Kotiin palattuani katsoin kyllä kartasta joitakin tapahtumapaikkoja.
Toisen osan luin loppuun silloisen kotitaloni pihalla, syyskuisena iltapäivänä Turussa. Samana päivänä olin lopettanut terapiassa kahden vuoden jälkeen. Jotkut asiat vain jäävät mieleen <3.
Kolmosen ostin myös hyvissä ajoin, mutta sekin sai odottaa aikaansa lomalukemistoksi. Kesälomaa minulla ei viime vuonna ollut, syysloma kyllä. Amerikan reissulle Ferrante olisi ollut liian painava ja tilaa vievä, joten kirja jäi odottamaan joululomaa.Vikan osan sain anopilta ja sen luin pääsiäislomalla.
Napoli-sarjan nosti maailmanmaineeseen ennen muuta kuvaus naisten välisestä ystävyydestä. Sitä kun ei ole kirjallisuuden historiassa liiaksi kuvattu. Sarjan päähenkilöiden Elenan ja Lilan ystävyys on mielenkiintoista. Tasaisesti toinen äksyilee toiselle, mutta läpi vuosien he tarvitsevat toisiaan. Välillä on suvantoja, välillä ollaan tiiviisti yhdessä. Välillä oikein ärsytti se, kuinka paljon Elena oli valmis kestämään Lilalta! Naisten välisen monimutkaisen ystävyyssuhteen kuvaaminen on kirjasarjan suola ja sokeri. Napolilaisen korttelin ihmiset ja sen erityispiirteet, ovat varmasti toinen suosion kulmakivi. Kolmanneksi asiaksi nimeäisin Italian kehityksen kuvaamisen toisen maailmansodan raunioilta moderniksi maaksi. Väliin mahtuu hurjia vaiheita.
”Hän puristi kättäni ja elehti hermostuneesti. Hän sanoi, että esineiden ja ihmisten ääriviivat olivat hauraita, että ne saattoivat katketa kuin ohut lanka. Hän kuiskasi, että oli aina elänyt siinä todellisuudessa: jokin menetti muotonsa, vyöryi toisen päälle, kaikki oli eri aineisten liukenemista ja sekoittumista. ”
Haikein fiiliksin sitä miettii nyt, mitä minä seuraavalla lomalla luen? Noh, onneksi maailma ja oma hylly, on lukemattomia kirjoja täynnä :)
Joko sinä olet lukenut koko sarjan vai oletko vasta alussa? Olisi kiva kuulla mietteitä.
Aurinkoista viikkoa!
Maija
XO
Ps. Kaikki kursivoidut kohdat ovat sarjan viimeisestä osasta.