Mitä 40 paastopäivää opetti itsestäni ja kehostani
Heippa taas! Edellisestä postauksesta on jo useampi viikko aikaa, Pääsiäinenkin tuli ja meni. Pääsiäisenä päättyi elämäni ensimmäinen paasto sekä vuosittainen neljän kuukauden suklaalakko, joka tänä vuonna oli kai jonkinlainen yhden tuotteen pitempi paasto varsinaisen paaston sisällä. Tänä vuonna halusin kokeilla pientä stoppia muistakin herkuista kuin suklaasta. Paastoni idea oli luopua 40 päivän ajaksi kaikesta turhasta omassa ruokavaliossa, niin suolaisesta kuin makeasta. Pahoittelut, että kirjoitan aiheesta vasta nyt, kun pääsiäisestäkin jo melkein pari viikkoa ja postauksen kuvatkin ovat hyvin pääsiäismäisiä.
Mutta siis: miten 40 paastopäivää kohdallani sujuivat?
Heti alkuun paastosta on sanottava se, ettei se koske pelkkää ruokaa. Sekä luterilaisen että ortodoksikirkon paasto-aiheisia kirjoituksia lukiessani molemmissa muistutettiin, että paastonaikana ihminen pohtii elämänsä suuntaa. On myös syytä muistaa, että se, mikä menee ihmisen suusta sisään ei voi vahingoittaa niin paljon kuin se, mikä sieltä tulee ulos. Eli loukkaavat sanat tekevät enemmän vahinkoa kuin mikään ruoka. Siksi otin omankin paaston henkiseen puoleen nimenomaan arvostelemisesta pidättäytymisen. On arvostelua, jolle on paikkansa ja sitten sellaista, joka on täysin turhaa. Kannattaa muistaa, että jos esimerkiksi jostain ihmisestä ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään. Elämäni suuntaa pohdin ihan ilman paastoakin. Viimeiset puoli vuotta olen pohtinut sitä jopa erityisen paljon, myös psykologin kanssa.
Entä paaston ruokapuoli sitten? Tavallisesti paastonaikana luovutaan lihasta ja maitotuotteista. Minä en ole syönyt lihaa marraskuun 2002 jälkeen. Maitotuotteita käytän, mutta viime vuosina olen vähentänyt niiden käyttöä ilmastosyistä. Viime vuonna kokeilin maidottomuutta jonkun aikaa (tai lähinnä yritin), mutta se oli mielestäni liian hankalaa. Haluan pitää syömisen ja ruoan mahdollisimman yksinkertaisina asioina. Olen nuoruudessani elänyt ajan, jolloin syöminen oli ongelmallista, toisin sanoen minulla oli ortoreksia. Tuolloin kaikki ruokapaketit tuli käänneltyä ja väänneltyä monta kertaa ja kytättyä lähinnä rasvan määrää. Tänäkään päivänä ostoskoriini ei kaupassa päädy yhtään ennestään tuntematonta tuotetta ilman tuoteselosteen lukemista, mutta nykyisin se ei mene yli. Haluan tietää mitä suustani alas laitan. Esimerkiksi monikaan ruisleivän nimellä myytävä tuote ei ole ruisleipää (rakastan aitoa ruisleipää!), vaan rukiin väristä sekaleipää. Jos tällaisia asioita ei koskaan tarkista pakkauksesta, syö tietämättään asioita, joita ei ollut tarkoitus.
Oman paastonaikani 40 päivään mahtui lomaviikko, jonka vietin vanhempieni luona maalla remppa-apulaisena. Tuona viikkona tuli vähän lipsuttua, mutta sitten palasin ruotuun. Söin pari lusikkaleipää useina päivinä, eräänä iltapäivänä pullan teen kanssa ja äidin kanssa teatteri-illan päätteeksi Hesen kasvistortillan. En kokenut tästä maailmaa mullistavaa syyllisyyttä. On eria asia syödä päivässä kaksi piparia kuin laatikollinen joka päivä :D Ja kai lomalla voi sallia itselleen edes jotain ekstraa. Kun loma loppui, palasin tiukkaan linjaan. Perinteisesti paaston viimeiset viikot ovat ankarimmat. Tahtia kiristetään ennen maalia.
Paastonajan ehkä suurin oivallus olikin, miten erilaisista asioista kieltäytyminen tuli koko ajan helpommaksi. Ja se oli jopa kivaa! EI on maailman tärkein sana. Ihan ilman paastoakin se on usein paljon parempi vastaus kuin KYLLÄ. Minua on aina viehättänyt Papillon-elokuvasta tuttu lause, temptation resisted is a true measure of character. Ein sanominen ei saisi kuitenkaan mennä yli. Paastoaminen todella voi lähteä lapasesta, kuten vaikka tämä Hesarin artikkeli osoittaa.
Lopulta pääsiäinen koitti ja paasto päättyi. Nautin suklaata hyvällä omallatunnolla kuten myös itse leipomiani napolilaisia rommibaba-leivoksia sekä rahkapiirakkaa. Herkuteltua siis tuli kunnolla. Minussa on kuitenkin se puoli, joka suitsii nopeasti liiallista herkuttelua. Kate Mossin ajatus siitä, miten mikään ruoka ei maistu yhtä hyvältä kuin miltä laihuus tuntuu, on juurtunut mieleeni. Juuri näin! En ole koskaan ollut ylipainoinen, enkä halua ollakaan. Laihuus on osa minua, eikä mikään ruoka tosiaan ole yhtä hyvää kuin se, miltä tuntuu olla omassa terveessä, hoikassa kehossaan.
Paasto oli elämäni ensimmäinen. Pääsiäispaasto 2020 oli harjoitusta tulevia vuosia varten. Ensi vuonna paastoan ehdottomasti uudelleen. Todennäköisesti kaava on sama, mutta ehkä yritän vielä asteen tiukempaa linjaa. Ja toivon, ettei ajalle satu lomaviikkoa ;) Sen näkee sitten. Näin paaston jälkeenkin teen parhaani sanomalla turhille herkutteluille jämäkästi EI.
Aurinkoa päivääsi!
Love,
Maija
XO