Koronaturvallisesti Syötteen ja Vuokatin keväthangilla
Voin ilokseni kertoa, ettei hiihtokauteni loppunutkaan vielä, kun Helsingistä hävisivät lumet. Pääsiäisen jälkeen kutsui ensin Iso-Syöte Pohjois-Pohjanmaalla ja tällä viikolla vielä Vuokatin hiihtoparatiisi Kainuussa. Reissuun lähdettiin hyvin lyhyen harkinnan jälkeen. Pohjoiseen lähteminen oli mahdollista, koska mitään liikkumiskieltoja ei onneksi tullut. Olen niin onnellinen siitä, että hiihtokausi on saanut vielä jatkoajan! <3 Kieltämättä kaiken kotona istumisen jälkeen alkoi todella jo tuntua siltä, että maisemanvaihdos tekisi hyvää.
Iso-Syöte Pohjoispohjanmaalla on Suomen eteläisin tunturi. Lapin maakunnan rajalle ei ole pitkä matka ja maisemat ovatkin kuin Lapissa konsanaan. Vai mitä sanotte näkymystä tunturin laelta?
On aina mahtavaa päästä uusiin paikkoihin. Kun edellisen kerran on ollut Suomen rajojen ulkopuolella joulukuussa 2019, oli todellä virkistävää päästä itselle uuteen kohteeseen kotimaassa. Viime lauantaina Hotelli Iso-Syötteen näköalaterassilta maisemaa ihaillessa ajattelin mielessäni, että ihan kuin olisi ulkomailla. Olen käynyt viimeksi pohjoisessa seitsemän vuotta sitten. Silloin kutsuivat Äkäslompolon keväthanget Lapissa, eli kovin usein ei tule pohjoisessa reissattua. Hiihtomatkat ovat ennemmin vieneet Suomesta etelään eli Italiaan, Itävallan Tiroliin ja Steiermarkiin sekä Sveitsin Davosiin. Joulukuussa on kiva hiihtää Keski-Euroopassa, koska siellä ei ole kovia pakkasia. Päinvastoin. Davosissa kolmisen vuotta sitten joulun aikaan oli muutamana päivänä niin lämmin, että Suomessa ei edes keväthankien aikaan aurinko lämmitä yhtä paahtavasti. Tuntui hassulta, kun ihmiset toivottelivat kotimaasta hyvää joulua ja itse mietti, että mikä joulu? Keväthän täällä on! 😀
Ulkomaanreissut on korona-aikana voinut unohtaa tyystin. Alppireissuilla riskit eivät olisi kovin suuret silloin, kun puhutaan maastohiihdosta. Mutta koska olen halunnut minimoida kaikenlaiset riskit, ei ole tullut mieleenkään alkaa varailla lentoja. Syötteelle ja Vuokattiin oli helppoa tehdä koronaturvallinen reissu. Tien päälle yksityisautolla, majoitus mökissä/rivitalo-osakkeessa, pari kolme kertaa kaupassa ja päivät laduilla. Mökki-ladut, ladut-mökki. Siinä ei ole minkäänlaisia riskejä. Syötteen majoitus sijaitsi Kelosyötteen alueella, jossa on ripotellen hirsimökkejä. Edes naapurien kanssa ei tullut sanailtua, vaan alueella oli täysin omassa rauhassa. Ihanaa!
Maastohiihto on siitäkin ihana laji, ettei siinä tule kontakteja toisiin hiihtäjiin. Toki monesti tulee vaihdettua pari sanaa jossain ladun varressa, mutta turvallisen etäisyyden päästä. Suomalaiset eivät tule toisen iholle, oli koronaa tai ei. Maastohiihtäjät eivät sulloudu umpihisseihin, eivätkä joudu jonottelemaan ala-asemilla. Me vain laitamme sukset jalkaan ja lähdemme valitsemallemme reitille. Laduilla ja baanoilla on tilaa kaikille, eikä mitään ruuhkia synny.
Latukahvilat ovat oikeastaan se ainoa koronariskin paikka, mutta tänä vuonna monet kahvilat ja taukomajat ovat (valitettavasti) kiinni tai sitten myyvät syötävää ja juotavaa ulkona nautittavaksi. Syötteen alueelta löysimme vain yhden latukahvilan, joka oli auki ja jossa oli tarkat hygieniaohjeet. Tilasimme maskit päässä juomat ja mielettömän hyvät munkit ja nautimme ne ripeästi sisällä. Vaihdoin samalla kuivan paidan päälle ja jatkoimme matkaa. Kesken hiihtolenkin en oikeastaan tykkää kovin kauan istua jossain majassa pulla suussa 😀 Haluan keskittyä itse suoritukseen, mutta jos hiihtää vaikka 30-40 kilometriä, niin ihan hyvä jossain on sentään pysähtyä hetkeksi ja tankata perusteellisemmin. Koska taukopaikat eivät olleet auki, hiihtovyölaukussa kulki mehupullon lisäksi välipalakeksejä ja suklaapatukka aina mukana. Sipata ei saa!
Syötteellä tuli hiihdettyä päivässä 22-30 kilometriä. Yhden vuorokauden aikana en hiihtänyt ollenkaan, sillä yksi lepopäivä pitää hiihtoviikkoon mahtua. Hiihto on rankka laji ja palautumiselle pitää antaa aikaa. Lepovuorokauteen mahtui tällä kertaa puolentoista tunnin työjuttu sekä työhaastattelu. Haastattelu meni hyvin ja siitä jäi pelkästään positiivinen fiilis. Olen hakenut uutta kokopäivätyötä pian vuoden päivät, joten haastattelun jälkeisiin fiiliksiin liittyy aina myös huolta siitä, että mitä jos ei tulekaan valituksi (taaskaan). Asia ahdisti aikansa, mutta onneksi jumalaisten kauniiden maisemien keskellä hiihtäminen pyyhkii nopeasti kaikenlaiset murheet pois.
Syötteellä meni myös 500 hiihtokilometrin raja rikki, jee! Etelän lumilla se ei ihan ylittynyt. Hiihdin viikon aikana 124 kilometriä ja sunnuntai-iltana Vuokatissa vielä reilun vitosen. Erittäin hyvät kilometrit ekaan viikkoon. Täällä Vuokatissa meni sitten jo 600 km rikki. Voin sanoa, että tämä on ollut kaikkien aikojen hiihtokausi! Kiitos koronan, paljon mitään muuta ei ole voinut ilman maskia ja täysin turvallisesti kodin ulkopuolella tehdä kuin hiihtää. Tämä poikkeusaika on tuonut siis henkilökohtaisella tasolla myös hyvää: osallistuin Finlandia-hiihtoon ekaa kertaa elämässäni ja tulevat pitkän matkan hiihtojen tavoitteet kirkastuivat.
Huomenna kohti täysin lumetonta Etelää. Saattaa hämmentää, miten keväistä siellä jo onkaan. Hiihtokausi loppuu tänään, joten nyt nautitaan täysillä vielä viimeisistä talvisista maisemista ja lumesta. Sitten ei muuta kuin rullasuksia ostamaan?! 😉
Iloa viikonloppuusi!
Love,
Maija
XO
