Viime vuoden inspiroivimmat kirjat – näihin teoksiin jäi koukkuun
Luin viime vuonna 44 kirjaa. Mukaan mahtui monenlaista teosta, mutta kaksi kirjaa oli ylitse muiden. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Michelle Obaman Minun tarinani (molemmat vuoden 2018 lopulla ilmestyneitä teoksia). Tällä hetkellä olen superinspiroitunut juuri naisten kirjoittamista kirjoista ja naisten toisista naisista kirjoittamista kirjoista!
Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin oli todella inspiroiva kirja, täynnä naisvoimaa! Kirjan naisten valossa moni asia asettuu uusiin mittasuhteisiin. Keskiajalla naisen tehtävänä oli lähinnä toimia synnytyskoneena heti kun se oli fyysisesti mahdollista. Jatkuvat raskaudet koituivat monen parikymppisen naisen kohtaloksi. Mikä satumainen onni meillä nykyajan naisilla täällä länsimaissa onkaan; me saamme itse valita, haluammeko lapsia vai emme (vaikka meitä siitä syyllistetäänkin)! Täytyy muistaa, että vapaaehtoinen lapsettomuus on ilmiönä todella, todella nuori. Renessanssiajan naiset joutuivat ihan oikeisiin synnytystalkoisiin. Huomio, ajattelemattomat miespoliitikot: nyt eletään 2020-lukua. Sivistysvaltioissa kenenkään ei tarvitse synnyttää, jos ei halua!
Kirjassa kuvattuja tutkimusmatkailijanaisia ei voi kuin ihailla. He ottivat ja lähtivät yksin vaikka maapallon toisella laidalle, vaikka naiset eivät saaneet matkustaa 1800-luvulla yksin. He eivät suostuneet jäämään päänsärkyjen, masennuksen ja apaattisuuden kouriin kotimaahansa, tai tyytymään pikkuvaimon elämään, joka ei selvästikään ollut heitä varten, vaan ottivat elämän omiin käsiinsä. Respect!
Kirja antoi myös samaistumispintaa Kankimäen omaan elämään kulttuurialalla. Monet huolet todella ovat samoja, vaikka vuosisadat ympärillä vaihtuvat:
”Kun ajattelen Artemisiaa (1593-n. 1654) laatimassa noita kirjeitään sulkakynä rahisten, ja kuulen, miten aina vain raivoisammaksi hänen äänensä niissä käy, ajattelen, miten melkein naurettavalla tavalla kaikki on yhä samoin. Raha-asiat, deadlinet, työskentelyolosuhteet, asiakashankinta, itsensä markkinointi, jatkuva huoli työmäärästä, työkyvyn ylläpidosta ja työn vastaanotosta – mikään ei ole muuttunut. Viikosta ja kuukaudesta toiseen kirjoitan, pohdin tuskaisesti työn etenemistä ja sitä, miksei se taaskaan ollut kuun loppuun mennessä valmis, kuten olin ajatellut. Mietin, riittävätkö rahat, ja mistä hemmetistä saisin lisää, ja miksi lähes kaikki tarjolla oleva työ pitäisi tehdä ilmaiseksi tai nimelliseen hintaan. — Usein makaan päänsäryssä ja kiroan hukattua työpäivää.”
Niinpä niin. Kovin tutunkuuloisia ajatuksia…
Myös tämä kohta kirjasta kosketti:
”Kun pääsen lopulta illan pimennyttyä telttaani, alan itkeä. Itken kahdentoista päivän väsymystä, tämän ihanan matkan loppumista, sitä että tänä tähtikirkkaana yönä Afrikassa olisi voinut olla tarjolla jotain, mitä en tosiasiassa edes halua. Itken sitä, etten osaa elää tätä elämää, että olen jotenkin sietämättömällä tavalla oman itseni vanki, etten jotenkin saa asioista kaikkea irti.”
Tuo viimeinen lause, niin totta! Viimeksi eilen joogatunnin aluksi mietin samaa asiaa, että haluaisin jotenkin elää vielä enemmän, olla vähemmän itseni vanki.
Sitten kaikkien hehkuttama, globaali hittielämäkerta, kerrankin naisesta! Ja vieläpä värillisestä! Tässä kirjassa matkattiin chicagolaisesta lähiöstä huippuyliopistojen kautta Valkoiseen taloon. Aikamoinen loikka. Tämä tositarina oli erittäin hyvin rakennettu ja kiinnostavalla tavalla kerrottu. Kaikki siinä oli kiinnostavaa, lukuisat Michellen elämän käänteet inspiroivat. Miettikää, miten Obamien tyttäret kasvoivat lähes aikuisiksi valkoisessa talossa. Michelle piti huolen siitä, että heidän elämänsä säilyi niissä olosuhteissa mahdollisimman normaalina, eikä niin, että henkilökunta tekee kaiken heidän puolestaan. Se on kunnioitettavaa.
Kirjan valossa on pöyristyttävää, miten asiat Obamien jälkeen menivät. Huippuälykkään presidentin ja tämän huippuälykkään, jalat maassa kulkevan First Ladyn jälkeen uudeksi presidentiksi äänestettiin misogyyninen grynderi, jolla ei ole minkäänlaista poliittista taustaa, eikä edes käytöstapoja. Way to go USA. Muistelmissaan Michelle myös paljastaa asian, jota ei anna Trumpille ikinä anteeksi.
Tällaisia naisia voimaannuttavia kirjoja on ilo lukea, oikein hykertelee mielessään! Olen jatkanut naisten tarinoiden parissa myös tämän vuoden puolella.
Viime vuonna luetuista kirjoista erityismaininnan ansaitsevat myös nämä teokset:
Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät sekä Kadonneen lapsen tarina
Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – Ihminen ja legenda
Donna Leonin dekkarit (kestosuosikkini vuodesta toiseen)
Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (Jos olet eroamassa tai eronnut, lue tämä)
Paolo Condo & Francesco Totti: Rooman kuningas
Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla III (kaikki osat ovat huippuja!)
Maria Augusta von Trapp: Sound of Music Trappin perhe (tämäkin omalla tavallaan naisen inspiroiva tarina, hauska myös)
Antoisaa lukuvuotta 2020!
Love,
Maija
XOX
ps. Ostin tuon kauniin ruusukvartsin Münchenistä joululomalla. Kutsun sitä Taikavuorekseni ja käytän manifestoinnissa.