Trendikkäimmät työhaastattelukysymykset

noppa_600px18.png

Jossain vaiheessa pitää käsitellä ne yleisimmät työhaastattelukysymykset, mutta koska haluan mennä perse edellä puuhun, aion ottaa ensiksi käsittelyyn tällä hetkellä trendikkäimmät kysymykset. Ja ne ovat:

Missä olet viiden vuoden päästä?

Itse asiassa tämä on tullut niin usein viime aikoina vastaan, että on jo oikeastaan yksi yleisimmistä kysymyksistä. Ja mitä tähän sitten vastataan? En ainakaan täällä? Joissakin paikoissa tuo nasevan tyly tokaisu kieltämättä putkahtaa ekana päähän. Yleensä alan jaaritella, että viisi vuotta on aika lyhyt aika, mutta että esim. kymmenen vuoden päästä olen ehkä ollut ulkomailla töissä, samalla alalla kuitenkin.

Ehkä tähän voisi myös vastata jotain lisää kouluttautumisesta (samalla tai läheisellä alalla) tai hakeutumisesta esimiesasemaan.

Ajatuksena kuitenkin, että viiden vuoden päästä olisi tämän saman työnantajan palveluksessa. Jos alkaa selvittää todellisia haaveitaan juurta jaksain, haastattelija saattaa huomata, että haaveet ja kyseinen työpaikka eivät kohtaa…

Tämä on oikeasti kyllä aika hankala. Rekrytoijat, mitä te tällä kysymyksellä haette?

Mistä olet ylpeä elämässäsi?

Tähän halutaan siis jotain muuta kuin työelämän asiaa. Tämäkin on jostakin syystä tosi paha minulle. Pari kertaa on alkanut tulla tippa linssiin kun olen siinä kelannut elämääni pikakelauksella. Lapselliset voivat tietenkin heittää tylsän vakiovastauksen, että lapsistahan sitä on ylpeä. Itse olen höpissyt siitä, että äitini on ollut yksinhuoltaja, eikä ole voinut tukea rahallisesti (tai muutenkaan), ja olen silti pärjännyt elämässäni ihan ok. (Mitä nyt en edelleenkään ole saanut vakituista työpaikkaa, mutta tämäkin pohdinta varmaan kannattaa jättää oman pään sisälle…)

Työ ja raha Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.