Tontin pihatyöt vol.2

Pihasuunnittelijan innoittamana ja kaupungin puutarhurin luvalla päätimme laittaa viime lauantaina hihat heilumaan tontilla (tonttimme rajautuu kaupungin puistoalueeseen). Vaikka pihan uudelleen rakentaminen alkaa virallisesti vasta ensi keväänä halusimme jo nyt siistiä tonttia. Olohuoneesta on isojen ikkunoiden kautta näkymä suoraan takapihallemme ja metsään. Halusimme siistiä maisemaa vielä ennen talven tuloa.

Tontillahan oli aikaisemmin vanha talo ja piha-alue oli päässyt villiintymään pahasti edellisten asukkaiden aikana. Kaivinkoneiden, rekkojen ja muun rakentamisen jäliltä suurin osa pihasta on jo myllätty uuteen uskoon. Siltikin meille riitti vielä paljon hommia eli pensaiden siistimistä, ”roskalehtipuiden” raivaamista, pystyyn kuolleiden ja lahojen puiden kaatamista, vanhojen risukasojen poisviemistä jne. Kolmen aikuisen ja lasten voimin touhusimme tontilla yli kolme tuntia ja saimme upeat männyt ja muut havupuut mahtavasti risukon takaa esille. Olohuoneeseemme tulee avautumaan nyt siistitty luonnonmaisema odottamaan ensi kevään pihatöitä!

Tässä vielä ennen ja jälkeen fiiliskuvia.

risusavotta1.jpg

Ennen

 

risusavotta4.jpg

Jälkeen

 

risusavotta2.jpg

Ennen

 

risusavotta3.jpg

Jälkeen

 

 

Koti Sisustus DIY

Finnish Design Shop

Hip hei ja hurraa, Finnish Desing Shopin Pop Up-kaupan tyhjennysmyynti! Kauppa on ollut auki koko kesän ajan ja nyt sen oli aika sulkea ovensa. Kaahasin ystäväni kanssa Katajanokalle vanhalle Pakka- ja tullihuoneelle ja valmistauduin sekoamaan kaikesta ihanasta. Ilta oli tarkoitettu kutsuvieraille ja tarjolla oli viiniä ja pientä naposteltavaa sekä kaikki tuotteet alennettuna -40%! Seuraavina päivinä ovet olivat avoinna kaikille ja alennukset -20%-50%.

Osa tuotteista, jotka olisin niin mielelläni meidän uuten kotiin muuttanut meidän mukana, ehtivät jo löytää uuden kodin. Jäin ihailemaan mm. Artekin valaisimia ruokapöydän päälle sekä muutamia sohvapöytiä.

 

pop_up_kauppa.

Tila oli rosoisuudessaan aivan upea.

kuva1_kauppa.

 

shop_kuva3.

 

No, mitä minä sitten meille löysin? Tässä ihanuudet tulevat:

essey_bin_bin_paperikori.png

Lastenhuoneisiin Esseyn Bin Bin paperiroskikset, tytön huoneeseen valkoinen ja pojalle musta. Sekä saman sarjan kynäpurkit.

muuto_hideaaway_kori.png

Muuton vaalean harmaassa Hideaway korissa voi säilyttää ihan mitä vain. Kannen alle piiloon menee esim. takassa poltettavat paperiroskat, pussi sisälle ja kauppaan menevät pullot tai pyykit.

muuto_restore_sailytskori.png

Muuton Restoren huopainen säilytyskori on täyttynyt jo rakentamiseen liittyvistä papereista.

dhs_block_lamppu.png

Design House Stockholmin Block lamppua olen ajatellut takan reunalle olohuoneeseen, mutta sopii varmasti mihin vain!

gubi_pedrera_lattiavalaisin.png

Gubin Pedrera lattiavalaisin on meillä jo kovassa käytössä. Valo suodattuu kauniisti läpi ja himmentimen avulla valaisin toimii hienosti tunnelman tuojana syksyn pimeydessä.

latva_naulakko.png

Valkoinen Latva naulakko on tällä hetkellä lastenhuoneessa (ei mahdu vanhassa kodissa muualle), mutta löytää varmasti arvoisensa paikan myöhemmin.

magis_mago_harja.png

Magiksen herkullisen vihreällä Mago harjalla (keltainen harjaosa) on varmasti paljon kivempaa harjailla roskat pois terassilta!

iittala_vitriini.png

Ostin ensimmäisen Iittalan Vitriini rasiani, tämä on mielestäni ihana korurasiana 🙂

iittala_purnukat.png

Iittala perhe kasvoi vielä parilla purnukalla.

Koti Sisustus