Vihdoinkin ylöspäin!

Olihan se hienoa kun tontilla ollutta vanhaa taloa alettiin purkamaan ja tuntui siltä, että nythän tämä rakentaminen alkaa! Purkamisessa, maansiirroissa, louhinnoissa ja pohjien teoissa kesti kuitenkin kymmenen viikkoa, joka todellisuudessa tuntui vielä pidemmältä. Tässä kohtaa voinkin suositella, että vanhantalon purku yms. pohjatyöt kannattaa aloittaa niin aikaisin talvella kuin mahdollista. Ei ole kovin fiksua tuhlata kevään hyviä päiviä purkuhommiin. Muutamissa asioissa teimme virheitä, joiden takia purkutyöt saatiin käyntiin vasta keväällä. Oletimme mm. että rakennuslupa käsitellään aina seuraavassa kokouksessa ja hommat etenesivät kohtuu nopeasti…

Tärkeitä asioita huomioida rakennuslupaa hakiessa:

1. Selvitä rakennuslupalautakunnan kokousaikataulu ja kysy milloin hakemus pitää jättää, jotta se käsitellään haluamassasi kokouksessa.

2. Selvitä myös milloin ja missä kokouksessa ja millaisessa aikataulussa purkulupa käsitellään.

3. Huomioi, että purkamaan tai rakentamaan ei pääse heti positiivisen päätöksen jälkeen vaan päätöksen lainvoimaisuus astuu voimaan kuukauden kuluttua (rakennuslupa). Toki voit aloittaa aikaisemmin vakuita vastaan, mutta siihen tarvitaan hieman enemmän paperitöitä pankissa.

Rakennusvalvontaan liittyviin kokouksiin kannattaa myös mennä hyvin valmistautuneena ja vaatia sitä samaa myös pääsuunnittelijalta. Me jouduimme vaihtamaan pääsuunnittelijamme ensimmäisen kokouksen jälkeen. Rakennusvalvonnan henkilö sanoi meille suoraan, että pääsuunnittelijan tulee suhtautua asiaan vakavasti ja tuntea suunnitelmat hyvin. Vaihdoimme miehen heti ja valitsimme meidän talot piirtäneen arkkitehdin pääsuunnittelijaksi ja emme ole katuneet vaihdosta päivääkään.

Tässä hieman kuvia siitä lähtien kun suunta on ollut ylöspäin.

img_3772.jpg

Anturamuotit valmiina.

img_3899.jpg

Talomme koostuu useista eri harkoista, tässä yksi maapinnan alapuolinen harkko ja eristys.

img_4109.jpg

Perhe tutkimassa työnjälkeä!

img_4363.jpg

Ontelolaattojen asennus.

img_4370.jpg

Vastaavamestari ja työnjohtaja

Koti Sisustus

Louhintaa ja maalämpöä

Vaikka teetimme maaperätutkimuksen oli louhinnan tarve aikalailla arvailujen varassa. Alkuperäinen louhinnan tarve ylittyi noin kolminkertaisesti… Kokemus kuitenkin oli todella hyvä, sillä saimme louhintaan ja naapuruston kartoitukseen erittäin hyvät tekijät. Sovimme toisen perheen kanssa, että minä hoidan tämän alusta loppuun. Hetken surffailin netissä ennen kuin tajusin taas, että jos tähän löytyy joku tuttu tai tutun tuttu, niin homma tulee hoitumaan todennäköisesti huomattavasti paremmin kuin täysin tuntemattomien kanssa. Vaikka facebookia paljon parjataan, niin näihin juttuihin se on ylivertainen. Laitoin kyselyn statuspäivitykseen ja ei aikaakaan kun minulla oli jo useita vaihtoehtoja!

Naapuruston kartoituksen teki Räjäytys Konsultit Oy http://www.blastcon.net. Heidän palvelunsa oli ensiluokkaista ja ystävällistä, voin suositella heidän palvelujaan vilpittömästi!

img_3544.jpg

Räjäytykset tilattiin Kivi-Group Oy:lta http://www.kivi-group.fi. Myös heidän työnsä oli erittäin ammattitaitoista ja kaikki hoitui viranomaislupia myöten täydellisesti. Heille voin antaa myös kymmenen pistettä ja täydet suositukset!

img_3564.jpg

Lämmitysmuoto oli lopulta varsin helppo valinta, sillä kaikki tahot joilta kysyimme asiasta olivat täysin maalämmön puolella. Vaikka alkukustannus on kohtuulisen korkea, niin silti vakuutuimme siitä, että maalämpö on satsaus tulevaisuuteen. Kysyimme tarjouksia jälleen kolmesta paikasta ja tällä kertaa meidät vakuutti Mikon Putki Oy http://www.mikonputki.fi. Hän on Tiinan isän työkaveri ja sitä kautta saimme varmuuden siitä, että hän osaa ja tekee työnsä huolella ja ammattitaidolla.

img_3616.jpg

Maalämpökaivon porauksen hoitivat Gebwellin miehet http://www.gebwell.fi. Heidän työnsä meni muuten hyvin, mutta naapurin ja meidän kaivot porattiin liian lyhyiksi… Onneksi tarjouksen syvyydet oli mitattu pohjoisen leveyspiireille, joten loppujenlopuksi kaivot olivat riittävän syvät tänne etelä-Suomeen ja saimme hyvityksen hinnasta.

img_3615.jpg

Maalämpöporan ”terä” oli kyllä sellainen, että en olisi ikinä arvannut mikä se on jos joku olisi tuonut sen eteeni ja kysynyt, että mikä tämä on!

Louhintaan ja maalämpöön liittyvät työt menivät lähes täydellisesti, siitä iso kiitos kuuluu facebook ystävilleni!

Koti Sisustus