Vitsit meitä suomalaisia. Jos me jossain ollaan hyviä, niin se on vähättelyssä. Eikä vähiten itsemme. Oma elämä harvoin täyttää omasta mielestämme kriteerit, että voitaisiin ihan aidosti olla olematta vaatimattomia ja iloisia siitä mitä meillä on nyt. Tässä hetkessä.Kuinka helposti me vastataan kysymykseen ”Mitä kuuluu?” sutkauttamalla klassinen ”Ei mitään.” Siis miten niin ei mitään? Miksi meille ei riitä hyvä tasainen elämä jotta voitaisiin vastata kysymykseen ”Itseasiassa hyvää”?

Jossain takaraivon perukoilla vaanii ehkä jo lapsuudessa opeteltu mantra siitä, että elämässä pitää tapahtua jotain normaalista poikkeavan erikoista jotta sitä voisi luonnehtia hyvänä. Siis pitääkö?

Oon itse nyt yrittänyt aivan täysiä olla tyytyväinen siihen mitä mulla on ja vastata kuulumiskyselyihin tanakalla ”Hyvää. Ei mitään erikoista mutta itseasiassa tosi hyvää.” Ja mikäli tätä vastausta seuraa tag-kysymys ”Eihän! Onks jotain spessua?” pyrin laannuttamaan kysyjän innostuksen luettelemalla syyt siihen miksi mä olen itseasiassa supertyytyväinen elämääni. Mä oon terve, mulla työ josta nautin ja rakkaita ystäviä rinnalla. Mulla on mahdollisuus tehdä melkein mitä vain, jos niin päätän haluta. Asun kaupungissa jota rakastan, mutta aina kotikoti toisessa kaupungissa johon palata mikäli se rakkaussuhde rakoilee. Mä oon vapaa. Itseasiassa kaikki asioita joita pitää hyvin helposti itsestään selvyyksinä. 

On mieletöntä että voi hyvällä omalla tunnolla iloita siitä, että uusi kausi Temptation Islandia alkaa. On melko siistiä, että aamuisin herätessä suurin kanssakäyminen on se, ettei ole muistanut ladata kahvinkeitintä valmiiksi illalla. On sanoinkuvaamattoman upeaa, että vain puhelinsoiton päässä on kasa ystäviä jolle voi aina soittaa, kaipaa sitten nauruterapiaa tai tukea kun on paska fiilis jostain. On todella onnekasta, että vanhemmat sekä sisarukset on edelleen läsnä ja elossa, eikä menetyksen tuska ole iskenyt itseen vielä lamauttavan pahana vaikka läheltä on ihmisiä kadonnutkin.

Tiedättekö mikä on kuitenkin kaikkein hienointa? Että koskaan ei kellekään ole liian myöhäistä nauttia elämästä, kokea kiitollisuutta siitä miten aina on mahdollisuus tajuta jokaisen hetken arvokkuus ja kaikkein tärkeimpänä, sanoa se ihan ääneen että ”Mulle kuuluu hyvää. ”