Olisiko teillä hetki aikaa keskustella Jeesuksesta?

Ei, sä et eksynyt nyt minnekään uskonnollista sanomaa paasaavaan ranttiblogiin, vaan tavallisen mimmin ajatuksiin itsensä arvostamisesta. Sitähän vois toki mun mielestä melkeen suoraan verrata Jeesukseen ja Jumalaan uskomiseen. Usko itseen tulisi olla yhtä vankka ja järkkymätön kuin usko johonkin ylimaalliseen voimaan.

 

Kun nasauttaa Googlen hakukenttään sanat things people regret the most when they’re dying, sylkee netti erilaisia listoja asioista mitä ihmiset katuu kuolinpedeillään. Tiedätkö mikä yksi ja sama asia trendaa ihan jokaisen listan kärjessä? Ei se, että ”Hitsi kun mulla ois ollut enemmän rahaa tehdä asioita” tai ”Jumalauta ku en matkustanut enemmän”, ei. Jokaisen listan kärkipaikoilla paistattelee toive siitä, että olisi välittänyt vähemmän siitä mitä muut heistä ajattelevat.

 

Viime vuosi ei ollut tuskaista paskaa vain koko universumille vaan myös mulle. Kakstuhatta kuustoista tulee jäämää mun historiaan vuotena, jona kone sylki mulle helvetin vinksallaan olevan pettymysten kenorivin. Muhun koski rakkaudessa, mulle suljettiin duunikuvioissa useampi ovi ja koin myös koettelemuksia ystävyyssuhteissa. Kun yhtä sankkaa skeidaa ja jyrkkää ylämäkeä tuntu polkevan kuukaudesta toiseen, tuli eteen loppusyksystä pakollinen paikka pysähtyä ja vetää henkeä. Analysoida omia kykyjään ja rajojaan, mutustella kunnolla jokasta tekemääni mokaa ja ennen kaikkea, oppia niistä jokaisesta. Oppia syiden ja seurausten suhde. Viimeisten kuukausien aikana oon ymmärtänyt todella paljon, mutta ennen kaikkea sen, että ihan oikeesti sillä mitä muut susta ajattelee, ei ole aidosti mitään määrittävää tekijää sille kuka ja kuinka hyvä sä itse olet. Ja tämä on asia jonka toivoisin ihan just myös sun siellä kalvakan ruudun takana ymmärtävän. Haluaisin, että oppisit sen ymmärtämään ennen kuin sunkin täytyy käydä läpi elämäsi vaikein vuosi sen ahaa-elämyksen saavuttamiseksi. 

 

Silläkin uhalla, että tästä välittyy nyt jonkinlainen helvetin itseoppineen elämäntaitogurun fiba, ni mä haluaisin antaa sulle pienen tehtävän. Vedä hetki happea, ja mieti todella mistä lähteestä kumpuava hyväksyntä on se joka ruokkii sua eniten. Jos sä lähes välittömästi myönnät itsellesi hakevasi sitä tunnetta ympäristöstä, muilta ihmisiltä tai kaikkein pahinta, meidän jokaisen go to itsetunnonrakennusmestasta somesta, ni mulla on sulle yksi vain yksi hemmetin yksinkertainen ohje: Lopeta. Lopeta heti. Käänny itses puoleen ja mieti, miten sä voit muuttaa sun ajattelutapoja ja käytösmalleja ollaksesi riittävän hyvä itsellesi. Tee suunnitelma. Ole oman elämäsi goals af.

 

Vaikka opin iiiihan tsikana asioita niin mun kohdalla viime vuoden koettelemukset kulminoituu yhteen ymmärryksen multihuipentumaan: Kyllä, mä kelpaan. Kyllä, mä osaan. Kyllä, mua arvostetaan. Ja kyllä, mä oon itseasiassa ihan oikeesti tosi hyvä tyyppi. Ja niin oot säkin, aivan törkeen monella tapaa.