Minä olen onnellinen, aloitetaan siitä. Olen seurustellut nyt muutaman kuukauden ja itsekin hämmentynyt siitä kuinka hyvältä ja helpolta tämä tuntuu.

Sinkkublogini ei ole ollut ongelma missään vaiheessa poikaystävälleni. Hän luki varmaan kaikki postaukseni heti ensitapaamisemme jälkeen. Hänellä ei varmastikaan olisi mitään sitä vastaan, että jakaisin blogissani asioita meidän suhteestamme. Ja kuitenkaan en jostain syystä halua niin tehdä, ainakaan tällä hetkellä.

Olen pallotellut aiheita mielessäni. Voisin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu seurustella pitkästä aikaa. Miten aikaisemmat kokemukseni ovat vaikuttaneet tapaani käsitellä asioita. Miten omat ja ystävieni aiemmat kumppanit ovat saaneet minut välillä mielessäni epäilemään vähän kaikkea ja henkisesti valmistautumaan mitä uskomattomampiin paljastuksiin, esimerkiksi pohdiskelemaan puolivakavissani, oliko henkilö jonka tapasin todella hänen äitinsä vaiko palkattu näyttelijä (kovasti vain yhdennäköinen poikaystäväni kanssa). En kuitenkaan ole menettänyt järkeäni totaalisesti ja paranoidisimman vaiheen epäilykset pystyin pääasiassa pitämään vain omana tietonani. Viimein olen tilanteessa, jossa uskallan myöntää itselleni että tämä kaikki on totta ja tapahtuu minulle. Mies, jonka kanssa seurustelen on todellinen ja aivan ihana, luonnollisesti.

Voisin myös kirjoittaa siitä, miten kaukosuhteen (Tampere-Tallinna) saa toimimaan. Koska sen saa jos kummallakin on siihen tahtoa (ja kykyä sietää toisinaan kevyttä esim. reilun vuorokauden mittaista univajetta #kolmivuorotyö).

Jostain syystä en osaa kirjoittaa edellä mainituista aiheista niin, että kokisin sen olevan kenellekään hyödyllistä. Tämän blogin piti olla hauska, lukuunottamatta joitakin syrjähyppyjä vakavampiin aiheisiin,  ja vaikka koen olevani tällä hetkellä onnellisempi kuin kenties koskaan ennen, en osaa kirjoittaa tämän hetkisestä elämäntilanteestani niin että se olisi muutakin kuin itsestään selvyyksien toistelua. 

Poikaystäväni ei ole kaltaiseni somehoro, joten tunnen hänen kannaltaan asian myös hieman epäreiluna. Jos hän ei itse koe tarvetta jakaa yksityisasioitaan muun maailman kanssa, miksi siihen olisi minulla oikeus?

Olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti kirjoittamisesta, joten haluan jättää itselleni ns. takaportin auki sille. Kenties jonakin päivänä palaan vielä <3

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet vaiheistani lukea ja etenkin niille jotka ovat lisäksi jaksaneet niitä vielä kommentoida.

Tere!

PS. ALL THE SINGLE LADIES! En ole ikinä uskonut että olisi olemassa vain yhdenlaisia onnellisia loppuja. Onnellisuuden kannalta EI  ole välttämätöntä löytää puolisoa itselleen. Mutta jos sellaisen otat, varmista että hän todella rakastaa sinua sellaisena kuin olet ja myös kertoo sen sinulle.

LUITKO JO:

https://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/baby-steps-non-single-world

https://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/sinkkublogi-luurankona-kaapissa