I just lost an ”enfa” ?
Ja sen ansiosta aloitimme katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi-elokuvan sijaan nyt Wall-E:a.
Aamu alkoi bloggaajan aakkos-postausta kehitellessä. Jaylle olisin pekonipuuron halunnut testipyöräyttää, vaan en saanut. Sarjassamme ”kyllä minä vielä joku päivä..” Niin tartuin siis siihen. Kunnes piti pajunkissoja lähteä metsästämään.
Kaikki ei sujunut aivan kuin olisi pitänyt. Ensin ei kisuja näkynyt missään, ja seuraavaksi upottiinkin jo syvälle. Kumpparit oli kaikilla jumissa liejussa ja toinen pienemmistä sankareista kaatui vielä kaiken hyvän lisäksi. Maha kippurassa siinä naurettiin ja hätiköitiin, jopa surkuteltiin vaatteiden sotkeutumista. Itselläni toinen kumppari hörppäsi vain vähäsen, pienin kärsi suurimman vahingon. Suunnan vaihdos ja selvemmille vesille, niin johan saatiin saalista ja päästiin kotiin koristelemaan ja pesukonetta pyörittämään. Vaan kyllä sitä makiasti naurettiin! Kuva olisi kuulema pitänyt ottaa siinä vaiheessa, kun oltiin jumissa.. Valitettavasti ei käynyt mielessä siinä liejussa lilluessa.
Virpomassa ollaan siis käyty ilman sen suuria kommelluksia ja muksut sai saalista ihan tarpeeksi. Kaupassa käytiin samalla hurruutuksella, grillattiin nimittäin eka kertaa tälle vuodelle tänään!
Jaylta sain jättimunan ^_^
Ouh, ja eilen saunahommien seuraksi iltapalana oli astetta terveellisemmät banana crepes !
Kaurabanaani- crepes
n. 2dl kaurajauhoja
1 muna
ripaus suolaa
0,5 – 1,5dl maitoa (riippuen kuinka paksuja lättysiä haluat)
Sekoita ainekset keskenään, anna turvota hetkisen. Paistele kuumalla pannulla 1-2min per puoli. Tarjoile banaaniviipaileiden ja rahkan kanssa. Ripottele päälle halutessasi kanelia.
Namnam oli tuomio myös tenavilta :>
Leppoisaa sunnuntai-iltaa vain ! Täällä alkaa ensi viikon aikataulutuksen suunnitteleminen, muksujen kouluilut, työt, treenit, kotona tehtävien operaatioiden suorittaminen ja ne tulevat kekkerit mietittävä, mihin väliin ehtii leipasta ja mitä ! Iik :3
Ps. Oon mielissään.