Ei montaa yötä enää jouluun..

Niin on elämä kuljettanut taas reippaan kuukauden päivät eteenpäin.
[Jouluaattoonkin vain 8 päivää ja 9 yötä!]
Viikko sitten huomasin, että arki alkaa palautua omiin uomiinsa, eikä ole enää niin paljon ns. ekstraa. Rauhallisuudestahan se ”normi” arkikin on kaukana, vaan on ihanaa kun ei ole mitään ”ylimääräistä” ajateltavaa, ja saa keskittyä olennaiseen.. Salillekin ehdin ja jaksoin viime viikollakin kolme kertaa!

Hiukseni kokivat myös muodonmuutoksen viime kuun lopulla, kun kaveri etsi Facebookissa hiusmallia:

2016-11-22 19.48.50.jpg

Annoin vapaat kädet ja lopputuloksesta tuli aivan ihana! Nyt loppui pompottelu iän ikuisen blondin ja porkkanan välillä, eikä muuten vielä ole hetkeäkään ollut kumpaakaan ikävä 😉

Arvioituun räjähtämispäiväänkin on alle 2 kuukautta ja kaikki on mennyt hyvin 🙂 Kyllähän tämä on ihanaa aikaa, kaikesta muusta elämänmenosta huolimatta. 🙂

Kellokin näköjään käy jo siihen malliin, että täytyy kovasti painaa päätä jo tyynyyn. Huomenna luvassa oikein hieno joulujuhla-tapahtuma nuorille, huippua olla mukana! Näyttöarviointi siirtyi vielä ensi viikolle, jolloin on myös viimeiset päivät nuorten parissa tältä erää. Mammaloma lähestyy.. Ehkä silloin on enemmän aikaa kirjoitellakin! 

Nakkaan tähän loppuun vielä kuvan uudesta jouluisesta villapaidastani. Eilen oli vuoden viimeinen koulupäivä. Sain taas todeta, että kyllä mulla on ollut parhaat opiskelutoverit kuluneen vuoden ajan :) Lisää väkeähän on valunut porukkaan vuoden mittaan, huippuja tyyppejä kaikki. Alkuperäiseen asiaan palatakseni: Pääsimme eilen siis pari tuntia aikaisemmin koulusta, kuin lukujärjestyksessä luki. Pääsin siis päikkäreille oletettua aikaisemmin, ja jäi aikaa ajella äitini kanssa naapuripitäjään hieman jouluostoksille. Eräästä vaatekaupasta hän bongasi itselleen jouluisen kissa t-paidan. Punainen ja täynnä bling blingiä. Itse olin tätä paitaa katsonut jo aikaisemmin, kun käytiin Jayn kanssa Oulussa ostoksilla, ja nyt en voinut jättää sitä enää kauppaan, koska onhan se kivaa ostaa äitisi kanssa yhdessä asioita! :D

 

IMG_20161214_225449.jpg

Taidan leikkiä huomenna ensimmäisen kerran julkisesti joulupalloa siellä joulujuhlassamme.. ;) Olisin halunnut oikein kunnon ugly swetarin löytää, vaan havahduin tähän haluuni hieman liian myöhään enkä ehtinyt rannikon takaa mitään tilaamaan.. Uskon, että tämä on kuitenkin mielestäni tulevaisuudessakin kiva joulupaita! :) Äidillä oli myös joku punainen villapaita jouluisin, kun olin pieni ja tämä muistuttaa minua hänestä myös ostosreissun vuoksi.

 

IMG_20161213_205628.jpg

Tässä vielä Bamssen jouluinen tekstitaideteos! Teen vielä kodin joulupostauksen kuvien kera tässä paremmalla ajalla, nyt sitä päätä sinne tyynyyn :)

-M

Suhteet Oma elämä