Rakas Raskaus (and ”the most wonderful things”)

Hyvää alkanutta tätä vuotta ! Oma vuodenvaihteeni alkoi 3 tunnin yöunilla: Jaksoin valvoa jopa yli puolenyön, vähän ennen 01:00 olin jo sängyssä. Kuitenkin klo 04:12 loppui jo unet. Ensin yritin tunteroisen ehkä pyöriä, sitten luovutin. Söin aamupalan ja vyörähdin sohvalle: elokuvaksi valikoitui X-Men : The Last Stand. Uni kuitenkin vei voiton jossain vaiheessa, enkä tällä kertaa katsonut elokuvaa loppuun asti.

Tämän jälkeen ollaankin sitten tasaisesti herätty joko 04-05 välillä, noustu viimeistään vähän ennen 06, kun Jay on lähtenyt töihin tai vaihtoehtoisesti vedelty unia jopa klo 9 asti! Tänään heräsin vähän jälkeen 03.. Onneksi Nukkumatti korjasi aamu viideltä nautitun aamupalan jälkeen vielä hetkeksi.

Ystäväni sanoi, että hänellä on tuoreessa muistissa nämä loppuraskauden pätkäunet. Ai mitkä? Minä kun luulin, että nyt vihdoin saan nukkua! Olenhan ollut kaksi päivää virallisesti jo äitiyslomallakin! Eikä varmasti Bamssea odottaessa ollut tällaisia ongelmia, eihän nukkuminen voi olla minun kohdallani ongelma 😀 ! No, näillä kuitenkin mennään mitä on saatu 🙂 Reenataan sitä edessäolevia yövalvomisia varten sitten ! 

Törmäsin tuossa yksi ilta internetin ihmeellistä maailmaa selatessani eräällä keskustelupalstalla mielestäni vallan mainioon tekstiin . Otsikko oli sarjassamme ”Miksei kukaan oo koskaan kertonu, miten p*rseestä raskaus on?”, ja siihen oli vallan hauskasti ja karkealla kielellä listattu erilaisia asioita, osa sellaisia, jotka eivät välttämättä tulisi mieleenkään. Itse olen päässyt todella helpolla, minun kohdallani on toteutunut seuraavanlaisesti:
– Järkyttävä väsymys. Kokoajan.
– (aamu)pahoinvointi on lähtenyt syömällä, kertaakaan ei ole tarvinut oksentaa. Tosin pahoinvointi oli alkuraskaudessa hyvinkin pysyvä olotila. Ja joskus piti syödä mitä ikinä nyt vaan sai kurkusta alas..
– Tisseihin sattuu kun pitää rintsikoita, tai kun niitä ei pidä.
– Käveleminen on kamalaa, juokseminen ei ole edes vaihtoehto.
– Hikoilen, vaikka en tee mitään.
– Jalat puutuu, kun kävelen. Ne puutuvat myös kun istun (enkä välttämättä edes niiden päällä).
– Vessahätä. Kokoajan.
– Hajuherkkyys. Kerran meinasin oksentaa derby-treeneissä, kun tajusin, miten pahalle derbyilijän kamppeet todella haisevat.. Eikä kyseessä ollut edes omat kamppeet 😀

– Keskiraskaudessa myös nälkä oli kokoajan. Nyt ei enää mahdu niin paljoa. Ei kerralla, eikä erissä.
– Hormoniheilahtelut ovat mielestäni olleet aika vähäisiä. Kerran olen lähtenyt ovet paukkuen 😀 E-pillereiden aikaan oli paljon kamalampaa! (Niiden käytöstä siis useampi vuosi, e-renkaan jätin vuosi sitten joulukuussa pois, ja sanoisin, että aikalailla samanlaista oli mielialat, kuin nyt raskauden aikana. (Miksei oikeasti voida muka joskus tuntea kovempaa jotakin, miksi se johtuu naisilla A-I-N-A hormoneista..))
– Kuin myös mielitekoja en laske itselläni liittyväksi raskauteen. Olen joutunut niin vesimelonia kuin pitsaakin himoitsemaan pelkän televisiomainoksen perusteella niin kauan, kunnes olen sitä saanut: niin raskaana kuin ennenkin sitä. 
– Ja nyt tuoreimpana siis nämä ”uniongelmat”. 😀 

2016-12-01 08.00.21.jpg

Sellainen setti. Pitkähän tuo lista minullakin on, vaan en valita 🙂 ”Voiton” puolella, lähempänä maalia tässä jo ollaan ja nautitaan nyt päivä kerrallaan näistä pätkittäisistä unista yms. 🙂 Pian saan nukkua mahallani, syödä mitä haluan (lue: aurajuusto ja superfoodit, jotka olen jättänyt pois kun en ole ollut varma niiden käytöstä), pystyn liikuttamaan ja hallitsemaan kroppaani taas itse.. Ja ennen kaikkea: pääsen tapaamaan tämän pienen ihmeen ja pitää häntä sylissäni, ja Rakastaa <3 ! 
Jotenkin ajattelin, että en tulisi tällaista, tai juuri muutakaan tekstiä raskaudestani julkaisemaan. Joten voi olla, että tämä jää ehkä ainoaksi. Tässä linkki keskustelupalstalle, josta voi innostuksen lähteeni käydä lukemassa 😀 Suosittelen! (Ei vakavamielisille.)

 http://www.demi.fi/keskustelut/oma-planeetta/miksei-kukaan-oo-koskaan-kertonu-etta-kuinka-perseesta-raskaus#.WG_WcPmLTIV

Raskausaikani on tosiaan käynyt läpi tunnemyrskyn jos toisenkin, olen kokenut elämän ihaninta ja surullisinta aikaa, yhtä aikaa. Niiden tuomien asioiden hoitaminen ja järjestäminen, jotka eivät vielä tähänkään päivään mennessä ole täysin ohi.. Se tunne on hyvin ristiriitainen, kun olet samaan aikaan maailman onnellisin, tuntien siitä syyllisyyttä. Kuitenkin, päivä kerrallaan, nautitaan tästä hetkestä, koska tämä on kaikki se, mitä meillä on. Ollaan kiitollisia siitä.

Parhautta hetkeesi
-M

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Höpsöä

Hyvää Joulua <3

Voi kylläpäs olikin ihanaa rauhoittua tähän aikaan 🙂 Kaksi päivää olen ollut nyt joululomalla, ja tästä oikeastaan suoraan sitten loikitaankin mammalomalle. Tiistaina oli vihdoin ja viimein näyttöarviointikeskustelu ja numeroksihan sieltä napsahti K3. Hyvillä mielin siis saa jäädäkin lomailemaan! Ensimmäisenä loma-aamuna suuntasin – mihinkäs muuallekkaan – salille. Oli ihanaa ja sattuipa siellä työkaverikin yhtäaikaa lomaansa aloittelemaan 😀 Eilinen meni melkeinpä koko päivä keittiössä ja tämä aamu taas on aloitettu rennosti jouluohjelmia katsellen ja eilisiä lahjoja tutkaillen. 

2016-12-24 08.50.56.jpg

Meille tosiaan lahjapussi oli yllättäen ilmestynyt jo eilen takapihalle! Kaksi päivää varsinkin nuorin koululainen on pukista jo höpöttänyt, niin olihan tuo jo aikakin 😀 Treenipainotteista pakettia itse sain, lempparina ehdottomasti langattomat nappikuulokkeet ja kuvassa näkyvät Tritaniumin kompressiosäärystimet palautumiseen! Olisi pitänyt jo aikaisemmin nämä tässä raskausaikana hankkia, vaan parempi myöhään kuin ei… 😉 Tuon luistelutreenilaudan kävin itse eilen vielä ostamassa, kun huomasin niiden olevan tarjouksessa 😀 Voi vähän luistelujuttuja treenailla, ja muutenkin varmasti tuosta hyötyä sitten kun taas rullille pystyy 🙂 (+kotitreenarina!)
 

2016-12-16 14.56.14.jpg

Tällainen kranssi koristaa tänä vuonna meidän ovea! Hakusessa oli vähän sitä yliöverijoulu-meininkiä. En tiedä miksi olen nyt innostunut askartelemaan näitä, tai ylipäätänsä edes askartelemaan. Nyt olen tutkinut kaikenlaisia virkkaamisjuttuja, saa nähdä jääkö vain tutkimusasteelle tämä asia, kovasti tekisi kuitenkin mieli virkistää muistia sillä saralla..

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, ihanaa ja rauhallista joulua kaikille !
<3

-M

2016-12-21 22.10.56.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä