Niin on elämä kuljettanut taas reippaan kuukauden päivät eteenpäin.
[Jouluaattoonkin vain 8 päivää ja 9 yötä!]
Viikko sitten huomasin, että arki alkaa palautua omiin uomiinsa, eikä ole enää niin paljon ns. ekstraa. Rauhallisuudestahan se ”normi” arkikin on kaukana, vaan on ihanaa kun ei ole mitään ”ylimääräistä” ajateltavaa, ja saa keskittyä olennaiseen.. Salillekin ehdin ja jaksoin viime viikollakin kolme kertaa!

Hiukseni kokivat myös muodonmuutoksen viime kuun lopulla, kun kaveri etsi Facebookissa hiusmallia:

Annoin vapaat kädet ja lopputuloksesta tuli aivan ihana! Nyt loppui pompottelu iän ikuisen blondin ja porkkanan välillä, eikä muuten vielä ole hetkeäkään ollut kumpaakaan ikävä 😉

Arvioituun räjähtämispäiväänkin on alle 2 kuukautta ja kaikki on mennyt hyvin 🙂 Kyllähän tämä on ihanaa aikaa, kaikesta muusta elämänmenosta huolimatta. 🙂

Kellokin näköjään käy jo siihen malliin, että täytyy kovasti painaa päätä jo tyynyyn. Huomenna luvassa oikein hieno joulujuhla-tapahtuma nuorille, huippua olla mukana! Näyttöarviointi siirtyi vielä ensi viikolle, jolloin on myös viimeiset päivät nuorten parissa tältä erää. Mammaloma lähestyy.. Ehkä silloin on enemmän aikaa kirjoitellakin! 

Nakkaan tähän loppuun vielä kuvan uudesta jouluisesta villapaidastani. Eilen oli vuoden viimeinen koulupäivä. Sain taas todeta, että kyllä mulla on ollut parhaat opiskelutoverit kuluneen vuoden ajan 🙂 Lisää väkeähän on valunut porukkaan vuoden mittaan, huippuja tyyppejä kaikki. Alkuperäiseen asiaan palatakseni: Pääsimme eilen siis pari tuntia aikaisemmin koulusta, kuin lukujärjestyksessä luki. Pääsin siis päikkäreille oletettua aikaisemmin, ja jäi aikaa ajella äitini kanssa naapuripitäjään hieman jouluostoksille. Eräästä vaatekaupasta hän bongasi itselleen jouluisen kissa t-paidan. Punainen ja täynnä bling blingiä. Itse olin tätä paitaa katsonut jo aikaisemmin, kun käytiin Jayn kanssa Oulussa ostoksilla, ja nyt en voinut jättää sitä enää kauppaan, koska onhan se kivaa ostaa äitisi kanssa yhdessä asioita! 😀

Taidan leikkiä huomenna ensimmäisen kerran julkisesti joulupalloa siellä joulujuhlassamme.. 😉 Olisin halunnut oikein kunnon ugly swetarin löytää, vaan havahduin tähän haluuni hieman liian myöhään enkä ehtinyt rannikon takaa mitään tilaamaan.. Uskon, että tämä on kuitenkin mielestäni tulevaisuudessakin kiva joulupaita! 🙂 Äidillä oli myös joku punainen villapaita jouluisin, kun olin pieni ja tämä muistuttaa minua hänestä myös ostosreissun vuoksi.

Tässä vielä Bamssen jouluinen tekstitaideteos! Teen vielä kodin joulupostauksen kuvien kera tässä paremmalla ajalla, nyt sitä päätä sinne tyynyyn 🙂

-M

Olen jo jonkin aikaa odottanut, että pääsisin kirjoittamaan sillä tavalla, että olen yksin kotona. Tänään se mahdollisuus tuli ja puoli tuntia ehdin siihen jo käyttää, kunnes sain koko tekstini kadotettua. Yritän koota ajatukseni uudelleen.

Viikko sitten, Pyhäinpäivän iltana, kävimme kirkossa kuulemassa tänä vuonna pois nukkuneiden nimet. Mieleeni jäivät papin sanat siitä, kuinka sureva ihminen jää yksin. Toiset ihmiset karttavat, koska pelkäävät että tunne, suru, tarttuu. Voin sanoa olevani kiitollinen siitä, että minun kohdallani ei ole ollut näin. Ei nyt, eikä aikaisemminkaan, kun olen kokenut elämässäni suurta surua, tosin eri asioista. Nyt olen saanut tukea jopa sellaisilta ystäviltä, joiden kanssa olemme lähiaikoina harvemmin olleet tekemisissä. Apunsa on tarjonnut ja antanut myös uudet ihanat ihmiset työkuvioista, sukulaisista puhumattakaan! Kyllä on pidetty huolta. Ei ole tarvinnut olla yksin, ennemminkin olen hakeutunut siihen, että saan olla yksin. Kaikista suurin apu ja tuki on ollut kuitenkin tuo mies tuossa vieressä, joka on joutunut katsomaan ja kestämään joka käänteen. Ja antamaan mulle sitä tilaa. Kuin myös äitini – Kiitos hänellekin siitä.

Kolmet, melkein neljät hautajaiset nyt vuoden sisään. Kahdet viimeisimmät kuukauden sisään toisistaan. Tässä hetkessä olen ihan hurjan kiitollinen sisälläni kasvavasta pienestä ihmeestä – en osaa enkä tahdo kuvitellakaan mikä tilanne olisi ilman, että se olisi juuri tämä kuin se on. Tämä kaikki – mikä tällä hetkellä on – kasvattaa mua ihmisenä varmasti tosi paljon. Siltä minusta tuntuu juuri nyt. 

”Muistatko tuossa yhtenä yönä, kun itkit ja sanoit että et halua synnyttää?”
Muistan – ja en muista. Sen tiedän, että en vielä tahdokkaan, mutta ei ole vielä sen aikakaan. Tiedän, mitä synnytys on, olenhan jo kerran saanut kokea sen. Menin kuitenkin hölmö lukemaan jotain muka hauskaa kirjaa, jossa kerrottiin että vatsa muuttuu heittopussiksi ja keisarinleikkausarvet voidaan laittaa myös hakasilla kiinni. Kyllä, nämä tällaiset ällöttävät minua, enkä aio opettaa itseäni pelkäämään tulevaa, joten palautan tämän hyvin hauskan kirjan kirjastoon samantien ja jätän muutenkin tutkimatta asioita sen kummemmin. Tiedän, että joka synnytys on erilainen ja vaikka edellisestä onkin hyvät ja kivat fiilikset, nyt voi asiat mennä toisin. Kuitenkin keskityn nyt siihen, että asiat menevät kuten on tarkoitus ja valmistaudun henkisesti ja fyysisesti parhaani mukaan. Ja ilmeisesti kaikista näistä ”ällöttävistä” jutuista muistuttaminen ei tällä hetkellä kuulu siihen, mitä minä tarvitsen. Uskon myös, että jos elämä tarjoilisi tällä hetkellä pelkkää iloaan, en olisi tuntenut ja sanonut noin.

Siihen on kuitenkin uskottava, että pian tämä elämä antaa paljon iloa tänne surunkin keskelle – kuten se on kokoajan myös antanutkin! Nyt vain kerätään voimaa, että jaksetaan keskittyä siihen täysillä. Iloon nimittäin. Sitä on onneksi ihan joka päivässä <3 

-M