”Eipä tiennyt tyttö..

Eipä tiennyt tyttö viime lokakuussa, mistä löytäisi itsensä seuraavan puolen vuoden kuluttua. (Tai tarkemmin ottaen lähemmäs 7kk kuluttua.)

Eipä tiennyt tyttö, että hän on edelleen koko ajan reenaamassa.
Ehkä saattoi tyttö arvella, että laji vei sydämen, vaan eipä tiennyt tyttö, että laji vie mielen – ja kehonkin.

Eipä tiennyt tyttö, että ei ole samalla työmaalla enää. Ehkä saattoi arvella, vaan eipä tiennyt tyttö, että joku toinen ala vie mielen – ja sydämenkin.

Eipä tiennyt tyttö, kuinka voi sydän, mieli ja keho kehittyä reilun puolen vuoden aikana.
Eipä tiennyt tyttö, kuinka paljon voi itseään kohtaan oppia olemaan lempeämpi, rakastavampi.
Eipä tiennyt tyttö, kuinka paljon voi itseensä uskoa.

Vaan nytpä tietää tyttö, kuinka paljon voi elämää rakastaa.
Nytpä tietää tyttö, kuinka paljon voi elämään luottaa ja siihen, että asioilla on tapana mennä kuten on tarkoitettu.
Nytpä tietää tyttö, että pääsee halutessaan vaikka kuuhun asti.”

Yllä oleva teksti kirjoitettu 9.6.2016, kun olin noin 8-9kk aiemmin alkanut treenaamaan roller derbyä ja puoli vuotta opiskellut täysin uutta alaa.

Mitäpä voisin lisätä tähän nyt, reilu 4kk myöhemmin?

Nooo vaikkapa, että.. 
Eipä tiennyt tyttö mistä tulee löytämään itsensä seuraavien kuukausien kuluttua.

Eipä tiennyt tyttö, että ei vedä luikkareita enää jalkaan,
eipä tiennyt tyttö, että ei pääse pelaamaan niitä otteluita, mitä niin kovasti odotti ja mihin valmistautui.

Eipä tiennyt tyttö, että voi tuntea niin suurta haikeutta, kun työmaailmassa ero,muutos lähenee.

Eipä tiennyt tyttö, että yksi hänen suurimmista unelmistaan tulee toteutumaan.
 

Tänään rv 23+5

Ei tähän oo sanoja, eikä tähän oo oikeasti edes tunnetta mitä voi kuvailla. Puoliväli on ylitetty, ja helmikuussa odotamme saavamme perheenlisäystä tähän laumaan.
<3

Kaipuu kirjoittamiseen on ollut myös, ja päätin palata tänne takaisin.
Koska mä tarvitsen tätä, itselleni avautumista.
Nähtäväksi jää, käytänkö aikani siihen. 
Tällä hetkellä sitä ei nimittäin aina riitä edes pyykinpesuun 😀

Mitäkö tässä välissä on tapahtunut?
On reenattu. Kovempaa kuin koskaan, ja rakastettu sitä! Tavattu uusia, niin monia ihania ja uskomattomia ihmisiä!!
On unelmoitu ja särjetty niitä unelmia, on koettu jos jonkinlaista. Ja selvitty siitä kaikesta. Uskottu itseensä. Menetetty ihmisiä. Viimeinen puolitoista-kaksi vuotta sisältää niin paljon raskaita, painavia asioita, että toivon todella nyt hieman helpottavan. Myös muiden osalta.

Aion jatkaa siis samaan päiväkirjamaiseen malliin itselleni kirjoittelua, ehkä avaan joitain tuntemuksia kuluneelta ajalta, ehkä en 😉 Vielä jokin aika sitten teki niin kovasti mieli avautua siitä, miltä neiti urheilijasta tuntuu ja ennen kaikkea mitä pään sisällä tapahtuu, kun ei voi liikkua kuten ennen. Nyt olen ehkä jo selvinnyt siitäkin. Löytänyt korvaavia tapoja treenata, ja ennen kaikkea hyväksynyt ne korvaavat tavat. Pieniä tavoitteitakin on jo luotu, (huom. pieniä). Jatketaan niitä unelmien jahtaamisia – vuoden päästä syksyllä tavoite päästä jo takaisin pelikentille. 

Näihin tunnelmiin,
ihania pimeitä syysiltoja toivotellen 🙂
-M