Silence scares, ’cause it screams the truth.

Näin se menee. 
Hyvää lauvantai iltaa.

Koko päivän ollut menossa miehen ja lapsista 2/3 kanssa. Käytiin ostoksilla. 
Silti minä en ollut koko aikaa läsnä. 
Minä olin siellä ”5 vuoden päässä”, ”viikon päästä…”, ”huomenna..”, ”mikä musta tulee isona”, ”lapsia?”, ”Rakkaus.. ?” ”Kleinbuss!” ”Tykkääköhän tuo musta aina?”, ”Mihin tää loppuu?” ”Kyllä mä sitten tajuan, kun ollaan kotona, että olipa kiva käyä.”

No, tajusin kuitenkin hieman aiemmin, ja silti oli kokoaika kivaa, vaikka en ollutkaan tasan siinä hetkessä.
https://www.youtube.com/watch?v=cMYSWiPm7E0
 
Kävin itseni kanssa iltalenkille, lisää samoja ajatuksia, mutta välillä pakotin itseni siihen. Siihen ylämäkeen, puista pudonneisiin lehtiin jalkojeni alla, kauniisiin syksyn väreihin. Pimeni kun palailin taaksepäin, ja säikähdin sammakkoa ! Se poloinen oli keskellä ajotietä.

Toiset oli käyneet saunassa sillä aikaa, joten menin sinnekkin itseni kanssa. Edelleen, välillä, pelkään, pääni pettää, vaikka kuitenkin tiedän että se kestää. Miksei voi jo tietää, kuinka tämä elämä loppuu ? Olisiko tämä elämä paljon helpompi elää sitten ? Miksi en osaa lopettaa tätä liikaa ajattelemista ? 
Elämä on kantanut minua tähänkin asti, ja olen selvinnyt paljon helpommalla kuin moni muu.. Kyllä minä joku päivä ymmärrän.

Pojat kävi ”drive in” parturissa. Mentiin tytsyn kanssa istumaan odottelemaan. Siinä pyöri koko ajan neljä nuorehkoa naista operoimassa asiakkaita. Kun edellinen lähti: ”Kiitos hei”, uusi tuli tilalle: ”Hei, minkäslaista sulle?” Ja that’s it. Koko keskustelu mitä asiakkaan kanssa käytiin. Olimme noin 45 minuuttia siinä ja pari-kolme vaihtoa ehti tulla. Minulla oli hyvin epämukava olo. Ja tajusin, että minustakin on tullut samanlainen. Maassa maan tavalla, älä vaan erotu joukosta. Parempi siis jatkaa tätä hiljalleen oloa.

Eilenkin salilla (kävin poikkeuksellisesti klo 14 pintaan, olin aamun töissä) oli lisäkseni useampi nainen. Vaikka itse keskityinkin suoritukseeni, ehdin muutaman sanan naikkosten kanssa vaihtaa. Eräs heistä oli Bamssen luokalla olevan pojan äiti. Hän oli yhdistävä tekijä. Kun hän lähti, kukaan ei saanut enää yhteyttä toisiinsa. Ehkä emme vain osanneet kommunikoida keskenämme ilman häntä. Ehkä lopetin yrittämisen liian aikaisin, kun toisen kerran jälkeen en saanut vastakaikua.

https://www.youtube.com/watch?v=nJ3ZM8FDBlg
Otsikko on napattu tästä biisistä. ”The quiet scares me.” Se on mielestäni hyvin sanottu.
Itsensä kanssa on joskus valitettavan vaikea olla.

Tämä meinaa taas jäädä sarjaamme ”postauksia, joita en koskaan julkaise”, joten teen sen nyt ja taidan painua petiin.
Good night ! Wish u had better than mine !

Ps.
I think I maybe think too much ;)
https://www.youtube.com/watch?v=3jNlIGDRkvQ

Pps.
https://www.youtube.com/watch?v=BnWUo3NDs1o