The feeling when you’re having the best day of your life. Fourth time in a row.

Töihinhän pitäisi valmistautua lähtemään tässäkin nyt, vaan katsotaan ehdinkö tarinoida ensin 😉 Samalla kokoan munasalaatin ja nappaan sen naamaani.

Sitä on saanut koko viikon touhottaa menemään muksujen kanssa, ja on ollut kivaa!
Siitäkin huolimatta, että ekaluokkalaisellamme on ilmeisesti uhma. Tai muuten vaan pitää pistää kaikessa vastaan. Mm pyörällä pitäisi saada ajaa ilman kypärää. Siitäkin huolimatta, että joka päivä on saanut läksyjen kanssa taistella. Siitäkin huolimatta, että keskenäänkin heillä on kinaa ollut. Jaylla yövuoro, niin minä kuskailin koululaiset aamulla, varautunut tietenkin olin ”vaikeuksiin”, vaan eipä niitä tullut. Bamsse oli maanantaina ainoa, joka pisti hanttiin, koska olisi halunnut laittaa likaisen paidan kouluun.. Kaiken kiukun keskellä eilen oli tämän kevään ensimmäinen yhteinen pyörälenkki, annoin Bamssen päättää mistä ajellaan. Aurinko paisteli mukavasti, oli oikein ihana ja rentouttava naureskella polkiessa.

Niin pienestä sodat alkaa, kuin paidoista ja kypäristä, vaan pienistä ne ilotkin tulee. Turtles tv-sarjasta. Riisipuurosta. Kirjastossa käymisestä. Angry Birds-pelissä ensimmäiseksi pääsemisestä. Suuri suru taas oli pienimmällä sankarilla, kun pierutyyny meni rikki. Suuri ilo, kun paikallisesta kaupasta löytyi vahingossa uusi tilalle.

Makeita päiviä siis ollut, kaikesta kiukuttelusta huolimatta. Joka ikinen tähän asti tällä viikolla, tämäkin siis mukaanluettuna, elämäni parhaita päiviä.

floooor.jpg

Jayn kanssa ollaan tehty ab-challengea, tänään lepopv. Ja pari kertaa uutta treeniä oon tehnyt kans, mukavaa vaihtelua! Vessan operointia ehdin jatkamaan eilen, tässä ikuistettu hetki, jolloin ajattelin menossa olevan päivän olevan parhautta. Parhautta on pötkötellä kotona lattialla. Tuosta meninkin sitten kontalleni sinne vessan lattialle. 😀 Tuntui kyllä treeniä tehdessä, että polveni eivät kestä t-punnerruksia, kun 1,5tuntia kontannut siellä lattialla juuri ennen sitä. Ja jep, punnerran kuin naiset. (Saan kyllä miestenpunnerruksiakin, vaan en tarpeeksi :P)
Kuvassa uudet sukat, jotka muksut valitsivat kun käytiin kaupassa. Niin ja Jay toi eilen testille protskusipsejä! (Yksi pieni ilonaihe lisää :D)
Barbeque oli maku ja oli hyvejä!

 

m.jpg

Vauhtia riittää ! Kaverukset teema-asulaatikon kimpussa. 

Niin, sinne töihin. Tänään olikin kaupassakäynti urakkaa tuossa, kun Bamssen vein kouluun. Etukäteisvalmistelua lauantain kekkereitä varten :P

2014-04-16 11.30.14.jpg

Ja nuo kaikki suklaat ON kakkua varten. Thin Darkit tosin nautitaan grapan ja viinirypäleiden kera. Porkkanat, omenat, riisikakut, kesäkurpitsa, näkkärit, tattarit, activiat ja parsakaali eivät kuulu asiaan, ja Rainbowin rahkat on mun. Niin eli jääkö siinä sitten että suklaat ainoastaan ovat juhlia varten :D No, löytyy sieltä sipulia, maa-artisokan sydämiä ja vaniljakastiketta sekä Flora vispiä ! Jääkaapissa odottaa pekoni ja kukkakaalipitsatarvikkeet päätin hakea kuitenkin myöhemmin. 

Tästä tuli nyt tämän takia pika pakko postaus, koska mietin kauppakasseja sisälle kantaessani, että joskus haluan tehdä jostain kumman syystä postauksen ruokaostoksistani. Vaihtoehtona oli joko kirjoittaa tämä, tai pyöräyttää pikaisesti herukkaskonsseja, jonka ohjeen bongasin jotain urheilulehteä aamupalalla selatessani. After work sitten, ja protsku-uunipannaria !

Eilen tekaisin pinaatti-parsakaali-pannaria, ja kylläpä sai ihmetellä, kun pojat halusivat lisääkin! Postattavana olisi myös raakamutakakkuohje, josta Jayn kommentti oli: ”Tää on kyllä tähän mennessä parasta mitä oot avokadosta tehny.” Raakapalleroita on tullut myös pyöriteltyä, vaan niistä ei ehdi edes kuvaa ottaa, kun katoavat jo. (Jääkaapissa on EHKÄ muutama rasiassa. Nyt äkkiä paparazzaamaan!)

Pääsiäisiä toivotellen siis !

-Marita :)

Hyvinvointi Sisustus Mieli Höpsöä