16 kuukautta
Koska en muistanut 15 kuukauden kohdalla kirjoittaa tätä kasvukatsausta, niin piti sitten odottaa seuraavaan tasakuukauteen 😀 Vuoden iästä kehitystä on tullut harppauksin, kai nää on taas niitä kasvupyrähdyksiä.
Osoittaa omaa tahtoaan. Minä haluan kävellä tänne, en sinne mihin äiti ohjaa. Minä haluan väännellä uunin nappuloita, enkä arvosta tätä, että äiti kieltää. Minä haluan painella nappeja ja räpsyttää valoja ja laittaa ovia kiinni ja kantaa kenkiä olohuoneeseen. Minä en halua laittaa ulkovaatteita päälle.
On ketterä menijä. Oppi kävelemään kaksi viikkoa synttäreiden jälkeen ja vauhti vaan kovenee. Melkein jo juoksee, kävelee varpaillaan ja kyykyssä, menee myös sujuvasti ulkona kengät jalassa. Liikkuu reippaasti yleensä vain toiseen suuntaan kuin minne oltaisiin menossa. Nauraa räkäisesti kun puolijuoksee karkuun. Vinkuroi sylistä pois jos ei halua olla siinä.
On melkoinen apina. Kiipeää meidän sängylle isin yöpöydän kautta. Kiipeää sujuvasti keittiön tuolille ja siitä pöydälle, jossa seisoo ja nauraa. Nousee rappuja hyvin vaivattomasti, tulee myös välillä alaspäin. Selvittää kaikki esteet, joilla yritetään estää rappusiin pääsy. Seisoo potkuauton päällä jotta yltää valokatkaisijaan. Yrittää kiivetä syöttötuoliin etukautta.
Hienomotoriikka on kehittynyt ihan huimasti. Osaa avata esim. pilttipurkin, kun kansi ei ole kovin tiukassa. Laittaa korkkia kiinni ja auki. Hokee samalla au-ki ja kii. Vaihtaa palikkaa kädestä toiseen, jotta saa sen laitettua haluamaansa paikkaan. Pyörittelee palikkalaatikon palikoita käsissään, jotta ne menisivät oikeinpäin rei´istä sisään. Pitää kynää hyvin kädessään, piirtäminen ei tosin vielä kiinnosta vaan kynä menee suuhun. Latoo duploja toisiinsa kiinni ja repii irti. Saa kasattua irtonaisista palikoista jo useamman palikan tornin ennen kaatamista. Aukoo ja pistää kiinni kenkien tarranauhoja uudestaan ja uudestaan.
Älyää koordinaatiosta jo sen, että missä vaiheessa ottaa tavara lattialta kun potkii autolla ohi. Osaa yrityksen ja erehdyksen kautta vetää jumissa olevan lelun oikeasta välistä. Jos pitää jotain kädessä, hoksaa siirtää sen kädestä toiseen jotta paita saadaan pois päältä. Ihmettelee jos tiputtaa jotain ja yrittää ottaa pallosta vauhdissa koppia.
Sanallinen anti on kehittynyt huimasti. Kaikkeen kommentiksi sopii ihhahhaa, koputuksen tai muun äänen kuuluessa toisesta huoneesta tai oven takaa kuuluu kysyvällä äänellä kuka ja kaikille ollaan aii ison halauksen kera. Auto on edelleen yksi lempisanoista, sitä hoetaan niin sisällä kuin ulkonakin. Puettaessa heppu rauhoittuu silminnähden kun sanoo, että mennään kiikkuun ja kiik-kuu tulee yleensä kuiskauksena. Äitii huudellaan aina vähän väliä ja huutelulla halutaan tavoittaa sekä äitiä että isiä. Muumikirjaa lukiessa poika toistelee uuti ja mummi sekä ukki on bongattu puheesta yksittäisiä kertoja. Ei-ei-ei ei onneksi vielä tule kovin negatiivisessa merkityksessä. Ja vaikkei aina niin puhukaan sanoilla, tekee itseään tiettäväksi äänteillä ja eleillä.
Tuntuu ymmärtävän päivä päivältä enemmän asioita, kuten eräänäkin päivänä lauloin tuttiritarin biisiä, jossa Rusinanten kanssa hän ratsastaa ja jätkä kommentoi heti sujuvasti ihhahhaa. Tietää mitä tarkoittaa jos sanotaan, että mennään vaihtamaan vaippa tai syömään. Vilkuttaa kun sanotaan heihei ja osaa antaa vaatteita äitille kun riisutaan. Osaa myös riisua haalarista osittain itseään.
Syö itse aika vaihtelevasti. Tosi hyvää ruokaa saattaa syödä lautasen itse tyhjäksi, mutta yleensä noin kolmasosa menee lusikkaan/haarukkaan täytettynä tai sormin suuhun. Syömiseen vaaditaan yleensä kaksi taisteluvälinettä, sillä kersan omasta ei saa ottaa kiinni enää sen jälkeen kun joku maaginen raja ylittyy, sillä silloin saa aikaan vain lusikan huitomista, venkoilua ja pyörimistä. Tämä välikohtaus sisältää yleensä ruoan katapulttaamista lusikasta, loppujen ruoka-ainesten nostelua lattialle sekä yleistä kaaosta. Kaksi lusikkaa on todettu paremmaksi keinoksi välttää päivittäinen ruokasota. Vaihtoehtoisesti lapselle ei tarjota lusikkaa alunperinkään. Haarukalla syötävä ruoka tuntuu olevan kivempaa kun sitä voi syödä itse. Juo maitoa tai vettä nokkamukista tai suoraan mukin reunasta.
Rakastaa valitettavan paljon tekniikkaa. Räpläisi kotiteatterin nappeja, täbiä, puhelimia, kaukosäätimiä ja kaikkea kiellettyä. Omiin puhelimiini olenkin asentanut joko pin-koodin (työ) tai kuviokoodin (oma). Tällöin puhelimen voi hetkeksi antaa lapselle käsittelyyn ilman tuskastelua siitä, mihin se taas soittelee tai mitähän asetuksia se nyt on onnistunut muuttamaan. Muutaman kerran nimittäin hohhoilin puhelin kädessäni, etten osaa korjata lapsen tekemää tuhoa asetusten suhteen.
Päikkäreitä nukkuu hoidossa parisen tuntia ja kotona pe-su-akselilla yleensä ulkona rattaissa 2-4 tuntia. Väsyy selvästi viikonloppua kohden ja kaipaa rauhaa ja lepäämistä palautuakseen. Ei silti kiukuttele vaikka joutuisin hoitaamuina herättämään ennen unien loppumista hoitoon. Yöunet nukkuu pääasiassa yhteen kyytiin noin klo 21-8. Unisia kitinöitä saattaa esiintyä välillä, yleensä ne taantuvat shh-ääntelyillä omasta sängystä tai pahimmillaan vaativat hetken silittelyä.
Jää hoitoon mielellään (paitsi jos on herännyt väärällä jalalla) ja hoidossa menee hyvin. pääasiallinen palaute mitä hoidosta tulee, on että päivä meni hyvin ja poika söi hyvin. On hoidossa 15 päivää kuukaudessa ja alle 8 tuntia päivässä, joko 7.20-15 tai 11-16.40. Jos kuussa tulee enemmän hoitopäiviä, on apuna ollut mummu, ukki, täti tai kummitäti. Onneksi myös äidin työ on joustavaa ja viikon vapaapäivän voi pitää myös muuna kuin perjantaina. Isilläkin sattuu vapaapäiviä viikolle aina välillä.
Tykkää eläimistä. Silittelee ja paijailee omia koiria, heittää Milalle palloa, nauraa räkättää kun koirat juoksevat kilpaa ja ärräävät keskenään ja antaa niille käsistään loput eväät jos ei itse halua syödä loppuun. Koirat yrittävät käyttää viimeistä varsinkin välillä törkeästi hyväkseen. Jäppinen on tehnyt tuttavuutta myös muiden eläinten kanssa, mm. ukin koiran (iso mutta ihana), mummin koiran (liian vilkas, ei pysy perässä), kummisetän koiran (ihana ja hassun kuuloinen) ja kissan (joka pelkäsi, ei mennyt lähelle) sekä phocahispidan kissojen (oo, ihania!) kanssa. Yrittää tehdä tuttavuutta myös täysin vieraiden koirien kanssa mm. kaupan tuulikaapissa, mutta on yritetty opettaa ettei vierasta eläintä ihan noin vain mennäkään lähestymään. Tiedä häntä ymmärtääkö.
Jakaa ja hakee runsaasti hellyyttä. On aii, tulee halailemaan, suukottelee (eli kuolaa pitkin toisen naamaa silmät tunnelmallisesti puoliksi kiinni) ja tykkää muutenkin nujuta sylissä. Villiintyessään jakaa myös aika rajua rakkautta, sillä suukottelu saatetaan tehdä hampaiden kera, ollessa aii aletaan hakkaamaan poskea poskea vasten ja päällä mökeltäessä yleensä aletaan leikkiä heppaa mahan päällä.
Ei ole juuri kaivannut tuttia vierotuksen jälkeen, paitsi ollessaan kipeänä. Paranemisen jälkeen tutin poisto-operaatio oli yhtä helppoa kuin aiemminkin.
On hyvin teatraalinen ja dramatiikantajuinen. Juominen suoritetaan asiaankuuluvin hyyp-hörppäyksin ja ääh-ähkäisyin. Ruoka laitetaan haarukasta tai lusikasta suuhun hauks-äännähdyksen saattelemana. Kaikkea (ei edes niin uutta) ihmetellään suu auki ja ilmaa sisään vetäen. Yleensä tätä ihmettelyä tehostaa vielä kevyt mäkihyppykyykky kädet suorana takana. Tekoitku ja vininä on kuulunut repertuaariin jo pidempään kuin jaksan muistaa, mutta edelleenkään niillä ei mitään saavuteta. Ilmeet menee nollasta sataan, välillä on silmät lautasina ja suu pyöreänä, välillä mutristaa niin kulmat, nokkavarren kuin huuletkin. Luuraa kulmien alta ja siristää silmiään kun ”puistattaa” eli ei halua esim. syödä enempää.
Neljä ekaa kuvaa isäni ottamia, kaksi alinta allekirjoittaneen. Laatikkoleikissä fiittaa serkkutyttö.
On kaikenkaikkiaan aika valloittava napero, vaikkakin välillä hieman riesa. Mutta niinhän ne kaikki ihanimmat aina onkin.