Seesteinen sunnuntaiaamu

Vaikka olen herännyt uutta aikaa kello kuusi.

Vaikka olen nukkunut yön to-del-la katkonaisesti, herännyt mihin ääneen milloinkin ja sivukorvalla kuullut että ”no se yks poikakin oksensi”.

Vaikka totesin yöllä, että kyllä, se vaahtomuovipatjan poisjättö oli virhe kuten uumoilin. Ilmapatjasta menee berberi pohjaan aika haipakkaan tällä elopainolla ja maa on kylmä tähän aikaan vuodesta.

Vaikka meidän teltassakin on ainakin yksi palovamma (sormessa, kamina on kuuma) ja kaksi hitusen sulanutta makuupussin päällikangasta.

Vaikka tiedän, että tämän päivän päikkärit eivät kuitenkaan paikkaa univajetta, vaan kärsin siitä koko viikon.

Vaikka tukka (vaikkakin leteillä) on tuhannen takussa, mutten vaan jaksa harjata sitä.

Niin silti tässä kipinävuorossa on vain jotain maagista. Aika tuntuu pysähtyneen, kamina humisee ja narisee hiljalleen, ympäriltä kuuluu raskasta hengitystä kun kuusi tyttöä vetelee sikeitä, osa ilmeisesti vasta ensimmäisiä tunteja koko yölle (nuoret hullut!) ja ulkoa kuuluu välillä yksittäitiä askelia ja välillä lintujen laulua raakkumista.

Kersan omima partiotyyny taas alkuperäisessä käytössä.

Ruokana eilen nuudelia ja lohta tyttöjen toiveesta. Oli muuten hyvää!!

Kastuttiin eilen aika lahjakkaasti, sillä täällä satoi vettä ja räntää, mutta pieni sähköllinen saunarakennus auttoi kamppeiden kuivatuksessa ja tulevan aamupalan teossa. Jossain vaiheessa se hetki tulee vastaan joka reissulla: tämän takia minä harrastan. Sillä jaksaa taas ne puuduttavat ja mälsät jutut, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Se hetki on ollut tänään klo 6 alkaen.