Raskausarpia: Raskaus fyysisesti
Raskausarpia-juttusarjan alla kerron vauvanoviisin esikoisen odotuksesta, vauva-ajasta ja niiden lieveilmiöistä -niinkuin olen ne itse kokenut.
***
Ensimmäiset fyysiset oireet raskaudesta olivat alavatsan vihlaisut, tiputteluvuoto (ilmeisesti, kun alkio kiinnittyy kohdun seinämään) yksi legendaarisista –jatkuva vessahätä. En onneksi kärsinyt minkäänlaisesta pahoinvoinnista, kuten aika monet läheisistäni. Hyvin tarkkaan piti kuitenkin muistaa syödä, sillä heikko olo tuli helposti. Mutta tuo vessassa ravaaminen alkoi kyllä melkein heti positiivisen tuloksen jälkeen.
Ennenkuin maha alkoi kasvaa, kärsin selkäkivuista. Selkää juili kuten kuukautisten aikaan ja etenkin seisominen pitkään tuotti ihan kamalaa tuskaa. Kun valitin asiasta neuvolassa, sain vastauksen ”se on ihan normaalia”.
Selkäkipuja helpotti hieman tukivyö, jonka ostin käytettynä FB:n ihanalta myydään/ostetaan/vaihdetaan/varastetaan-palstalta. Taisin maksaa siitä kokonaiset 3 euroa ja nyt se on kierrätetty kälylle joka on raskaudessaan viimeisen kolmanneksen alussa. Selkäsäryt loppuivat joksikin aikaa mahan kasvamisen alettua, noin viikolla 22.
Kärsin myös raskauden alkupuolella ja puolessavälissä aika paljon päänsäryistä. Koita siinä sitten jotain panadolia vetää kun päätä jomottaa ihan mielettömästi ja mieli tekee buranaa. Ja päänsärkykin on sitten ihan normaalia.
Maha alkoi kasvaa viikon 17 paikkeilla. Pari viikkoa siitä ja piti investoida äitiyshousuihin (kaksiin) sillä omat farkut ei enää menneet kiinni. En tiedä kuinka mikään kuminauhavirityskään olisi pitänyt, sillä tykkään korkeavyötäröisistä farkuista, niillä kun saa jenkkikset piiloon. Jännää oli se, että itse kuvitteli mahan kauan isommaksi kuin mitä se todellisuudessa (miehen mielestä) oli. No, paitsi sitten ihan loppumetreillä..
No okei, ollaanhan tässä jo varmaan viikolla 30, ainakin. Assistenttina kummipoika, Päden serkku.
Supistelut (ihan normaalia) alkoivat joskus viikon 28 tienoolla ja niistä sitten kärsittiin loppuun saakka. Lääkärit tarkisteli paikkoja moneen otteeseen ja totesi ettei ole hätää. Muistan, kun mulla oli kai kolmisen viikkoa enää töitä jäljellä ja kävin erään lääkärin kanssa tällaisen keskustelun:
Lääkäri: Niin kai sinä tiedät että ne supistukset ovat raskaudessa ihan normaaleja?
Amma: Juu, kyllä mä siitä ihan tietoinen olen, mutta kun ne aiheuttavat stressiä ja ovat aika ärsyttäviä kun töissä supistaa koko ajan.
L: Niin no sitä stressiä pitäisi koittaa välttää, kotityöt laittaa mies tekemään ja..
A: No meillä mies on tehnyt kotityöt aikalailla jo kuukauden, kun en itse oikein pysty mihinkään, kuten kumartumaan tai nostamaan. Että se on aikalailla se työ joka mua stressaa. Oliskohan sairasloma esimerkiksi mikään ratkaisu?
L: Niin, no kyllähän se tietysti.. Mutta voisitko sinä siellä töissä välttää sitä stressiä?
Perkele, vältetään sitten. Ajattelin silloin että minähän käyn ne viimeiset viikot töissä vaikka lapsi roikkuis jalkovälistä.
Serkku istuu toisen päällä. Maha viikolla 39.
Kesän alussa selkäkivut palasivat, noin viikolla 34. Ja kun elohopea nousi lämpömittarissa, virtasi minulla hiki (normaalia). Hikoilin päivisin ja hikoilin öisin. Kiitin vaan Kelaa siitä että sain maata päivät bikineissä takapihalla tai pilvisinä päivinä sohvalla. Katsoin kesän aikana enemmän televisiota kuin varmaan koko alkuvuonna yhteensä. Kirjojakin luin, kevyttä Robin Cookia, mm. (ebola)Virus, Kooma ja muita mukavia ja kepeitä tarinoita. Mahanahka venyi ja sitä kutisi. Mahassa ärsyttävintä oli se, että se oli koko ajan tiellä. Avasin kaapin oven ja bang- se osui mahaan eikä auennut. Piirsin kynällä paitaan, koska oho – maha oli tiellä. Vessassa ei voinut kumartua peiliä päin koska maha tökkäsi vesihanaan. Koitin lakata varpaankynsiä ja damn – maha oli edelleen tiellä.
Jätkä antoi onneksi minun nukkua eikä myllännyt öisin. Tai no, vain nukkumaan mennessä. Ja joskus keskellä yötäkin, mutta aika harvoin. Hyviä nukkumisasentoja vaan ei tuntunut löytyvän. Meidän sänkyyn muutti ylimääräisiä tyynyjä, sillä peittoa ei voinut pitää päällä (koska hiki) ja koska se on paripeitto, en voinut myllätä sitä molemmille puolilleni. Maha oli nukkuessakin tiellä. Mahallaan en ollut nukkunut sitten helmikuun, selällään ei voinut nukkua koska selkää alkoi särkeä. Kyljellään oli hyvä aina vähän aikaa, kunnes piti kääntyä. Ja mikä urakka se kääntyminen oli! Ähinän ja puhinan kanssa valas pyörähtää akselinsa ympäri ja valtavcat hyökyaallot saavuttavat sängyn toisen laidan -eikä meillä edes ole vesisänkyä. Mies raukka.
No siinä on koko valtava kommeus.
Mahan kanssa liikkuminen myös oli vaappumista. Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta kävimme lönkillä, eli lönköttelemässä koirien kanssa. Ei puhettakaan että rivakkaa kävelyvauhtia olisi päässyt, kun se vyöryminenkin aiheutti supistuksia ja liitoskipuja (hei, nekin on muuten ihan normaaleja!). Lonkkia ja häpyluuta särki ja juili ja vähän väliä pitikin pysähtyä lepäämään. Koirat oli ihmeissään.
***
Supistuksista sainkin sitten nauttia ihan loppuun saakka, niiden takia sitä onkin sitten lähdetty synnärille. Sitä jo (hyvin naiivisti) kuvitteli tietävänsä, mitä on kipeät supistukset, mutta oh my, was i wrong. Sitten kun meni neljän aikaan aamuyöstä pitkin seiniä eikä pystynyt puhumaan supistusten aikana, kuvitteli viimeistään ne jo handlaavansa. mutta pahempaa oli vain luvassa…