Raskausarpia: Koirat
Raskausarpia-juttusarjan alla kerron vauvanoviisin esikoisen odotuksesta, vauva-ajasta ja niiden lieveilmiöistä -niinkuin olen ne itse kokenut.
***
Meidän koirat tykkää nukkua sohvalla sylissä, kainalossa tai muuten vaan ihan liki. Yöt ne kyllä kotona nukkuu omilla pedeillään. Raskausaikana huomasin koirien hakeutuvan mahan lähelle ja varsinkin Una kävi tökkimässä mahaa nokallaan. Ne koittivat haistella mahaa kovasti ja olivat ehkä hieman suojelevampia minua kohtaan kuin yleensä. Mitään suurta poikkeusta ei kuitenkaan raskausaikana koirien suhteen koettu. Loppuaikana itseä harmitti, kun en päässyt koirien kanssa lenkille kunnolla. Kengät oli hankala pukea, koirille oli hankala kiinnittää remmit, kävellessä supisteli ja liitoskivut vaivasivat. Onneksi on oma piha, jossa ne saivat juosta päivät pitkät.
Milan aika perus olin-tuolla-selkänojalla-päivystämässä-ja-valahdin-nyt-olen-tässä.
Kun sitten kotiuduimme sairaalasta Päden ollessa 3 päivän ikäinen, oli meitä tietysti kotona vastassa Mila sekä Una. Isi ei ollut meidän kanssa sairaalassa juurikin sen takia, koska emme halunneet laittaa koiria hoitoon ja heidän kotiin palatessa, epäilemättä hieman stressaantuneina, esitellä uutta perheenjäsentä. Isi siis kotoili koirien kanssa ja kävi viettämässä päivät meidän kanssa sairaalassa.
Kun siis tulimme kotiin, minä tulin sisään ensin, sitten vasta isi ja vauva. Koirat olivat minusta niin innoissaan, etteivät huomanneet outoa uutta olentoa ollenkaan. Päde nukkui, joten hänet siirrettiin pinnikseen jatkamaan unia. Jossain vaiheessa Mila alkoi pyöriä pinnasängyn ympärillä ja ihmetellä uutta hajua.
Koirat muuten erottaa toisistaan sillä, että Milalla on musta panta ja Unalla ruskee. Tää on ihan harkittu juttu ja ihan vaan läheisten havainnointikyvyn helpottamiseksi toteutettu.
(Tähän väliin todettakoon että Mila oli loppukesästä reilu 4v, yhdet pennut tehnyt ja suht tarkan nokan omaava narttu. Una taas oli tuolloin noin 1,5v, hiukkasen tollo, pennuton narttu. Unalla on riistaviettiä eläinten suhteen, mutta esim. herkkupiilojen ynnä muiden hajujuttujen kanssa se on hieman hidas.)
Mila osoitti kasvavaa levottomuutta uudesta asiasta jota he eivät nähneet, joten koirat saivat sylistä käydä haistelemassa poikaa pinnasängyssä. Una ei juurikaan reagoinut, mutta Mila pyristeli sylissä ja yritti päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Levottomana Mila sitten pyöri pinnasängyn vieressä ja meidän sängyllä, josta se yritti kuikuilla pinnikseen. Milalla ei ole lupa meidän sänkyyn mennä, mutta se pääsee sinne yöpöydän kautta hyppäämällä. Myöhemmin se opetteli hyppäämään sänkyyn ihan lattialtakin…
Perhepeti kaikessa mahtavuudessaan.
Vauva esiteltiin hereillä ollessa koirille ihan kuten uusi koirakin, peppu edellä. Näin koirat saivat nuuskia vauvan hajuja ja saada hieman selkoa siitä, mikä otus se oikein on. Sairaalasta ei tuotu kotiin vaippoja (isi ei todellakaan aikonut kuskata) eikä muutakaan vauvanhajuista, vaikka niitäkin ohjeita paljon kuulin ja luin. Tämän tutustumisen jälkeen elukat rauhottuivat hiukan.
Tassu vasten tassua, pumpum..
Seuraavina viikkoina Mila seurasi perässä aina kun vauvan kanssa liikuttiin. Mila oli mukana kun vaihdettiin vaippaa, kun vauvaa syötettiin tai nukutettiin. Se vahti päikkäreiden aikaan meidän sängyn päätyssä pinnasänkyä tuijottaen tai sitten vauvan vieressä meidän sängyn päällä. Sen liikkeet vauvan lähellä on aina olleet suht rauhallisia ja nuuhkinutkin se on aika kaukaa. Milalla tuntui olevan asenne: ”Osaatkohan sä, anna kun minä näytän”. Mila on aina ollut tottelevainen, mutta vauvan suhteen se ei tuntunut tottelevan, kun se käskettiin pois tai alas, vaan hetken päästä musta karva vilahti taas johonkin lähelle. Koirat saivat kyllä huomiota, mutta Milalla oli vain kova suojeluvietti. Tämä obsessiivisuus loppui Päden ollessa noin kuukauden ikäinen.
vauva-Mila
Una puolestaan otti rauhallisemman startin ja tuli seuraan vain nukkumaan tai maitoapajille (sitä kun riitti ja suihkusi). Una on suht kova nuolemaan ja kovasti koittaa aina putsata maitotippoja suupielistä, korvia tai nyt kuolaa käsistä ja naamasta.
vauva-Una
Koirat ei oo oikeastaan koskaan koskeneet Päden leluihin, tutit kiinnostaa vähän jo enemmän ja vaipat (varsinkin kakkasellaiset) on jotain käsittämättömän i-ha-naa!! Koirilla ei myöskään ole menemistä Päden lattiaviltille.
Yleisesti ottaen koirat ovat ottaneet uuden tilanteen aika rauhallisesti, mitä nyt niistä on tullut enemmän Isin koiria, sillä Isi on hoitanut pääasiassa koirien ruokkimisen, kun minä keskityn ikävimpiin asioihin kidutukseen nimeltä kynsienleikkuu. Lenkillä rattaiden kanssa Isillä on Una ja minulla rattaiden lisäksi Mila, sillä Mila on paljon rauhallisempi remmissä. Yksin koirien kanssa lenkkeillessä Päde on yleensä liinassa.
Näin meillä. mites muissa koiraperheissä arki on rullannut, onko tarvittu vippaskonsteja tai Cesar Millaneita?