Aina ei mee niinkun..

Huh mikä päivä.

Aamulla keittiöurakka alkoi mansikkasopalla (rotinoita veljen perheelle), kuppikakuilla ja täytekakun täyttämisellä. Soppa ja kuppikakut onnistui ihan ookoo, tosin jälkimmäisistä puuttuu vielä päällinen. Senkin piti olla jo valmista, mutta tiskikone (joka on syönyt vispilät) jumitti ja siksi kestää.

Tein täytekakun ekaan väliin ihanan kuohkean sitruunatäytteen ja laitoin kakun kaappiin. Noin sekunti sen jälkeen huomasin sokeriastian pöydällä ja muistin, että perhanan sokeri jäi siitä täytteestä pois. Tuohon täytteeseen siis tulee valkuaisvaahtoa, joka varovasti nostellaan nuolijalla sinne muuhun massaan. Voin kertoa, että sen jälkeen kun tuon täytteen on kaapinut pois kakun välistä ja siihen on erityisen va-ro-vas-ti sekoittanut desin sokeria, niin se ei ole enää kovin kuohkea. Mutta onpahan syötävää eikä enää liian kirpeää. Ai niin ja se sitruunamehu johon liivatteet piti lisätä, se meni sinne sekaan jo ennen kuin huomasin. Tuli sitten vähän ekstrasitruunamehua että ne liivatteetkin saatiin mukaan.

Kiirepäivän pelastus oli kuitenkin veljen pikkuinen vauva, joka on viikon ikäinen. Mimosa-Kerttuli oli niin sintti, että voi hyvänen aika! Ei meidän Pätkä ollut koskaan noin pieni, kun syntyikin kilon painavampana. Joo, kuvia on, mutta tyhmäkiintolevyontäynnäeikäannadropboxsynkkaasiksitälläkoneella. Ehkä huomenna joku toinen päivä. Päden hyväntuulisuudesta kertonee muuten se, että veljeni vaimo, joka on poikaa tavannut suht usein, kuuli tänään Päden itkevän ekaa kertaa (väsy+vapanvaihto+nälkä).

Kun serkkulasta kotiuduttiin, niin ystävälliset koirat olivat päättäneet kollektiivisesti auttaa leipomisessa ja syödä palan sokerimassaa (ne oli kassissa keittiön lattialla, tosi fiksusti). Yksi oksennus löytyi olkkarin matolta (tietenkin) ja kohta niitä oli keittiön lattialla, olohuoneen lattialla ja käytävän matolla. Aika joka minun piti käyttää partiolappujen tulostukseen, meni koirien voinnin tarkkailuun. Mies jäi kotiin pesemään mattoja (vauva onneksi nukkui) ja minä lähdin kisakokoukseen tabi mukana, josta ne tarvittavat paperit löytyi bittimuodossa (ei onneksi loppunut akku, vaikka se koko ajan piiputti).

Nyt on veto pois ja sänky kutsuisi.

Mutta kun ne kuorrutukset kuppikakkuihin.

Ja hoitolaukun tsekkaus huomista kerhoa varten.

Ja jos ihan vaikka hetken soisi itselle, söisi kaapista vähän eilistä kakkua ja katsoisi jotain aivot narikkaan viihdettä.

Jospa sitä pääsee unten maille ennen puoltayötä.

 

PS. Se Naisten kymppi-homma, ei muuten meikäläiseltä onnistu. Sen lisäksi että sinä viikonloppuna on kahden kummipojan ja parhaan ystävän synttärit, olis lisäksi tarjolla Uneton48 (johon mies aikoi osallistua) ja sudenpentukisat (johon mun lauma osallistuu). Viimeiseen asti elättelin toivoa osallistumisesta, mutta nyt on vaan pakko seurata tsemppijoukoissa, nyyh! Ehkä ensi vuonna?