Kiipeilevä rupikonna

Vauva alkaa olla jo terveiden kirjoissa. On tosin vielä mahtavan rupinen ja räkäinen ja yskäinen, mutta ei kuumetta (jee!) eikä uusia näppyjä (jee!). korvatkin käytiin tarkastamassa tuon yskän takia, ei sielläkään mitään (jee!).

Kipeänäkin jätkä harjoitteli liikkumista ihan urakalla. Nyt ei tosiaan enää ryömitä vaan kontataan. Eikä harjoitella pystyyn nousemista, vaan noustaa ihan joka paikkaan, ihan koko ajan. Lipastot, patterit, sohva, sohvapöytä, keittiön tuolit, pahvilaatikot, syöttötuoli, seinä, pinnasänky, cd-hylly ja leffahylly näin muutamia mainitakseni. Alas tuloa ei tietenkään vielä hallita mutta yleensä nämä paikat ei ole niin turvallisia olla, että sieltä tullaankin sitten hakemaan pois. Kävely joko tukea vasten tai jonkun käsistä kiinni pitäen olis kaikkein parasta ajanvietettä, joten ei oikein äiti ehdi koneelle istahtaa.

Alastuloa kuitenkin reenataan sohvalla, noustaan selkänojaa vasten ja muksahdellaan milloin pyllylleen ja milloin naamalleen sieltä istuintyynyjä vasten. Myös tasapainoa haetaan sillä, että mongerretään äitin ja isin päällä pitkin sohvaa. Sitten tulee huuto kun jompikumpi huoltajista roikkuu nilkassa kiinni ettei kersa ole päällään lattialla..

Yölliset huudot laitettaneen sitten tämän liikkumisen piikkiin. Ne onneksi on hieman rauhoittuneet (joo, sanoin nyt ääneen), mutta silti meinaa väsyttää. Niin siis kun tuo isikin on meillä ollut kipeenä, niin totean vain, että hattua nostan yksinhuoltajille.

Huomaahan että vähän väsyttää?

Ai niin, kisoissa kävin aamusta hoitamassa ilmoittautumisen ja tarkistamassa että kaikki koneet tulospalvelussa toimii. Sitten palasin kotiin ja hoidin kipeitä miehiä. Oli ne pärjänneet ilman muakin, kumma kyllä.