Mums mums
Vallan yhtäkkiä tein huomion, että ruoka jota lapsi tunkee suuhunsa, ei enää tulekaan samantien ulos suusta! Eikä sille ruoalle enää juuri irvistellä!! Miten tähän siis päädyttiin?
Viiden ja puolen kuukauden täysimetyksen jälkeen alkoi testikausi, jolloin kerran päivässä (eikä edes ihan joka päivä) lapsi istutettiin pöytään vanhempien ruoka-aikaan ja eteen annettiin sormin syötävää ruokaa. Kun tätä oli menty noin pari viikkoa, oli lapsi maistanut käyttänyt suussaan ainakin 10 eri ruoka-ainetta. Viitisen päivää sitten huomasin, että vaipassa oli jo ihan eri näköistä möhmää kuin ennen (joo, sitä kun tulee tarkasteltua valitettavan tarkkaan vaippaa pestessä).
Maissinaksua kaurapuurolla
Risotto siis kulki lapsen läpi ensimmäisenä. Sen jälkeen päätettiin kokeilla, että osaako ja malttaako lapsi syödä myös lusikasta. Ja että uppoaako kaupan soseet tai soseet ylipäätään! No, uppoaa ne. Sinne menee mahaan asti, tosin söisi se tuo kersa varmaan ne itsekin, jos vaan tökkisi lusikkaa ruokaan ja antaisi mennä. On sitä ruokaa sitten otsassa, nokassa ja silmäripsissäkin, mutta oppiipahan. Myös maissinaksuihin on dipattu ruokaa.
Jaha, tämä onkin uusi tekniikka, mites se nyt toimii..
Okei, nyt mä osaankin, annas tänne!!
Meillä ei siis mennä täysin sormiruoalla, mutta pidin kyllä sekä Minä syön itse– ja Omin sormin suuhun-kirjoista niistä saa perspektiiviä lapsen ruokailuun. Pidän myös positiivisena asiana sitä, että lapsi saa itse päättää mitä syö ja kuinka paljon. Lapsi myös oppii aivan erillä lailla syömään itse, verrattuna lapsiin, joita täytyy täysin syöttää vielä parivuotiainakin.
Toki siitä tulee sotkuakin, mutta entä sitten? Näyttäkää mulle lapsi joka ei ole aiheuttanut muutenkin sotkua. Meillä on kaksi onnellista koiraa kyttäämässä jokaista suupalasta ”pois keittiöstä”-komennon alla keittiön kynnyksellä. Ne syövät lattialta lähmäiset riisit ja perunat, kuolaiset kukkakaalen jämät ja puoliksi syödyt maissinaksut. Ei niitä ruokia itse sieltä jaksa noukkia takaisin tarjolle kuin noin 10 kertaa. Vaatteet pesee kone, pöydän saa luutulla puhtaaksi ja lattian täsmäluutuan useammin nyt, kun se on täynnä niitä lähmäkuonon jälkiä. Jos noita käveleviä biojäteastioita koiria ei olisi, investoisin varmaan johonkin muovimattoon, jonka voisi huuhtaista päivän päätteeksi suihkussa puhtaaksi. Ja esmes banaania meillä syötiin vain ruokalappu ja sortsit päällä, jottei sotketa lopullisesti hyviä pitovaatteita, vink vink vaan.
Tänään lähtee käyntiin kuitenkin myös äidin sosetehdas, sitä varten on pakastimet järjestelty ja ainekset ostettu. Jos ei nyt kuitenkaan liian sileää mössöä ja sitten vaikka sormin suuhun. Onpahan varalle kun evästä pitäisi olla hetimullekaikkinyt!!
Kuin teillä syödään, lusikalla vai omin pikku kätösin? Kauhistuttaako ajatus siitä, että lapsi tunkisi itse kamalan määrän ruokaa kitusiinsa vai luotatteko että luonto tikanpojan puuhun ajaa? Onko antaa hyviä vinkkejä sormiruokailusta?