Siitä on nyt tasan vuosi, kun vietin ”elämäni onnellisinta päivää” eli suomeksi pusersin kersan kuulaa about sieraimen kokoisesta aukosta ulos noin 30 tuntia. What an effing hoot. Vuodessa lapsesta on kasvanut jo ihan oikea ihminen, mahtava persoona ja mieletön menijä (ooh, olkaa ihmeissänne, eioototta -että ihan ihminen!!)

Mitäs kersa on vuodessa oppinut? Ja mitä uutta kuukauden takaiseen? Kuvituksena viikonlopun juhlameininkejä.

Mummi heiluttaa kameran takana lautasliinaa ”Katoppa mikä täällä lentää” ja kersa kattelee noin 90 astetta väärään suuntaan.Muutenkin osataan käyttäytyä kuvissa.

Utelias ja menevä kakara on edelleen helppo mukana raahattava. Kesälomalla käytiin onnistuneesti häissä, etelän reissulla, kuusamossa mökillä ja partioleirilläkin. Melkeinpä ainoat hankaluudet oli helteisessä ja ilmastoimattomassa autossa istuminen, joka kieltämättä ketutti itseäkin.

Syö ihmisten ruokaa. Myös eilistä ”hups, tulipa vähän paljon mausteita”-jauhelihakastikettakin halulla hartaalla. Partioleirillä veti nakkikeitot ja kanapaellat suitsait menemään, ei nikotellut yhtään. No okei, ei todellakaan syö kaikkea, mm. mustikat ja mansikat aiheuttaa välittömän suusta sylkemisen (isin poika).

Imetystä edelleen kahdesti vuorokaudessa. Ylihuomenna menee sitten maaginen taaperoimettäjän rajapyykki rikki, ai kauheeta! Itse olen sitä mieltä, että siinäpähän se menee, menköön niin kauan kun poikaa itseä kiinnostaa tissille rauhoittua. Illat on välillä hullua hästäämistä, mutta aamulla maitohetki on mukavaa rauhoittumista ennen ylösnousua ja kilkatusta. Arkiaamuina syö unissaan ja kääntää kylkeä kun nostan pojan takaisin omaan sänkyynsä.

Kummisetän kanssa aamumusisoinneilla

Seisoo tukevasti kauankin aikaa ilman tukea, tasapaino on selkeästi kehittynyt kuukauden aikana. On viimeisen kolmen viikon aikana ottanut yksittäisiä vahinkoaskelia (harvoin), mutta tänään jo ihan tosissaan mietti ja otti kaksikin sivuaskelta. Veikkaan että jätkä juoksee kahden viikon päästä hoitoon..

Niin, kotihoito siis loppuu ja perhepäivähoitajan täyteinen arki odottaa elokuun viimeisinä päivinä. Tähän mennessä koko kesä on siis menty kombolla mummu-kummitäti-mummi-ukki, aina on joku päässyt katsomaan heppusen perään. En ainakaan äkkiseltään edes muista, että poika olisi kiukutellut päivien aikana, vaan vasta sitten, kun minä olen kotiutunut. Eikä sitäkään kun harvoin.

Kato, näin soitetaan Paranoid!

Kun saa levyn päälle, on ihan mahdoton kälättämään. Kilkattaa ja porisee, merkityksellisiä sanoja bongattu muutama.    Äittä    tarkoittaa sekä äitiä että isiä ja   kikk-ka   kirjaa.  Kukk-ka  on hyvä yleissana kaikelle. Taipuu myös muotoon   kakk-ka , toukk-ka, kot-k a yms. Ja kyllä, kolmella tai jopa neljällä koolla. O-o on myös päivittäin käytössä, hyvin pyöreän suun kera.

Ei osoittele. Pitäisköhän huolestua? (not)

Tukka pitäisi leikata. Se roikkuu silmillä ja kaupasta ei oikein löydy kuin Hello Kitty-pinnejä. Jos nyt sitten tapahtuu taikuutta ja lapsi ei opikkaan puhumaan, voi kaikki kirjalliset reklamaatiot lapsen rikkomisesta laittaa mulle. Kirjallisesti ja kolmena kappaleena, joista yksi venäjäksi, kiitos.

Leikkii yksinään jo pitkiäkin aikoja. Touhuilee dubloilla, autoilla, säästöpossulla ja varsinkin kaikilla miksitästälähteenäinraastavaääni-leluilla. Joita ystävälliset sukulaiset ja ystävät tuovat lisää lapsen iloksi.

Sai synttärilahjaksi palikkalaatikon ja masteroi heti pyöreät palikat. Oo, lapseni on nero!! Toki koitti kaikki muutkin palikat tunkea sisään siitä pyöreästä reiästä, eli ei ehkä ihan niin nero kuitenkaan.

Sai lahjaksi myös kaksi potkutteluautoa, muttei älynnyt niistä kuin töötin. Driftaa autoja sivuluisussa pitkin kotia ja hermostuu kun törmää seinään. Osaa vaihtelevasti kääntää auton suuntaa.

Jos sullon kummituspilviauto, ni tööttää. Jos sullon töötti, ni tööttää tööttää..

Syvä sukkaviha on edelleen pinnalla. Sukat pysyy jalassa vain, jos päälle laittaa tennarit. On hieman lämmennyt kengille, muttei oikein osaa kävellä niillä, heittelee jalkoja pitkin ja poikin kuin vastasyntynyt varsa. Istuessaan koittaa saada kengätkin pois jalasta. Onneksi on kesä.

Syömiset hoidetaan tällä hetkellä pääosin syöttömenetelmillä, sillä lusikkaa käytetään katapulttina ja sorminkin ruoka yleensä muussataan ja sitten tiputetaan lattialle. Perään pitkä katse ja o-o!

Liikkuminen on ketterää. Kiipeäminen onnistuu niin taaperokärryyn kuin sohvallekin. Alas muistetaan tulla pylly edellä. Parasta on estemökellys, eli esim. sängyllä isin päällä kiipeily, pahvitunnelista läpi meno, jalkojen välistö konttaus ja pienistä koloista itsensä läpi tunkeminen, jakkaroiden alasarjat ovat tähän oivallisia apuvälineitä.

Nii siis tää neliöki menis tästä pyöreestä, jos mä auttaisin sitä tarpeeksi. Tuokaas mulle viila!

Viihtyy niin keinussa kuin hiekkalaatikollakin. Hiekkiksellä on huippua vaan lonia hiekkaa käsissä paikasta a paikkaan b. Ei lapiota, ei ämpäriä, vain kasasta kasaan. Tai maasta liukumäkeen. Tai auton kyytiin. Pyh jotain ämpäreitä tai lapioita!

Osaa myös kiivetä liukumäkeen! Meidän pihan liukumäki vaan on semmoinen , ettei se ole oikein pikkulapsiystävällinen. Ei tasannetta, eli ei tilaa kääntyä jalat edelle vaan mäestä mentäisiin samaa vauhtia vain pää edellä. Ei siis todellakaan ole yksin käytössä.

Osoittaa musikaalisuutta, hetkuu kaiken musiikin tai biitin tahtiin, rämpyttää kitaroita, hakkaa käsillä pöytää jne. Sai synttärilahjaksi oman akkarin.

Iha oma. Ja näin sitä soitetaan, ei olis kuulkaa Jimi Hendrixikään hoksannu tätä muuvia.

***

Synttärijuhlia vietettiin pitkän kaavan mukaan, sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai-iltana yöksi jäivät Päden kummisetä avovaimoineen ja iltaa oli istumassa myös J. Saunottiin, pelattiin Trivial Pursuitia ja Master of Moviesia sekä nautittiin vähän viiniä. Ihan silleen sivistyneesti. Kun kerta tuotiin ihan synttärilahjaksi (ai niin joo, vanheninhan mäkin tosiaan viime viikolla).

BANAANAAA!!

Kakuksi päätyi jo kauan sitten ilmoille heitetty ajatus Minion-kakusta. Jokunen tunti verta, hikeä ja kyyneliä, sekä hillitön määrä tavaraa (kakkupohjaa, täytettä ja päällistä). Kakku painoi varmaan neljä kiloa! Ja hei, kuka se nyt muka muistaa enemmän kuin kaksi minuuttia ennen kakun kasausta, että jaa, ei muuten ole sitä isoa kakkukupua.. Onneksi pizzalaatikoista ja foliosta saa näppärillä niksipirkkasormilla taiottua hienon ja kestävän kakkupohjan!

Vähän mietityttää, kun ei se maistunukkaan potulle.