15 x me

Tässä on asioita meistä, ei vain minusta. Koska ei tämä palstakaan kerro vain minusta. Listauksen tarkoituksena on sekä avartaa meidän maailmaa että ehkä paljastaa jotain salaiselle äitijoulupostiystävälle. En keksinyt äkkisel kolmessa päivässäkään kuin 15 asiaa. En näköjään osaa olla jaarittelematta pikkujutuista, niin tuo 15 varmasti riittää tähän hätään.

Kuten mainitsinkin, tervetullutta on kaikki itsetehty ja vaikkapa kierrätetty. Nonariina mainitsi kauniisti, että esimerkiksi omalle lapselle pieneksi jäänyt vaate tai käyttämättä jäänyt lelu ovat tervetulleita. Myös kaikki herkut otetaan riemusta kiljuen ja tasajalkaa hyppien ilolla vastaan!

1. Olen 27-vuotias puualan artesaani ja työskentelen rakennuspuusepäntuotteiden alalla suunnittelijana/myyjänä.

2. Perheeseen kuuluu lisäksi kaksi miestä, joista vanhempi täyttää kohta 27 ja nuorempi on reilun 3kk:n ikäinen. Meillä asuu myös kaksi karvahanuria, kääpiömäyräkoiratytöt Mila 4,5v ja Una 1,5v.

img_1982.jpg

Milalla musta ja Unalla ruskea panta.

3. Olen jouluihminen ja tykkään suunnitella lahjoja, juhlia ja etenkin ruokia. En kuitenkaan pidä varsinaisista jouluruoista, vaan meillä on ihan omat juoluperinneruoat. Meillä asuva Isimies taas rrrakastaa perinteisiä jouluruokia ja onneksi sitten saakin jokapaikassa muualla vetää napansa täyteen niitä.

4. En ole syönyt punaista lihaa 12 vuoteen ja tämä on asia, josta se meillä asuva mies on katkera. Hän kun söisi mielellään suklaansakin pekonilla. Tämä on myös herättänyt keskustelua vauvan tulevan monipuolisemman ruokavalion suhteen ja olenkin myöntynyt, että tehkööt itse päätöksensä ja syökööt mitä tahtoo. (Tällä hetkellä lempijärsittävää on mm. äidin sormet, eli kannibalismia on havaittavissa, kuten pikku-Koollakin..)

5. Pätkällä on 8 mummolaa/isomummolaa yms. 7 eri osoitteessa. Meidän molempien vanhemmat ovat eronneet, ja isovanhemmistakin löytyy yksi eronnut pari, joten varmaan joululahjoista ei Pädellä tule uupeloa. Minun isäni ja hänen äitinsä asuvat samassa pihapiirissä, joten se helpottaa aina tätä kyläilyä. Myös anoppi ja sen puolen isomummo hoituu yhdellä vierailulla.

6. Edellä mainittujen mummoloiden määrän vuoksi meillä vietetään nyt kolmatta joulua kotona. Toki joudutaan silti reissaamaan, mutta pari päivää on pyhitetty vain kotona ololle.

7. Olemme miehekkeeni kanssa tavanneet yläasteella vuonna 2000 ja keväällä 2001 alettiin seurustelemaan. Koska kasvoimme yhdessä teinisuhteessa, tuli tarve aikuistua omillaan vuonna 2008. Olimme kuitenkin pitkän historian ja yhteisen kaveripiirin takia paljon tekemisissä tuonakin aikana ja tammikuussa 2010 päätimme jatkaa yhteiseloa. Kohta vuosia on siis kasassa 7+3.

8. Meillä riidellään (siis oikeasti riidellään) aika harvoin. Sanomista tulee toki monesti, yleensä siitä että joku on jättänyt tavarat lojumaan (minä) tai tiettyjä kotitöitä ei toisen (minun) mielestä ole tehty riittävän ripeästi. Minulle on tärkeää ettei ole likaista (pölyä, tiskejä) ja miehelle on tärkeää että kaikki on tetrismäisesti järjestyksessä.

9. Meillä siivotaan puuskittain. ”Nyt on niin kamala siivo, paikat järjestykseen” tai ”äiti tulee puolen tunnin päästä, paniikkisiivous!” Nykyisin meillä siivotaan harvemmin, koska yleensä siinä vaiheessa kun aloittaa siivouksen, poika herää tai vaatii huomiota tai joku muu keskeyttää.

10. Minun aloitteestani meillä suositaan kierrätystä. Jätteet kierrätetään ja se aiheuttaa välillä närää miehessä ”miksi pitää olla näin monta roskista”. Vauvan vaatteet on pääosin saatu tai ostettu käytettyinä. Käytettynä on hankittu myös rattaat, turvakaukalo, pinnasänky sekä suuri osa vauvan tarvikkeista kuten kestovaipat ja kantoliina. Meillä ei kuitenkaan stressata asiasta. Olen ostanut vaatteita vauvalle kaupoista uusina (niitä ihanimpia) ja kun ollaan pois kotoa meillä käytetään yleensä kertakäyttövaippoja. Omat vaatteeni ostan uusina, sillä kropalleni on suht hankala löytää kaupastakin sopivia vaatteita. Lisäksi käytän ne aivan loppuun asti.

11. Olen 175cm pitkä, mutta minulla on pitkät jalat ja pitkä selkä (en tiedä miten voi olla, mutta on silti). Koska mies on minua n. 10 cm pidempi, saan huoletta käyttää korkokenkiä. Viime aikoina tosin ymmärrettävästä syystä on tullut pysyteltyä enemmänkin tasapohjaisissa kengissä.

12. Pätkä on perinyt vanhemmiltaan ainakin tuon pitkän selän. Potkuhousuista jouduttiin luopumaan noin kuukausi sitten, sillä vaikka tällä hetkellä käytössä on 62/68cm vaatteet, ei edes 68 potkarit mene jalkaan. Tai siis menee ne jalkaan mutta nepparit ei yllä kiinni. Bodyt meillä on järkiään käytössä jatkopalan kanssa, osin toki kestovaippojenkin takia. Mutta tasan omalla käyrällä mennään.

13. Jos meillä ollaan ilta kotona, menee se todennäköisesti joko elokuvan tai jonkun sarjan merkeissä. Leffoissa meillä on viime aikoina ollut Sean Conneryn Bondit (just ne mitkä tulee nyt telkkaristakin) ja sarjoista How I Met Your Mother (uusintoina ehkä viidettä kertaa) ja jenkkitahtiin Nikita ja Fringe. Tälle syksylle uutta intoa television tuijotukseen on tuonut Netflix (kiitti vaan, ei olis välttämättä tarvinnut).

14. Meillä myös saunotaan ahkerasti. Päde on saunan ajan joko sitterissä kylppärissä tai nukkuu pikku iltapäikkärit just sauna-aikaan. Minun ja miehen lisäksi saunassa on aina Mila. Se on saunonut pikkupennusta asti, ihan itte. Una tykkää olla saunassa mutta itse se ei sinne tule muutenkun pesun jälkeen. Puulämmitteiseen saunaan Milakaan ei tule, kiukaasta kai hohkaa liikaa lämpöä.

15. Meillä harrastetaan indie-leffojen tekoa. Vuosi sitten tehty projekti The Draft on kuvattu kahdessa päivässä. Tässäpä pääsee kurkkaamaan tuon armaan miehenkin pään sisään. Ja tuon kuvausviikonlopun jälkeen on muuten seuraavalla viikolla tehty positiivinen raskaustesti.

Suhteet Oma elämä

Salaista äitijoulupostia

blogipostia2.jpg

Phocahispida piti liikkeelle mahtavan kampanjan, positiivisen postitempauksen Lilyn äiti/isä/odotus/vauva-blogeille. Ajatuksena on siis laittaa ennen aatonaattoa salaiselle blogiystävälle salaista postia, joka sisältää jotain ostettua tai itsetehtyä. Jotain sellaista, jota salainen blogiystävä haluaisi tai tarvitsisi tai muuten osaisi arvostaa. 

Samaan syssyyn pitäisi kai kertoa vinkkejä sille toisessa päässä salailevalle blogiystävälle, että mitäs sitä tarvitsisi tai haluaisi tai edes kertoa mistä pitäisi! Minulla kun tätä blogihistoriaa ei vielä pitkästi ole, niin olen luultavasti aika haastava tapaus. Lisään haastetta sanomalla, etten kai osaa yhtään edes antaa vinkkejä! (No paitsi edellisessä postauksessa, vink vink..) Arvostan kyllä aina ihan vain sitä ajatustakin, joten ei kannata vetää paineita. Yritän myös ehtiä tarttua 25 asian haasteeseen.

Tätä postihaastetta voi seurata allekirjoittaneen tontin lisäksi seuraavilla sivustoilla, jotka ovat haasteessa mukana:

  1. Kahvia ja Unelmia
  2. Puutalobaby
  3. Yksi, kaksi, meitä on vain kaksi
  4. Vau mikä vauva!
  5. Chasing dreams with Papyli
  6. Kuplassa
  7. Ananas ja Kookos
  8. Lentoaskeleita
  9. Perhe Koossa
  10. Alisa´s Wonderland
  11. Ma-Material Girl
  12. Ilman sinua olen lyijyä
  13. Odottavan aika on pitkä
  14. Tassuja ja töppösiä
  15. Tämä ahdas pikku kaksio
  16. Kahdet rillit huurussa
  17. Silkkitassun päiväunet
  18. Kasvualusta
  19. Helmiä&Vadelmia
  20. Why you little!!
Suhteet Oma elämä Mieli