Päivän pikkuilo

Tää imetys on siinä mielessä hienoa aikaa ihmisen elämässä, että paino vaan tippuu, syö mitä vaan. Okei, kaikki ei oo näin onnekkaita, mutta allekirjoittanut vetää ruokaa ja herkkua kaksin käsin napaan, jopa enemmän entä raskausaikana ja on tässä vajaan 5kk aikana tiputtanut sekä ne 13 raskauskiloa että niiden lisäksi 4 ylimääräistäkin.

Koskapa tiedossa on tässä abaut kuukauden sisään kolmet (kyllä, kolmet) hautajaiset, olen elätellyt pieniä toiveita, että musta juhlamekko menisi jo bosien kohdalta päälle. Nimiäisiin kun se ei lokakuussa mennyt (hah, ei toivoakaan) eikä vielä isovanhempieni 50-vuotishääpäivillekään marraskuussa. Mistään muualta kiinnimeno ei ole tuottanut ongelmaa, kuin tuosta imetyksestä turvonneista maitorauhasista.

Mutta nyt, vetskari sujahti suih vaan kiinni! Mikä ilo, halleluuja, mulla on oikeasti juhlavaate joka ei jousta ja silti menee päälle!!

(Kuvatodisteet tarjoilen tästä ihmeestä sitten, kun jalassa on jotain muuta, kuin nyppyiset kotilegginsit ja päässä jotain muuta, kuin sotkuisista sotkuisin likatukkanuttura.)

No, koska kyseessä on siis ihmisten (ei äiti-ihmisten) juhlavaate, ei sillä imetys oikein luonnistu. Mutta koskapa tuo poika on alkanut leikkimään (imu-päästä irti-imu-revi tissiä-imu-raavi vähän-meiningillä) syödessä, päätin tarjota ko. päivänä lounaan pojalle pullosta. Pakastimesta kun löytyy edelleen alkukuukausien maito-overflown jäämistöä ja niissä alkaa kohta tulla päivämäärät vastaan.

***

Toki tuo kolmet hautajaiset kuukauden sisään pistää asiaa vähän perspektiiviin, mutta eikös sitä sanota (tai ainakin nyt sanotaan) että suuren surun keskellä täytyy iloita pienistä asioista?

ps. Päivän ei-niin ilot: miehen toinenkin mummo (tai siis ”mummo, papan toinen vaimo”) on eilen menehtynyt ja pikku-ukko on kuumeessa. Odottelemme innolla muita oireita tai vaikka niitä hampaita, joita tehdään yhdessä muillakin palstoilla..