Partiovauva
Talvella alkoi ilmoittautuminen partiopiirin kesätapahtumaan, Myötäpäiville. Koska edelliset Myötikset oli kokemisen arvoiset, päätin lähteä mukaan tälläkin kertaa. Edes se, että vauva olisi tapahtuman aikaan vajaa 10kk vanha, ei hidastanut. Ei, vaikka olin tehnyt päätöksen, ettei vauva mene yöhoitoon alle vuoden ikäisenä. Eikä muuten mennyt, vaan keikkui tietty mukana. Tätä tietysti edesauttoi se, että meillä oli lähdössä tarpeeksi monta aikuista mukaan vahtimaan sudenpentuikäisiä lapsukaisia noin niinkun muutenkin, ilman niitä ei hommasta olisi tullut yhtään mitään.
Mutta mikä reissaaja pojasta kuoriutuikaan, en kyllä villeissä unelmissanikaan osannut arvata, että viikonloppu menisi loppupeleissä niin kivuttomasti.
Perjantai-iltana pakkasin kaiken lähtövalmiiksi jo autoon, lauantaiaamuna pakkasin reppuun vain eväät ja hammasharjat, nostin pojan nukkuvana kaukaloon ja ajelin puoli kuudeksi lähtöpaikalle. Lastatessani tavara-armeijaamme (rinkka, reppu, rattaat, turvaistuin ja telakka sekä kummitäti Näpsyn kassi) linja-autoon, pojan silmät lävähtivät auki. Siis viis kolkyt. Siinä vaiheessa kävi mielessä että ou shit, mitenhän tässä nyt käy.. Linja-autossa viihdykkeistä pitivät huolen penkin takana istuva Näpsy ja viereisellä rivillä istuvat Kissankellotytöt, jotka vaan yllyttivät Pätkää nauramaan ja repimään nuku-nyt-stna-harsoa pois silmien edestä. Tunnin unet kuitenkin maittoivat jossain Kokkolan tienoolla ja Vaasassa olikin sitten ihan pirtsakka beibi.
Lauantain ohjelmassa oli avajaisten jälkeen sudenpennuilla tuuli-aiheisia tehtäväpisteitä, joissa Päde järjesti väliaikaohjelmaa. Se hihkui tyttöjen saippuakuplille, auttoi (papereita ruttaamalla) tuulihyrrien teossa ja söi ruohoa merkkientekopisteellä. Kun söimme välipalaa (pannaria, hilloa ja mehua), jäppinen suuttui, kun en antanut pannarista hälle kuin palasia (itsekäs äiti) ja yllätti minut kiipeämällä portaat ylöspäin. Ja minä kun luulin, että sitä pitää opetella!
Ohjelman aikana maittoivat rattaissa myös toiset tunnin päikkärit. Siinäpä ne lauantain unet sitten olivatkin. Ei heppu nukkunut enää illalla rattaisiin vaikka kuinka heilutti ja vatkasi. Suunnattiin siis vauvatreffeille, jossa tavattiin Sanni ja K. Sannin luotsaamaan perhepartio-ohjelmaan ei muuten päästy osallistumaan, mutta tuntui se aika kuluvan Pädellä tuolla sudariohjelmassakin.
Pätkä ja K treffeillä areenan lastenhoitohuoneessa aka. pukkarissa.
Iltaohjelman aikana jätkällä oli omaa kivaa, kun se konttasi ympyrää pitkin Vaasa-areenan permannon lattiaa, kiljui ja kiipeili kaikkien kymmenen metrin säteellä istuvien aikuisten syliin vuoronperään.
Ainoa juttu, joka ei reissulla mennyt putkeen, oli yöunet. Pikkujuttu siis. Kympiltä illalla Pätkä malttoi antaa unihiekalle periksi ja nukahti omaan kuplaansa. Yhden aikaan alkoi vinkuna siitä, ettei sängyssä ollut tarpeeksi pehmustetta ja loppujen lopuksi me nukuttiin n. 50cm levyisellä ilmapatjalla vierekkäin. Kun kävin kuuden aikaan vessassa, oli patja vallattu siihen malliin, että päädyin nukkumaan lattialle. Jepjep. Toki yhdellä meidän sudarilla nousi yöllä myös korvatulehduksen ansiosta kuume. Että on parempiakin öitä joskus ollut.
Sunnuntaina vuorossa oli partiokirkko ja paraati. Rattaat pakattiin jo aamusta bussiin ja vuorossa oli täysin liinapäivä. Aamutirsat jätkä otti liinassa kirkonmenojen aikaan (kunnon pakana) ja paraatia varten viritin hepun reppuselkään.
Paraatin huutoja varten päähän myös laitettiin Peltorit, jotka olivat serkkupojalta lainassa. Vannotin takana käveleviä tyttöjä noukkimaan Peltorit talteen, jos heppunen rappaisi ne kesken paraatin pois päästä. Kädet ja korvat ährättiin vapaiksi kuitenkin vasta kun päästiin torille syömähommiin.
Joten all in all, well done! Taputan nyt itseäni olalle, enkä lainkaan tuskastu siitä, että olen ilmoittautunut kersan kanssa myös viideksi päiväksi kesäleirille, telttaan nukkumaan metsän keskelle. Stressataan sitten lähemmin.
Miten tässä onnistuttiin?
Otetaan yksi sopeutuvainen lapsi. Lisätään 18 vuotta erinäisissä partiotapahtumissa kouliintunut äiti. Mausteeksi mielen mukaan lasta viihdyttäviä sudarilapsia, kummitäti ja paljon muita aikuisia. Sekoitetaan hyvin ja nautitaan!
- Ruokailuissa apuna oli helppo- ja nopeakäyttöinen rengasliina. Poika keikkui selässä ruokajonossa, joten mulla oli kaksi kättä, joilla lapata ruokaa tarjottimelle. Pojan omat ruoat lämmitettiin mikrossa ja joskus hyvällä säkällä ruokalasta löytyi myös syöttötuoli.
- Vaipat, pyllypyyhe, kosteuspyyhkeet, harso, juomapullo, lelut ja ruoat oli pakattu pienempään pussiin, joka oli helppo ottaa mukaan esim. ruokailuun. Muuten pussi kulki repussa. Ruokia täydennettiin rinkasta sitämukaa kun tarvitsi.
- Ohjelmissa ja muissa tapahtumissa pääsi kulkemaan rattaiden kanssa suht helposti. Silloin tavaraa kulki mukana enemmänkin, jos vain tarvitsi. Mm. rengasliina oli aina rattaiden tavarakorissa, ihan vain varalta.
- Paraatiin poika lähti tosiaan pitkässä liinassa, sillä mukanakeikkumisaika oli kokonaisuudessaan reilu kolme tuntia. Rengasliinassa en jaksaisi poikaa kantaa sellaista aikaa, joten molemmat liinat oli pakko ottaa mukaan. Repun delegoin yhdelle mukana olleelle isälle, joka ei osallistunut paraatiin.
Tapahtumassa oli mielestäni paljon lapsia, itse näin varmaan kymmenkunta alle viisivuotiasta. 5-7 vuotiaita menossa oli mukana varmasti enemmänkin, heitä vaan on hieman hankalampi erottaa tuosta massasta. Melkein kaikki pienet kakarat liikkuivat rattaissa, muutama kantorinkassa.
Itsekästä tai ei, vauva ei estä äitiä harrastamasta, vaan on joko hoidossa tai keikkuu mukana. Ja kuten sanoin, mikäpäs siinä on matkustaessa, kun heppu on niin sopeutuvainen.