Kesää muistellen…

DSC_0157.jpg

Niin se ensilumi saapui Suomeen. Ajattelin, että onkin hyvä hetki muistella loppukesän hetkiä ja fiilistellä kesäisten kuvien parissa.

Tämä kuva on otettu tosin vasta syyskuun puolella, mutta siihen liittyy paljon kesäisiä muistoja. Oman kesäauton ostaminen oli minulle pitkäaikainen haave. Koskaan en ole uskaltanut hankkia ”projekti” -autoa, vaikka kuinka on tehnyt mieli. Ei ole vaan ollut tarpeeksi rohkeutta ja ennen kaikkea tietoa ja taitoa, jotta sellaisen kanssa pystyisi tiukan paikan tullen toimimaan. Olen oppinut miesystäväni avulla paljon vanhoista autoista ja hän on luvannut auttaa sekä opettaa jatkossakin minulle kaiken tarvittavan.

Vanhat autot ovat kyllä useimmiten suht luotettavia, ja jos vika ilmenee, sen pystyy miltei aina korjaamaan. Toisin kuin uusiin autoihin, joihin ei itse uskalla tikullakaan koskea…! Kuplassani ei ole ollut vielä mitään isompaa laittoa, vaikka auto seisoikin edellisen omistajan tallissa liikkumatta 10 vuoden ajan. Herkistelin ja kunnostin jarrut sekä vaihdoin sytytystulpat. Kone kehräsi kuin kissa ja pian sitä kruisailtiin katsastetulla kaaralla.

Nyt olen laittanut rakkaan Kuplani talviteloille ja ensi keväänä jälleen nähdään, miten hyvin ”Verneri” heräilee talviuniltaan.

Kyseisen kuvan minusta ja Verneri -Kuplastani on muuten ikuistanut rakas ystäväni, jolta myös löytyy mieletön blogi… käy ehdottomasti tsekkaamassa:

www.lily.fi/blogit/manik-design

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Trendit

Tivolin tunnelmia…

Pari viikkoa takaperin Lahdessa nähtiin kirkkaiden valojen välkettä ja ihmisten iloa ja naurua, kun Suomen Tivoli rantautui matkustajasatamaan viikonlopun ajaksi.

Tivolista sai nauttia myös myöhään iltaan ja keskiyöhön, joten päätinpä minäkin käydä tsekkaamassa sataman meiningin. Mikään hurjapää en ole koskaan ollut, joten uskaltauduin ainoastaan isoon maailmanpyörään ja jätin pää alaspäin pyörivät ja vimmattua vauhtia kulkevat härvelit suosiolla muille tivolin asiakkaille.

The Giant Wheel oli tuo iso pyörä nimeltään, ja sen avulla näki kyllä mukavasti Lahden seutua yläilmoista käsin. Pieni vesisadekaan ei pilannut tivolin tuomaa fiilistä, vaan nautin täysillä joka hetkestä, mukavassa seurassa tietenkin. Pelionneakin pääsin kokeilemaan, mutta eipä ollut onnetar minun puolellani tällä kertaa. Paljon tuntui ihmiset laittavan rahojaan erilaisiin pelikoneisiin, joista oli mahdollisuus voittaa mm. pehmoleluja. Sanoisin, että ihan kannattavaa tivolitoimintaa. Mutta niinhän se aina on, että peleihin jää helposti koukkuun ja ihmiset on helppoja saaliita.

maailmanpyörä.jpg

Iltakymmeneltä oli tiedossa myös ilotulitus, jota jäin toki myös ihailemaan ja hieman valokuvailemaankin. Järjestelmäkameraani en tosin tällä kertaa ottanut mukaani, epävakaisen sään vuoksi. Mutta älypuhelin ajoi asiansa kameran roolissa mainiosti ja ilotulituksen päätteeksi kurvasin vielä autoni kanssa tivolin viereiselle parkkipaikalle ikuistamaan silmäterääni valojen loisteessa.

Ostin nimittäin loppukesästä itselleni kesäauton, josta olen haaveillut koko ikäni. Volkswagen Kupla on aina kiehtonut minua ja nyt autohaaveeni sai täyttymyksen, kun eteeni tarjoutui vuoden -72 kaunokainen. Vanhoissa autoissa vaan on sitä jotakin… persoonallisuutta, kauneutta ja kivaa pörinää. Oman kesäprojektin myötä olen saanut myös tutustua paremmin auton tekniikkaan ja huoltamiseen. Autoalalla 12 vuotta työskennelleenä voin kuitenkin todeta, ettei sitä teknistä tietoa niinkään ole päähän jäänyt. Mutta nyt kun pääsee itse konkreettisesti tekemään, niin joka kerta oppii jotain uutta ja kiehtovaa autojen sielunmaailmasta.

kupla ja tivoli.jpg

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Höpsöä