1…2…3… you’re on air!

PicsArt_09-03-02.41.02.jpg

Tämän viikon lähetykset Radio Cityllä jälleen pulkassa. On se vaan kerta toisensa jälkeen niin mahtavaa päästä toteuttamaan itseään ja höpistä radiovastaanottimien ääressä kuunteleville ihmisille.

Koska olemme lahtelainen, paikallinen kanava, uutisjuttumme pyörii pitkälti paikallisten tapahtumien ympärillä. Äskettäisessä lähetyksessä kerroin Lahdessa tapahtuneesta ilkivallan teosta luontoa kohtaan ja toisena uutisena otin esille lahtelaisen lätkän SM-liigajoukkueen, Pelicansin, uusia pelaajahankintoja sekä tulevia edesottamuksia.

Kanavamme kohdekuuntelijat ovat yleisesti ottaen nuorehkoja miehiä, joita kiinnostaa musiikki- ja urheilupainotteiset jutunaiheet. Politiikasta ja lastenhoidosta on turha keksiä uutisia, näin karkeasti sanottuna. Uutisen lähestymistapa pitää olla tietynlainen, jotta kuuntelijan kiinnostus säilyy. Huumoriakaan ei pidä unohtaa, ja vaikka kyseessä onkin radioala, niin pilke silmäkulmassa pitää kuulla myös äänestä. 🙂

Vajaan vuoden olen kulkenut tätä matkaa radion maailmassa, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Tähän sopisi ehdottomasti kuuluisa lause: Do what you love, love what you do”. Ensi viikon uutisaiheita ja radiolähetystä odotellessa… <3

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ

Rohkea rokan syö… tai aloittaa vaikka oman blogin!

Rakkaan ystäväni rohkaisemana, päätin minäkin luoda oman blogin, johon voin koota mietelmiäni elämän kommelluksista. Kolmenkympin kriisi on välttämätön, ainakin jollain tasolla, ja ainakin minulle. Tuo nk. kriisi on tuonut elämääni mm. uuden sivutyön, jonka parissa tämä bloginikin joiltain osin pyörii.

Jo vuosia olen haaveillut radiotoimittajan ammatista ja kaikesta media-alaan liittyvästä työstä. Kovan työn tulos ja ahkera, aktiivinen mieli, on saanut minut saavuttamaan jo osan tuosta haaveesta. Toimin osa-aikaisena radiotoimittajana Radio Cityssä, Lahdessa. Olen suunnattoman kiitollinen ja iloinen siitä, että minussa nähtiin se potentiaali, jonka moni läheisistä ystävistäni on minussa nähnyt jo vuosia. 🙂 Toimittajan työ on haasteellista, mutta erittäin palkitsevaa. Pidän itseäni vielä aivan totaalisena keltanokkana toimittajan uralla, mutta kerta toisensa jälkeen päästessäni mikin ja kuulokkeiden ääreen, totean olevani täysin oikeassa paikassa.

Lisäksi sydäntäni lähellä ovat pin-up tyyli, vanhat autot sekä valokuvaaminen. Näiden parissa vapaa-aikani kuluukin suurimmalta osaltaan. Käyn pin-up mallikuvauksissa, edustus- ja juontokeikoilla sekä vastapainoksi kukkamekoille ja huulipunalle, opettelen kunnostamaan vanhoja autoja. Ja tuleehan luontokuvaustakin harrastettua, unohtamatta myöskään rakasta harrastustani keilausta!

Toivotan sinut tervetulleeksi blogini seuraajaksi, täällä voit lukea kaikkea toimittajanalun seikkailuista sekä lifestyleen liittyvistä mietelmistä.

tuulia ja kupla.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään