Elämme häähumussa. Herra E:n veli menee naimisiin nyt heinäkuussa, ja Herra E toimii bestmanina häissä. Itselleni tämä aiheuttaa tietysti ylimääräistä huolta ja hössötystä Herra E:nkin puolesta. Ja mikä ihaninta-kamalinta tietysti myös oma pukuvalinta ja kampaus ja ja ja kaikki täytyy miettiä. Löysin ihanan mekon, kiitos avusta Maisu! Toisella ostoskerralla löytyivät kengät ja kenkiin sopiva laukku. Enää on jäljellä kampaus, sen jätän Herran huomaan ja yritän saada pehkostani edustuskelpoisen hääpäivän aamuna.

Herra E:n veljen jälkeen onkin veljessarjan viimeisen vuoro. Nimittäin meidän. Glumps!

Hääthän ovat (lähes) jokaisen pikkutytön unelma, perinteisesti. Myös minun, ja tämän lähes kahdeksan vuoden seurustelun ajan olen tähdännyt mielessäni jo valkoiseen mekkoon. (Ei ne haaveet siihen tietenkään lopu, ehei! Eikä seurusteluni tavoite ole päästä naimisiin, olkaa huoleti.) Olen tässä ihmetellyt, miksi Herra E:n veljen morsian ei halua kuullakaan puhuttavan häistään. Ja alan viimein ymmärtää: häiden järjestäminen ei ole helppoa! Olen jo varmaan vuoden ajan enemmän ja vähemmän tosissani (ja innoissani!) miettinyt, mikä olisi kiva paikka, mitä teemaa, mitä sitä ja tätä. Koristeitakin ostelen ja keräilen aina kun tielle osuu.  MUTTA. Kun nyt on vähän enemmän tosissaan alettu häitä suunnitella, huomaan, ettei kaikki mene niin kuin olen unelmoinut… Haaveenani on  oli juhlapaikka meren rannalla, saarella, jolla olen vieraillut rippikoulussani. Siellä on upea vanha pieni kirkko, ja saaren idylli viehättää. Ongelma vain on, että sinne on matkaa yli 100 kilometriä, välissä yksi puolen tunnin lauttamatka, ja lautat eivät kulje öisin eikä saarella ole tarpeeksi yöpymispaikkoja koko vierasjoukolle. No eikä siinä vielä mitään. Rannalla olisi ihana tanssia paljain jaloin auringon laskiessa, nuotion valaistessa viilenevää iltaa haitarimusiikin soidessa ja illan päätteeksi karata latoon. MUTTA saaren ainoa juhlapaikka sijaitsee keskellä metsää. Jep. Saaren ainoaa metsää. Se siitä sitten. On kai turha ajaa sinne asti katsomaan mäntyjä, joita voi katsella missä tahansa lähempänäkin. Plussaa tässä paikassa olisi ollut sen varaustilanne (ei varmaan ketään koko kesänä meidän lisäksi) ja hinta, joka oli halpa meidän budjettiimme mukava ja sopiva. No, aina ei voi saada kaikkea, varsinkaan jos budjetti ei ole järin suuri/sitä ei ole mietitty lainkaan tai toivotaan pääsevämme mahdollisimman halvalla.  Tai tarkemmin: Ajatuksena on vain tee-se-(mahdollisimman-paljon-)itse. 

Teimme kuitenkin pikkuretken katsomaan juhlapaikkaa ja samalla piipahdimme haaveilemassa kirkon penkillä yhdessä Herra E:n kanssa. Retkeltämme jäi myös kuvamuistoja, joita postauksen lopussa. Lupaan opetella asettelemaan kuvat paremmin, mutta ei nyt.

Seuraava juhlapaikkavaihtoehto taisi olla muidenkin juhliajärjestävien mieleen, sillä varauskalenteria katsoessani jäljellä oli vain juhannusviikonloppu tai yksi viikonloppu heinäkuussa. MUTTA olisin halunnut melkein-juhannushäät, eli kesäkuussa. No, kai heinäkuukin käy, ajattelin, ja pyysin tarkempaa hinnastoa. Juu kiitos ei. Jos kaikki pöytäliinoista lähtien ja erillisine astiavuokrineen on ylihinnoitetty, en maksa. Tiedän, että samaan hintaan saa jo palveluakin. Unohdamme siis rantahäät lopullisesti.

Ystäväni-kaasoni Maisun kanssa lähdimme ajelemaan kohti viimeistä vaihtoehtoa. Sitä ennen olin sanonut Herra E:lle, että jollei tää ole meitä varten, me siirretään meidän häitä. Ihan sama. Mutta se jääköön seuraavan postaukseen, sillä muuten tulee piiitkä tarina.

P.S. Huhuu, onko siellä ketään? 🙂