49 päivää ja olen jännissä paikoissa. Illalla jo rouva A.

Pikku hiljaa ajatus alkaa pelottaa: apua mihin tässä on ryhtynyt ja miten tästä selviää. Päivät vain juoksevat, mutta viimeisen kuukauden aikana hääprojekti ei ole edistynyt, ei ole huvittanut. Ei sitten yhtään. Osa syynä saattaa olla muutto, josta on nyt se kuukausi: tavarat hakevat edelleen paikkaansa ja osan yli ollaan jo totuttu hyppäämään keskellä eteistä. Jostain syystä järjesteleminenkään ei ole huvittanut. On iskenyt totaalinen kevätväsymys. Ennen väsymystä saimme kutsut askarreltua ja lähetettyä. Sen jälkeen tuli olo, että no nythän kaikki juoksevat asiat on pois päiväjärjestyksestä ja voi hengähtää. Ja sitten hengähdin. Ja nyt kun päivät etenevät, paniikki ja ahdistus iskee, enkä oikein tiedä, mistä lähtisin kasautuvia hommia purkamaan.

Kutsut

Viikko sitten otin itseäni niskasta kiinni ja pistin to do -listan pystyyn. Mietin tehtäviä ja katselin myös valmiita listauksia. Seuraavana päivänä suoritin jo ensimmäiset hommat: varasin häämekon muokkaamista varten sovituspäivän ja ripsienpidennys ajan. Jotenkin tosi hurjaa varata menoja jo hääviikolle saakka! Enhän mä tiedä, millainen hulina sillä viikolla on, miten voin varata sieltä jotain pysyvää tässä vaiheessa!

Seuraava tärkeä asia olisi mennä tapaamiselle hääpaikalle. Selvitettävänä olisi hieman kakkuasiaa, eli pystyvätkö he tilalla tekemään haluamani kerroskakun. Sitten pitäisi lyödä lukkoon menu ja mittailla pöytiä sekä selvittää yöpymiskuvioita.

Toinen suuri asia, jolle pitäisi antaa ajatuksia on karkkibuffa. Karkit on valitsematta ja hankkimatta, huh! Karkkienkeruusysteemeiksi olen ostanut paperipusseja, joihin leimailin Herra E:n kanssa söpöt linnut ja Kiitos-tekstin. Ne toimivat siis samalla kiitoslahjoina/hääkarkkeina. Anoppi on haalinut pyynnöstäni erilaisia lasikippoja ja -kulhoja, mutta ne pitäisi kerätä kasaan niin että näkisi, mitä niistä otetaan käyttöön ja mitä ei. Lisäksi purkkeihin pitäisi taikoa koristusta, pitsinauhaa tai muuta sekä leimailla karkkien nimet.

Karkkibuffapussit

Kolmas asia, joka periaatteessa on jo hoidossa, mutta joka silti mietityttää, on polttarit. Olemme Maisun kanssa toinen toistemme kaasoja ja päätimme jo aikaa sitten, että lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja pidämme yhteiset polttarit. Muuten kesästä loppuu viikonloput kesken ja stressikäyrät nousisivat molemmilla pilviin. Nyt olemme saaneet päivän sovittua, kaverit kutsuttua ja mökin varattua. Nyt jätämme asiat korkeimman käteen ja toivomme aktiivisia polttarikansalaisia, jotka keksisivät ohjelmaa ja jotain ylläriä meille. Toiveet on tietysti kontrollifriikkeinä esitetty ja suuntaviivaa annettu. Jännittävää! 🙂

Ai niin, ja ne kukat. Voihan murheen kryyni: ne on niin sivuroolissa, ettei tekisi mieli tehdä niistä ongelmaa, mutta mutta… Keräilenkö luonnonkukista itse kimpun, vienkl kauppaan teetettäväksi vai teetänkö kaupan materiaaleista. Vieheet ja rannekukatkin on järjettömän tyyriitä! Toivon, että hääpaikan vinkkaama kukkapaikka on hieman huokeampi.

Ja sitten on lista niistä miljoonasta pikkuasiasta tyyliin esteettömyystodistus  (tehty vappuaattona!), papin varmistaminen, kihlasormusten kiillotus ja Herra E:n sormuksen kaiverrukset. Ja korut. Ja juuttikangaskaitaliinojen ompelu. Ja Herra E:n kauluspaidan ja kenkien hankkiminen. Ja pöytäluettelo. Ja hääauto. Jajajajajaja…

Kahden viikon päästä on muuten jo kutsujen v.p.päivä ja aika hiljaista on ilmoittautuminen ollut. Onkohan kutsut menneet perille, vai eikö ihmiset ilmoita tulostaan vasta kuin sillon kun on pakko… Vai käykö niin, että joudun soittelemaan ja kyselemään perään…???

Oikeasti kun järjellä ajattelee, ei kiirettä ja paniikkia pitäisi olla: kaikki hommat on hoidettu, mitä pitääkin ja ollaan ihan aikataulussa. Mutta silti: olenko nyt ottanut kaiken tarvittavan huomioon -ajatus pyörii mielessäni. Tästä ajasta pitäisi vaan osata nauttia, me mennään naimisiin!