Ajatuksia omaisuudesta luopumisesta
Tänään tulee tasan 1,5 vuotta siitä, kun irtisanoin Espoon yksiöni, vakituisen työpaikkani Helsingissä ja möin lähes kaiken omaisuuteni. Kaikki mitä jäi jäljelle tuli mahduttaa kahteen matkalukkuun ja voin sanoa, että se ei ollut mikään helppo tehtävä ihmiselle, jonka vaatehuone oli kertynyt täyteen vaatteita ja jonka kodin sisustamiseen oli käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Mutta mitä enemmän aloin tavaroita myymään, sitä helpottavammalta se alkoi tuntua. Tuli jotenkin helpottava tunne siitä, että en oikeastaan tarvitse edes mitään. Muistan hokeneeni itselleni, että kaikki on vain materiaa ja aina voi ostaa uutta.
Omistan edelleen tänäkin päivänä vain kahden matkalaukullisen verran tavaraa ja aina jotain uutta ostaessani tiedän, että se tarkoittaa jostain toisesta tavarasta luopumista. Tämä siksi, että Nizzassa asuminenkin on vain väliaikaista. Austraalialaisen poikaystäväni viisumin umpeutuessa ensi syksynä, joutuu kuitenkin kaiken taas pakkaamaan uudelleen ja se mikä ei mahdu heitetään pois. Ainakin omalla kohdallani tavaroista luopuminen on tehnyt vain hyvää. Olen nykyään harkitsevaisempi jotakin ostaessani ja sisäistänyt sen, että se mitä omistan ei ole yhtä kuin minä, jolla tarkoitan sitä, että moni kokee tarvitsevansa uusia vaatteita jatkuvasti tai uuden hienon merkkilaukun tunteakseen itsensä itsevarmaksi ja hyväksi. Ja en tarkoita, että se olisi väärin, kaikki saa rahansa käyttää mihin haluaa. Olin itsekin aina ennen innoissani ostamassa uusia vaatteita, kun taas nykyään jos ostan jotain mitä en oikeasti tarvitse tulee siitä lähinnä morkkis. Elämä on täynnä valintoja ja yleensä onkin niin, että kaikkea ei voi saada kerralla. Ja minun kohdalla tämä tarkoittaa, että omaisuudesta luopuminen mahdollistaa sen, että voin helposti muuttaa maasta toiseen, kun tavarat ei ole kuin vain pakata laukkuun.
Toisaalta kaipaan väillä pysyvyyden tunnetta. Sitä, että ei tarvitsisi miettiä onko minulla nyt varmasti tarpeeksi tilaa matkalaukussa tai, että kannattaako ostaa kaupasta kynttilää, jos en ehdikkään sitä polttaa loppuun ennen seuraavaa muuttoa tai sitä, että valmiiksi kalustetun asunnon sijaan saisi itse päättää kuinka sen sisustaa juuri itselleen sopivaksi. Yleensä tälläinen elämäntyyli on vain väliaikaista ja haluankin joskus asettua aloilleni jonnekin. Olen kuitenkin tällä hetkellä onnellinen siitä, että yksi valinta on johtanut toiseen ja saan kokea millaista on asua vieraassa maassa ja kulttuurissa. Moneen asiaan saa perspektiiviä ja oppii arvostamaan asioita, joita ennen piti itsestäänselvyytenä.
Nykyään tuntuu, että kestävä kehtys on yhä enemmän esillä ja moni on ihan sen takia tietoisesti vähentänyt kulutusta ja panostaa vaatteiden ja tavaroiden kierrätykseen. Löytyykö muitakin, joilla on herännyt samanlaisia ajatuksia luopumisesta tai ostamisesta? Tai onko jollekin rakkaista tavaroista luopuminen haastava ajatus?