Opiskelemaan ulkomaille? 7 vinkkiä miten päästä alkuun
Multa kysellään usein opiskelusta ulkomailla ja asioiden järjestelystä sen suhteen. Suomessa koulupaikoista on kova kilpailu, joten monia kiinnostaa koko tutkinnon suorittaminen uusissa maisemissa. Usein lähtöä kuitenkin estää tiedon puute tai pelko ettei pärjää. Ajattelin siis omasta kokemuksesta koota yleistä tietoa opinnoista ulkomailla, kuten rahoituksesta, opintotuesta, asumislisästä, lainan hakemisesta sekä tietysti käytännön järjestelyistä muuttoa varten.
Miten hakea opiskelemaan?
Tästä tietoa löytyy sen koulun sivuilta mihin haluat hakea. Yleisesti hakemiseen tarvitaan lukio taustalle, mutta poikkeuksiakin löytyy. Monessa maassa haku tapahtuu suoraan koululle lähetettävien liitteiden kautta, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa tämä tapahtuu UCAS-nimisen verkkosivuston kautta. Kannattaa siis vierailla koulujen sivuilla, sillä sieltä löytää niin hinnaston, kurssivalikoiman kuin hakuohjeetkin. Jokaisen kurssin kohdalla on myös tietoja pääsyvaatimuksista kurssille. Näistä ei kannata säikähtää, sillä moni koulu kirjaa kovemmat ehdot sivuilleen kuin ne todellisuudessa ovat. Itse otin yhteyttä sähköpostitse kiinnostaviin kouluihin ja sain näin rohkeutta hakea myös kursseille, jonne ylioppilastutkinnon arvosanani eivät näitten vaatimusten mukaan olisi riittäneet.
Kannattaa olla varuillaan myös niin sanotuista ”Mickey Mouse”-tutkinnoista, joista ei oikeasti valmistu juuri mihinkään. Näitä näkee suurimmaksi osaksi luovilla aloilla. Ranking- listat ovat myös oiva apu koulun valintaan. Kannattaa tarkistaa monentena koulusi on tuolla listalla, sillä siitä saa osviittaa koulun tasosta. Oma yliopistoni (QMU) on koko UK:n ranking-listan 75. noin 180:stä yliopistosta, joka on siis vielä hyvä sijoitus, koska se yltää listalla keskiverto yliopistojen joukkoon. Hyvinä kouluina voi siis pitää vielä listan keskivälillä kilpailevia yliopistoja.
Opintojen rahoitus
Kannattaa vierailla itseään kiinnostavien koulujen sivuilla, sillä sieltä yleensä löytää tietoa kurssien hinnoista. Hinnat nimittäin saattaa vaihdella paljonkin sen mukaan onko kyseessä yksityinen vai valtion omistuksessa oleva koulu. Monessa Euroopan maassa opinnot ovat onneksi kuitenkin joko ilmaisia tai vaihtoehtoisesti hyvin edullisia, mutta Euroopan ulkopuolelle lähtiessä opinnoista saa helposti pulittaa jo kymmeniä tuhansia euroja. Olen onnekkaassa asemassa, kun olen saanut Skotlannissa opiskella yliopistossa ilmaiseksi viimeisen kolmen vuoden ajan. Opintojen on nimittäin ennustettu muuttuvan maksulliseksi Brexitin voimaan tullessa.
Rahoitusvaihtoehtoja maksullisille kursseille on esimerkiksi sen valtion laina, jossa koulu on. Moni valtio antaa lainaa myös ulkomaalaisille opiskelijoille ja monesti vielä hyvin ehdoin. Esimerkiksi Englannin puolella valtion lainaa ei tarvitse alkaa valmistumisen jälkeen maksamaan takaisin ennen kuin tulot ylittävät 2250 puntaa kuukaudessa ja silloinkin kuukausittainen summa on vain 15 puntaa.
Toinen vaihtoehto on Suomesta saatava opintolaina, jolla pääsee jo pitkälle. Ulkomailla opiskeleva henkilö on oikeutettu lainansaantiehtojen täyttyessä saamaan 600€ kuukaudessa käytettäväksi opintojen rahoitukseen ja elämiseen.
Opintotuki ja asumislisä
Suomalaisena olet normaalisti oikeutettu Kelan maksamaan kuukausittaisen opintotukeen ja asumislisään. Etuuksia voi hakea netistä samoin kuin tukia Suomessa opiskeltaessa. Kelan sivuilta myös löytyy erikseen numero koko tutkinnon ulkomailla suorittaville, johon soittamalla voi saada apua ja tietoa itseään askarruttaviin asioihin.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että ulkomailla tulorajat koskevat sinua normaalisti aivan niinkuin muitakin etuuksien saajia. Kannattaakin olla tarkkana näissä, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
Suomen sosiaaliturvaan kuuluminen opintojen ajan
Ennen muuttoa sinun kannattaa hakea Suomen sosiaaliturvaan kuulumista Kelan sivuilta löytyvän lomakkeen kautta siinä tapauksessa, jos tiedät että aiot palata takaisin Suomeen viimeistään opintojen päättyessä tai jos et aio työskennellä opintojesi aikana muualla kuin Suomessa. Työskentely muualla kuin Suomessa siirtää sinut automaattisesti kyseisen maan sosiaaliturvaan, jolloin etuudet Suomen päässä lakkaavat (tämä ei koske lainaa, opintotukea tai asumislisää, olet niihin oikeutettu vaikka et kuuluisi Suomen sosiaaliturvan piiriin). Suomeen palatessa voit kuitenkin aina hakea sosiaaliturvaan kuulumista taas uudelleen, sillä Suomalaisena olet siihen oikeutettu.
Asunnon löytäminen vieraasta maasta
Tässä asiassa kannattaa olla varovainen. Ei kannata ikinä maksaa mitään ennakkoon näkemättä ensin itse asuntoa, sillä voi hyvin käydä ettei asuntoa ole edes olemassa. Olen itse aina muuttanut ensin joko Airbnb:stä löytyneeseen kämppään tai hostelliin, ja etsinyt asunnon vasta paikanpäältä. Näin pystyt käymään näytöissä ja varmistamaan itsellesi mieluisan ja kohtuuhintaisen asunnon. Monet koulut järjestää toki opiskelijoille asuntoloista huoneen, mutta en koiran kanssa voinut sellaista asumismuotoa ottaa. Koin muutenkin olevani liian vanha tuollaiseen asumisjärjestelyyn, sillä aloitin opinnot ollessani 25-vuotias, kun moni luokkakaverini oli vasta tavoittanut 17-vuoden iän.
Miten hyvä kielitaidon täytyy olla?
Millä kielellä haluat opiskella? Vaikka sinun ei tarvitse olla natiivin tasolla, kannattaa kuitenkin miettiä riittääkö kielitaitosi opintojen suorittamiseen. Moni koulu vaatii kielitestin ennen opintojen aloitusta ja järjestää tarvittaessa kielikurssin, jos vaadittavaa tasoa ei opiskelijalla opintojen alussa ole, joten kannattaa olla rohkea ja hakea opiskelupaikkaa jos motivaatiota löytyy tarpeeksi.
Muuta huomioitavaa
Kannattaa ottaa selvää mahdollisesta uudesta asuinmaasta. Mikä on hintataso? Entä työllisyystilanne? Kuinka maksan vuokrat tai elämisen kesän ajan, kun en saa tukia? Näitä asioita on hyvä miettiä etukäteen. Omalla kohdallani paras ratkaisu kesäisin on ollut aina tulla takaisin Suomeen kerryttämään säästöjä. Nämä kannattaa pitää mielessä myös sopimuksia allekirjoittaessa, esimerkiksi vuokra-asunnon, puhelinliittymän tai nettiliittymän suhteen, ettei tule sitouttaneekseen itseään mihinkään pysyvämpään ratkaisuun.