Eka raskaus, eka keskenmeno

Syyskuussa tein positiivisen raskaustestin. Testi näytti niin haaleata viiva että lähetin kuvan testistä ystävälleni joka varmisti että kysessä on positiivinen testi. Tuntui uskomattomalta. Minäkö raskaana? Lähetin kuvan poikaystävälle mutta hänen mielestä testi oli selkeästi negatiivinen. Vasta kolmannen testin jälkeen hän uskoi, että olin oikeasti raskaana. Oon aiemmin aina miettinyt, että miksi joku ostaa 15 euroa maksavan digitaaliseen testiin kun parilla eurolla saa ihan tavallisen raskaustestin, nyt ymmärrän. Onhan se paljon konkreettisempi, kun digitaalisella näytöllä lukee että ”raskaana”.

 

ppgr_1.jpeg

 

Mutta kuten otsikosta lukee niin tämä raskaus päätyi keskenmenoon.

 

Raskauden ekat viikot. En ikinä pystynyt kuvittelemaan, kuinka hermoja raastavaa viikot positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen olisi. Tiesinhän minä, että raskaaksi tuleminen voi olla vaikeaa, tiesin että monet kokevat keskenmenoja. Mutta se että minä heti siitä ensimmäisestä päivästä, kun menkat eivät tule niin miettisin raskautta ja raskauteen liittyviä juttuja. Jokaisen pienen jutun kohdalla miettisin, että onko tämä normaalia vai onko merkki siitä, että raskaudessa on jotain epänormaalia. Rinnat tuntuivat oudoilta, huimasi, oli pahaa oloa, mietin että olivatko nämä nyt oikeita raskausoireita vai kuvittelinko vain. Mutta ennenkaikkea tämä oli henkisesti niin paljon raastavampaa kun olin koskaan kuvitellut.

 

Viikko testin tekemisen jälkeen alkoi tiputteluvuoto joka jatkui päälle kaksi viikkoa, ei mitään suurempaa vuotoa, joskus enemmän joskus vähemmän. Eli vuotoa oli viikosta 5 viikolle 7. Luulin jo että vuoto lakkaisi mutta sitten se yltyi ja muuttui menkkamaisiksi. Jotenkin tunsin, että nyt tapahtui jotain. Raskausoireet hävisivät, paniikki iski ja soitin naistenklinikalle ja sain ajan parin maanantainne. Naistenklinikalla tehtiin ultra ja todettiin että kohtu oli tyhjentynyt itsestään. Sain paperinipun jossa luki tietoa keskenmenosta ja minut passitettiin verikokeisiin joista varmennettaisiin että raskaushormooni lähtee laskuun. Elämä palasi takaisin siihen mihin se jäi ennen raskautta. Kroppa tuntui taas samalta kun ennen mutta surin tietysti keskenmennyttä raskautta. Eniten stressasin kertoa poikaystävälle että raskaus meni kesken. Olin kertonut parille kaverille raskaudesta joten jouduin sitten kertomaan heille että raskaus meni kesken. Oon aina puhunut kavereitten kanssa siitä miten yleisiä keskenmenot ovat mutta omassa kaveripiirissäni on vain yksi joka on tietääkseni ollut raskaana. Raskauden kertominen oli siis tietoinen päätös vaikka tiesin että ”ei pitäisi kertoa”. Seuraavassa raskaudessa teen ehkä toisin.

 

Kirjoitan ehkä joskus enemmän tuosta alkuraskaudesta ja keskenmenosta. Siitä on melkein kolme viikkoa sitten kun kävin naistenklinikalla ja sain kuulla, etten ole enää raskaana. Tuntuu että olen nyt jo unohtanut paljon asioita ja ehkä se on ihan hyvä juttu. Olin ehtinyt varata ensimmäisen neuvolakäynnin ja kun yritin perua sitä niin minulle ehdotettiin että silti kävisin siellä juttelemassa keskenmenosta. Päätin mennä sillä tuntui että en ehkä ihan ole saanut keskustella keskenmenosta kuten itse haluan vaikka kaverit ovat olleet tukenani. Kavereille jotenkin esitän sitä rationalisempaa puoltani. Neuvolantädille oli helpompi itkeä. Ainakin tiedän nyt sen että voin tulla raskaaksi ja sitä se neuvolan työntekijä myös sanoi. Nyt ei ollut tullakseen mutta tämä ei tarkoita sitä ettei minusta joku päivä voisi tulla äiti. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *