Päivän paras hetki
Kuten jo aiemmin olen maininnut, niin olen melko tottunut liikunnan harrastaja ja minulle on nykyään luontaista harrastaa hikiliikuntaa useamman kerran viikossa. Vaikka tämä hikiliikuntapuoli onkin melko kunnossa, niin arkiliikunnan saaminen osaksi arkea ei ole ollut aina niin yksinkertaista.
Asuessani opiskelupaikkakunnallani olin köyhä opiskelija, joka säästääkseen kymmeniä euroja kuussa käytti paikasta toiseen liikkumiseen vain polkupyörää tai jalan kulkemista. Arkiliikunta oli siis ihan vaan liikkumista paikasta toiseen vaihtoehtojen puuttuessa. Muutettuani kuitenkin Helsinkiin huomasin pian että maalaismimmistä ei ole pyöräilemään noiden helsinkiläisten lycra-luotien seassa, vaan vaihtoehtoni ovat joko joukkoliikenne tai kävely. Valitsin näistä vaihtoehdoista kuukausilipulla joukkoliikenteen ja pohdin että voinhan kuitenkin itse valita kävellä pienet matkat edelleen.
No, totuushan on tietenkin alkusuunnitelmia huomattavasti karumpaa ja lopputulos on se, että parhaimmillaan sitä yhden metron välimatkaa kuljetaan milläkäs muulla kuin metrolla. Koska onhan se nyt nopeaa! Kauhea kiire oli taas ja kengätkin hiertää. Arjessa näitä pieniä selityksiä joukkoliikenteen käyttämiselle riittää jokaisessa käänteessä. Tämän blogianikin koskevan projektin myötä päätin kuitenkin ottaa arjen liikkumiset uuteen syyniin.
Kävelin yhtenä päivänä töihin ja otin aikaa. Alle puoli tuntia, aika inhimillinen aika. Päätin ottaa tavoitteeksi kävellä ainakin kolme kertaa viikossa töihin ja takaisin. Ja kappas, jo ensimmäisen viikon jälkeen tästä aamuisesta kävelyhetkestä on tullut ehdottomasti päivän paras hetki. On jollain aivan selittämättömällä tavalla mahtavaa päästä aamulla rauhassa kävellen töihin. Se kiire, joka raitiovaunupysäkillä odottaa, ei odota katua tallatessa. Vaikka vettä sataisi, niin silti se että pystyy jo aamulla rauhoittamaan hetken vain itselleen ja omille ajatuksilleen tuntuu luksukselta. En laita kävelyn ajaksi edes kuulokkeita korviin, vaan pyrin vaan miettimään milloin mitäkin asioita, jotka mieleen tulevat. Aivan mahtavaa.
Töistä kotiin kävelemisen suhteen olen armollisempi. Joskus sitä on vain ihan oikeasti niin poikki ettei halua muuta kuin äkkiä kotiin. Joskus taas tuntuu että se pieni rauhallinen happihyppely työpäivän päälle on taas juuri sitä mitä keho ja mieli kaipaa. Kotimatkat siis fiiliksen mukaan, ja omalla tavallaan työmatkatkin – se fiilis on vaan ollut tähän mennessä joka aamu ehdottomasti kävelyn puolella.
Jos omat aikataulut mahdollistaa, niin koita ujuttaa aamuusi pieni rauhaisa kävely ja katso tekeekö se sinullekin ihmeitä!