Saako feministi laihduttaa?

Ensimmäisessä blogipostauksessani tavoitteina mainitsin terveellisemmän elämän – eli säännöllisen liikunnan ja tasapainoisen ruokavalion – löytäminen luontevaksi osaksi omaa arkeani.

Se, mitä olisin ehkä voinut tuohon lisätä, on että haluaisin kyllä oikeasti myös laihduttaa. Pudottaa painoani enemmän kuin pari kiloa. Miksi sitten en kirjoittanut asiaa noin suoraan, vaan verhoilin koko jutun terveellisten elämäntapojen alle? Siksi, että laihduttaminen on nykyään varsin epämuodikasta. Elämäntaparemontit ja terveelliset elämäntavat ovat ok, mutta jos kerron olevani ihan rehellisellä laihkarilla, saan osakseni pitkiä katseita.

Oma viiteryhmäni on helsinkiläinen punavihreä kupla, jossa ollaan noin 30-vuotiaita maistereita, yhteiskunnallisesti tiedostavia ja feministejä. Ja kuvaan kuuluu se, että kun kuullaan että joku laihduttaa, niin sitä päivitellään. Kauheaa, miten tuokin järkevä ja fiksu nainen käyttää aikaansa perseensä koon ihmettelyyn, käyttäisi aikansa hyödyllisemmin. Tai mahdollisesti alkaa kiivas tivaus siitä, miksi joku laihduttaa? Onko kyseessä perinteinen median ja patriarkaarin luoma mielikuva naisesta, jonka tulee olla hoikka ollakseen kelpo yhteiskunnan jäsen? Eikö Tinderissä flaksi käy, vai haluatko että toimiston miehet katselevat pidempään perääsi? Ja vastaukseksi harvoin kelpuutetaan se, että ensisijaisesti haluan laihduttaa, koska haluan olla laihempi. Haluan että vaatteet istuvat päälle paremmin ja että allit eivät roiku heiluttaessani kaverille että juu, täällä ollaan.

Otsikon kysymys saattaa tuntua typerältä, mutta olen pohtinut asiaa jonkin verran. Onko niin, että erityisesti akateemisten naisten käsitys feminismistä on sellainen, jossa naisen tulee ennen kaikkea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, vaikkakin yhden talven aikana olisikin kertynyt viisi lisäkiloa, joista haluaa päästä eroon? Ei voi olla, että ajatteleva, pohtiva ja itsenäinen nainen oikeasti haluaisi pudottaa painoaan koska omasta mielestään näytti paremmalta silloin viisi kiloa sitten. Pitäisi vain katsella uutta vararengasta rakkaudella ja ajatella että so what ja siirtyä elämässä tärkeimpiin aiheisiin.

Noh, joka tapauksessa, olen nyt ihan rehellisesti dieetillä. Olen ollut aina niin sanotusti muhkumpi. En ole koskaan katsonut itseäni inhoten tai itkenyt koon 46 farkkujani keksipaketti kainalossa surkutellen kohtaloani. Pidän itseäni ihan kauniina enkä koe suurta ahdistusta muodoistani. Mutta silti haluan olla normaalipainoinen. Haluan etsiä vaatteeni tavallisista kaupoista ja haluaisin nähdä käsivarsissani vienosti lihasten ääriviivat. Ja kyllä, aion käyttää toivottavasti paljonkin aikaa ja energiaa tähän projektiin paitsi tänä vuonna, myös tulevaisuudessa yrittäessäni pitää painoni kurissa. Ja silti koen olevani kelpo feministi ja aivan itsenäisesti ajatteleva nainen.