Kosmetiikkavuoren takaa
Joskus useampi vuosi sitten innostuin tekemään koetilauksen silloin uudesta tuotteesta, jonka ideana oli kiikuttaa pientä maksua vastaan kotiisi joka kuukausi paketillinen kosmetiikkaa. Paketin sisältö oli vaihtuva ja joka kuukausi yllätys. Miten kiva idea! Koejakson jälkeen päätin alkaa toistaiseksi kestotilaajaksi.
Vuosien varrella mietin silloin tällöin, että onko tässä järkeä. En ensinnäkään mielestäni ole ihan niin kiinnostunut kosmetiikasta, että olisin edes jaksanut testata kaikkia saatuja tuotteita heti, jos nyt edes sain testattua ennen uutta pakettia. Kuitenkin sen paketin saaminen oli mukavaa ja tietenkin joskus osui myös hyvä mäihä, eli juuri kuin ripsari oli loppumassa postista tipahti uusi paketti joka sisälsi ripsarin. Näin jälkikäteen ehkä voin myöntää, että mahdollisesti kuitenkin ehkä merkittävin koukuttavin asia tuossa lootassa oli nämä minikokoiset testerituotteet. Voiko olla kätevämpiä matkalle mukaan? Ei. Ja siksi ehkä jatkankin sitä tilausta vielä seuraavan kuun, kun on se työreissu tulossa. Ja seuraavan, ja seuraavan.
Jossain vaiheessa tajusin, että matkakokoisia tuotteita alkaa olla arkikielellä sanottuna ihan helvetisti. Noita purkkeja ja purnukoita, täysikokoisia ja miniversioita, oli joka nurkka pullollaan. Osa niistä oli sellaisia, etten oikeastaan tiennyt mihin niitä olisi pitänyt käyttää. En kuitenkaan raaskinut luopuakaan niistä, koska vielä joskus voi tulla päivä jolloin tarvin tuota tuotetta. Aloin myös pohtia sitä, olenko minä tällainen niin sanottu kosmetiikkafriikki. En ole, vaikka tykkäänkin tavanomaisissamäärin kosmetiikasta.
Itse tilauksen lopettamisprosessista ja sen hankaluudesta olisi varmaan joku voinut tehdä gradun. Lopulta tein jostain syystä vaikealta tuntuneen päätöksen ja lopetin tilauksen. Tein rehellisen ja kaunistelemattoman inventaarion kaapeissa olevista tuotteista ja totesin ettei minulla ole asiaa kosmetiikkaosastolle varmaan ainakaan vuoteen.
Eli, viime aikoina on tullut pengottua noita kosmetiikkavarastoja. Paljon kulahtaneita tuotteita on heitetty menemään ja inventaarion avulla olen kartalla siitä mitä minulla on. Saan tällä hetkellä todella paljon tyydytystä siitä, että voin heittää jonkin purkin tai purnukan tyhjänä pois – mikä vapaus! Samaan aikaan olen myös tajunnut, että tuon laatikon tilaaminen oli huono päätös myös sen takia, että oikeastaan tykkään käydä kosmetiikkaostoksilla. Jos samaan aikaan on vähän niinkuin ostoslakossa taloudellisista ja tavaranmäärällisistä syistä, kannattaisi silloin ostokset kohdistaa juurikin välttämättömiin kuten naamaputsariin. Sen voi ostaa hyvällä omatunnolla ja silloin siihen kannattaisi käyttää myös sen verran energiaa. Käydä tsekkaamassa useampi puoti ja tuoksutella silmät kiinni eri purkkeja.
Eli mikäli näette saman naisen viikon sisällä sekä Lushissa, Body Shopissa että Emotionilla nenä kiinni purkeissa, voitte arvata mistä on kyse. Naisesta, joka on juuri oppinut jotain itsestään kuluttajana.