Rahanhallintaa huolettomille

Menin maanantaina pankkiautomaatille täynnä tarmoa ja varmuutta onnistumisestani. Nostin viikkorahat ja teki mieli esitellä uutta keksintöäni bussissa viereen istuneelle keski-ikäiselle miehelle – aivan mahtava keksintö minulta ja onnistuminen on takuuvarmaa!

Olin jo valmis taputtamaan itseäni olalle hienon alun kunniaksi, kunnes tänään aamulla kahvilassa kahvia maksaessani karu totuus kävi ilmi: viikkoraha on lähes huvennut ja maanantaihin on vielä kolme päivää. Kolme päivää! Siis… melkein puolikas viikko!

Eli siihen ei siis paljoa tarvittu. Kahvit kahvilassa kavereiden kanssa, välipalaa töihin, lounarin päälle muutama euro lounaalla joka päivä ja hups… viikonloppu edessä ja kassa tyhjänä. Erityisen ongelmallista tämä on tietenkin siitä näkökulmasta, että ne varsinaiset rahareiät – brunssi ystävien kanssa ja muu humpuuki – on ehdottomasti vasta alkamassa näin viikonlopun kynnyksellä.

Totaalisen pettyneenä omaan suoriutumiseen täytynee kuitenkin ottaa tilanne tarkasteluun sen sijaan, että ruoskisin itseäni loputtomasti. Viimeistä vitosta kädessäni katsoessa aamulla mietin, onko maanantai kuitenkaan paras päivä viikkorahan nostamiselle. En saanut lapsenakaan viikkorahaa maanantaina vaan perjantaina, ja loogisinta kai olisi nostaa uusi raha juuri silloin, kun sille on eniten tarvetta. Nimittäin sieltä brunssilta osallistumisen peruminen kirpaisee pikkuisen enemmän kuin niistä maanantain, tiistain, keskiviikon ja torstain aamu- ja iltapäivälatteista luopuminen.

Samalla kävi myös surullisen selväksi se, mikä on yksi iso ongelma taloudenpidossa: vaikka en tekisikään hankintoja, niin olen jostain syystä omaksunut aika… huolettoman elämäntyylin. Vitonen sinne ja kymppi tuonne – hei pikkurahoja! Niistä kuitenkin vanhan viisauden mukaisesti kertyy isoja virtoja ja niistä virroista taas minun säästöjä syöviä luottokorttilaskuja.

Tämä viikko menee siis opettelun piikkiin, ja se lienee ihan ok. Nostan poikkeuksellisesti siis jo nyt perjantaina uuden viikkorahan, mutta seuraavan sitten vasta ensi viikon perjantaina. Tarkemman seurannan avulla pitäisi myös alkaa hahmottua se, onko valitsemani viikkorahan määrä omalle kulurakenteelleni sopiva. En halua alkaa hauskoista menoista kieltäytyväksi penniniuhoksi, mutta toisaalta taas tolkkua tähän hommaan on tultava aiempaa enemmän.

Ja jälleen vahvistui myös yksi oivallus jonka olen jo näiden parin viikon aikana huomannut: suunnitelmallisuus, suunnitelmallisuus ja suunnitelmallisuus.