Suunnitelmat ja todellisuus

Heti aluksi haluaisin pahoitella tätä parin viikon hiljaiseloa. Lähipiirissäni tapahtui yllättävä vastoinkäyminen joka on vienyt kaiken ylimääräisen ajan ja energian viimeiset pari viikkoa. Nyt kuitenkin tilanne alkaa olla jo rauhoittumaan päin ja hyvä niin!

 

Viimeksi olen puhunut painonhallinnasta, ja vaikka nyt varmaan parin viikon tauon vuoksi taitaisikin olla taas aika puhua siitä, palaan kuitenkin alkuperäiseen postaussykliin, eli tällä viikolla palataan taloudenpidon pariin.

 

Nyt kun on jo kuukausi takana tiukempaa talouskuria, tuntuu siltä että alkaa olla jo jonkinlainen käry siitä miten tämä oikeasti toimii. Tiukka talouskuri on ollut oikeasti aika tiukka, vaikka välillä kauhistuttaakin se, että mielestäni en ole kuitenkaan vetänyt talouttani niin tiukille mitä se voisi ehkä olla. Avainsanana budjetissa pysymisessä on suunnitelmallisuus, ja se että pitää päämäärän selkeänä ja kirkkaana mielessä. Siinä heräteostosta kassalle kiikuttaessa pitää pystyä pysähtymään vielä kerran ja kysyä että niin miksi minä kaikkea tätä teenkään ja onko tämä paita sen arvoinen, että sotken hyviä suunnitelmiani.

 

Ihan käytännössä on jo pystynyt huomaamaan, että mikäli taloutta ei suunnittele pitkäjänteisemmin ja ikään kuin tulevaisuusorientoituneesti, niin hyvätkin suunnitelmat eivät kestä todellisuuden kelmeää valoa. Esimerkiksi hyvä suunnitelmani kuukausittain syrjään laitettavasta summasta kariutui yhtäkkisesti “yllättävän” vakuutuslaskun ja sähkölaskun yhdistelmästä, joka söi koko kuun ylimääräisen puskurin. No, tuo oli sentään heti näin alkuun hyvä oppitunti siitä, että kuukausittain muutaman kympin puskurin talteen laittaminen tällaisia tilanteita varten on järkevää ja olettaisin että suurimman osan mielestä myös normaalia aikuisen rahankäyttöä.

 

Vaikka näitä “yllättäviä” vastoinkäymisiä onkin tullut, koen että nämä ovat alun pieniä mutkia matkassa, ja jokainen hyvin opettavainen tulevaisuuden tasapainon hakemista varten. Näillä opeilla siis motivaatio korkealla seuraavan kuun taloudenhoitoon!

 

Työ ja raha Raha